Edessämme on hiljainen alue, jossa kuolema on läsnä. Sinne ei ole tarvetta mennä. Mieluimmin tuli käännyttyä ja mentyä kohti isän ja lapsen viitoittamaa tietä. Miten kotopuolessa pärjäillään?- kysymys kaiversi mieltä. Tykkien kumu kuului kauempaa ja joukkomme lähti vasemmalle juoksujalkaa tolpitettua reittiä aina seitsemännelle tolpalle saakka, josta karttamme mukaan tuli suunnistaa etelään. Olikin pitempi matka marssia ja havaitsimme välkähtäviä valoja oikealla. Taatusti ammuntaa. Parasta mennä vielä eteenpäin. Löysimme maastosta jonkun jättämän kartan. Sitä ei mukaan saatu. Kuului telojen rapinaa jostain ja koukkasimme nopeasti oikealle. Männistön mukaan tuo oli lipun noston arvoinen temppu. Sillä taaksemme alkoi sataa kranaatin ammuksia. Meille ei tullut naarmuakaan. Seurasimme kivitolppia joilla ei kyllä kovin suurta panssaria pysäytetä. Viimeisen kohdalla käännyimme pohjoiseen kiertäen samalla korpimaisemaa. Hiekkatien varrella oli omituinen aidattu alue.
Jatkoimme tietä suoraan, eikä kujaa kohti. Huhtihovi jäi taakse oikealle ja kohta tuli mieleen että polkupyörä olisi ollut kelpo menopeli, mutta vain kesäiseen aikaan. Kuoleman tuntu alkoi taas lähestyä. Piti olla varovaisempi. Lähdimme yhteistuumin vasemmalle. Kuljimme taas pitemmän matkaa ja kivääritulen ääniä oli kummallakin puolella. Jossain nakutti myös kk. Kalliota oli lähtenyt iso palanen pois ja heittäydyimme riuskasti tässä kohdin maahan kranaattitulta suojaan. Matelimme oikealle kiireisen kohdan yli ja jatkoimme selkeää reittiä pitkin pisteeseen johon oli kirjattu luvut 150/112. Näkyi siellä Antin porukkaa kauempana, ei kuitenkaan siihen suuntaan. Ylitimme helposti tulituksen pauheessa vielä lorisevana kuuluvan ojan. Siinä oli koivupuun vanhus, jonka takaa löytyi pala muuria. Sen vasemmassa päädyssä oli jotain mikä sai hymyn kasvoillemme! Meilläkin alkoi olla kova nälkä. Makkaranpala tai vanikka maistuisi korpisotilaalle.
Edit: Muutettu kuvausta 19.1.25 alueen muutosten vuoksi.
Tolvajärven korpimaisemien kautta yritti venäläiset talvisodan alussa marssia syvälle Suomeen kohti Värtsilää ylivoimaisesti suuremman miesmäärän kanssa. Suomalaisia koitettiin saarrostaa, mutta silti korpisotaa paremmin osaavat joukkomme onnistuivat merkittävään torjuntavoittoon tuhoten suuria määriä vihollisia. Taistelun komentoja jaettiin Ryhmä Talvelan esikunnasta, jota eversti Paavo Talvela menestyksekkäästi johti. Apuna everstiluutnantti Aaro Pajari. JR42 joka tunnettiin myös nimellä Erillinen Pataljoona 10 oli yksi taistelujoukoista näissä taisteluissa.
Impilahden kunnasta Laatokan rannoilta peräisin oleva Vilho oli ollut maanviljelijä koko nuoren ikänsä. Talvisodan sytyttyä hän osallistui Tolvajärven torjuntataisteluihin. Hänen nuorempi veli Viktor oli myös mukana samoissa Jalkaväkirykmentti 42:n joukoissa Tolvajärvellä. Heidän joukot osallistuivat historian kirjoissakin tunnettuun Makkarasotaan. Kumpikin valitettavasti haavoittui kuolettavasti näissä Tolvajärven taisteluissa. Tämä on muistokätkö kaatuneille kätköttäjän sukulaisille.
Makkarasota oli yöllä 10–11. joulukuuta 1939 käyty kahakka Tolvajärven–Ägläjärven taistelussa, missä venäläisten suorittama saarrostusyritys pysähtyi nälkiintyneiden puna-armeijan sotilaiden jäädessä syömään suomalaisten kenttäkeittiöstä. Venäläiset olivat tehneet yön aikana kahdella pataljoonalla yllätyshyökkäyksen, jolla he olivat katkaisseet tärkeän maantieyhteyden Värtsilän ja Tolvajärven välillä. Tästä seurasi yötaistelu, joka kesti aamuun asti. Suomalaisia kaatui 20 ja venäläisiä arviolta 180.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Makkarasota
https://yle.fi/uutiset/3-7703964
Voit myös laskutehtävällä onnistua laskemaan missä kätkö on. Tarvitset mm. erilaisia digitaalisia arkistoja apuna ja ehkä oikeaa kirjastoakin.
60.29. E+A+B-G-41
022.C+D+1. A+F+12
A) 11.12. Os. Pajari iloittaa puhelimitse havainneensa runsaasti vihollisia, kuinka monta? Myöhemmin tämä todettiin erehdykseksi.
B) Missä vaiheessa Os. Ekholm ilmoittaa oman sotamiehen palanneen sotavankina tiedustelutietojen kanssa? Kohdan kirjausnumero sotapäiväkirjoissa?
C) Entä kun saatiin vanki hyvissä varusteissa, samalla kerrotaan koska Oinaansalmella alkaa hyökkäys. Mikä on suunniteltu hyökkäysaika tunteina?
D) Tolvajärven matkailumaja toimi Ryhmä Talvelan kenttäsairaalana kun se oli lähitaistelussa valloitettu venäläisten 139.divisioonan rykmentin esikunnalta. Suomessa on nykyään hyvinkin samankaltainen rakennus. Minä vuonna se valmistui? Vuosiluvun viimeinen numero?
E) Olavi Atila valmistaa nykyään perinteikkäistä Kyrön Makkaraa. Missä Ilkka-lehden numerossa on tästä artikkeli?
F) Aaro Pajarista on olemassa vuonna 1981 kirjoitettu kirja. Montako sotaa mainitaan kirjan nimessä?
G) Paavo Talvela oli aikoinaan Suomen nuorin majuri. Minkä ikäisenä?
Tämä kätkö EI ole aloituspisteessä. Kulje reitti tarinan mukaan tai tee laskentatehtävä. Älä ota mukaasi kätkön leimasinta. Kätkössä ei ole välttämättä kynää, oma mukaan. Reitti on kokonaan pyörätuolille sovelias. Pituutta on noin 1,5 km.