Paisunta eli tulva. Täällä päin joki paisuu kohti peltoja.
Alajoen kansallismaisema on kansainvälisesti tärkeä lintujen levähdys- ja pesimäalue.
Kauhavan, Lapuan ja Härmäin alueella, Lapuan- ja Kauhavanjoen varsilla oleva Alajoen viljelyslakeus levittäytyy tasaisena lähes silmänkantamattomiin. Vakinaisen asutuksen syntyessä jokivarren luhdat otettiin niityiksi ja sitten viljelykäyttöön. Peltolakeus on syntynyt vuosisatoja kestäneen suurisuuntaisen raivauksen tuloksena, kun luhtaniittyjen ympäriltä raivattiin suota ja metsää pääasiassa kytöä polttamalla. Esi-isämme ovat erittäin uutteran työn tuloksena raivanneet peltolakeuden viisinkertaiseksi alkuperäisten luonnonniittyjen laajuuteen verrattuna. Peltolakeuden kokonaisala on noin 100 neliökm. Lakeuden pituus etelä-pohjoissuunnassa on 20 km, itä-länsi-suunnassa 8-9 km.
Alajoen peltolakeus poikkeaa muista Pohjanmaan viljelylakeuksista erityisesti siksi, että tiheää asutusta ei ole nauhamaisesti jokivarressa, vaan kylät ja vilkkaasti liikennöidyt yleiset tiet sijoittuvat lakeuden reunoille. Alajoen maanviljely on elinvoimaista, mutta lakeuden ydinosat ovat viljelytoimenpiteiden ulkopuolella lähes erämaisen rauhallisia, mikä tarjoaa rikkaalle eläimistölle otolliset elinolosuhteet.
Alajoella pesii runsaslukuisena useita Suomen ja jopa Euroopankin mittakaavassa uhanalaisia tai vaarantuneita lajeja, kuten peltosirkku, suopöllö, sinisuohaukka, suokukko, töyhtöhyyppä, iso- ja pikkukuovi, ruisrääkkä, teeri ja peltopyy. Näistä lajeista peltosirkku on vuoden 2010 lopulla julkistetussa Suomen uhanalaisten lajien mietinnössä (ns. "Punainen kirja") luokiteltu erittäin uhanalaiseksi lajiksi. Alajoki on myös nimetty kansainvälisesti tärkeäksi lintujen levähdys- ja pesimäalueeksi (ns. Important Bird Area IBA), jossa erittäin uhanalainen tunturipöllö talvehtii säännöllisesti ja suuret metsähanhiparvet (n. 3000-5000 yks.) lepäilevät ja tankkaavat keväisin ja syksyisin.