Kemin vaakuna on Kemin kaupungin tunnus. Vaakunan aiheen lohi oli aikanaan mukana jo Kemin pitäjän sinetissä, ja se korosti Kemijoen merkitystä noina aikoina lohijokena. Ankkuri viittaa merenkulkuun. Pitäjän sinetistä peräisin oleva lohi esiintyy myös Keminmaan vaakunassa. Vaakunan selitys kuuluu ”katkoisen kilven punaisessa yläkentässä hopeinen ankkuri, sinisessä alakentässä hopealohi.” Vaakunan on suunnitellut G. A. Kajanus, ja se on hyväksytty 28. toukokuuta 1873. Kyseessä on Suomen vanhin edelleen alkuperäisessä muodossa käytössä oleva kunnanvaakuna. Ennen nykyisen vaakunan vahvistamista kamreeri Konstantin Wallenius ehdotti kaupungille vaakunaa, jossa oli kuvattuna Väinämöinen kanteleineen Sauvosaaren rannalla. Vaakunan katsottiin kuitenkin rikkovan heraldiikan sääntöjä, eikä sen aihe liittynyt mitenkään kaupunkiin, jonka johdosta ehdotusta ei otettu käyttöön. (Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Kemin_vaakuna)

Kätkössä ei ole kynää! Cache does not contain pen!
20.6.2026 kätköä siirretty noin 10m itäänpäin. Kätkö on nyt hieman helpommin saatavilla ja lähempänä tietä eikä vaadi pusikossa kahlaamista. Ethän mene yrityksen tontille!
Cache has been moved 10 meters to the east and is closer to road now!
PS. Koska mystit olivat se juttu joka oikeastaan sai minut harrastuksen pariin niin ajattelin nyt kantaa korteni kekoon ja kasvattaa Kemin ehkä hiukan niukkaa mystien määrää näin megan alla. Katsotaan jos tässä saisi vielä inspiraatiota useampaankin. Näin ensimmäisenä kätkönä katsotaan meneekö d-arvio kuinka mönkään.