Peruskätkö lopen kirkon välittömässä läheisyydessä. Löydettävissä talvellakin, lumen määrästä hieman riippuen.
Kätköä etsiessä voit samalla ihailla kaunista Lopen Kirkkoa.
LOPEN KIRKKO
Lopen nykyinen kirkko rakennettiin arkkitehti Kiseleff’n suunnitelmien mukaan 1885-87. Alun perin kirkkoon tultiin sisään tornin alta, ja alttari oli nykyisen seurakuntasalin takaseinän kohdalla. Tällöin kirkossa oli paikkoja n. 1800 henkilölle. Kirkko paloi lämmityskauden alkaessa 1.11.1914, korjattiin ja otettiin käyttöön uudessa asussa 1921. Tuolloin perä- ja alttariosat erotettiin väliseinillä eri saleiksi ja kirkkosali "käännettiin neljänneksen vastapäivään”
Kirkon nykyiset urut ovat 1988 rakennetut tanskalaiset Christensen-urut, joissa on 29 äänikertaa. Alttaritaulu Vuorisaarna on Kaapo Virtasen 1928 maalaama, malleina toimi 1920-luvun loppilaisia. Kirkkosalin lisäksi kirkon päädyissä on kaksi salia. Musiikkisali, entinen rippikoulusali, toimi siunauskappelina vuoteen 1966 eli nykyisen kappelin valmistumiseen saakka. Musiikkisalissa on kirkon vanha alttaritaulu, Felix Frangin Ylösnousemus vuodelta 1901. Toisessa päädyssä olevaan seurakuntasaliin kokoonnutaan jumalanpalvelusten jälkeen kirkkokahville. Seurakunnan omien tilaisuuksien lisäksi seurakuntasalia vuokrataan yksityisiä juhlatilaisuuksia varten
Kirkossa on jumalanpalvelus joka sunnuntai klo 10, ja lisäksi kirkkovuoden juhlapyhinä. Kesäaikaan kirkko on avoinna päivittäin tiekirkkona. Kirkon kaste- ja lähetyskynttelikön ääressä voi muistaa läheistä ihmistä rukouksessa, ja sytyttää kynttilän rukouksen merkiksi.