Tämä on jo Martin kolmas kätkö. Tuotahan voisi jo juhlistaa jotenkin, mutta miten, ehkä miitillä? Noh, sitä ehtii miettiä myöhemminkin. Marttihan on kova kalamies, mutta myös kelpo mittaaja. Hän on mitannut esimerkiksi, Rauman keskustassa olevan alikulun, viemärireikien välit. Siinä hän ei oikein onnistunut, sillä alikulku on usein sateen jäljiltä täynnä vettä, ja siitä kulkeminen on haastavaa. Martillahan on noita rullamittoja muutamia, joten hän päätti tehdä yhden välipisteen, sellaisesta. Saatavilla vähälumisina talvina
18.6.2024: Kätköä muutettu helpommaksi. Kätkössä kaksi pistettä.