Ristiretket käynnistivät keskiajalla itämerensuomalaisen muinaisuskon systemaattisen kitkemisen. Hävitystyö oli kiivainta Varsinais-Suomessa. Sen jäljiltä esimerkiksi esivanhemmillemme tärkeitä pyhiä lehtoja ei ole juuri jäljellä. Yksi harvoista säästyneistä uhripaikoista on keskellä Vapparinsalmea kohoava jylhä Uhrisaari.
Uhrisaaren nimeä ei löydy kartalta. Paikalla olevan pienen saari- ja karikkoryhmän nimi on nykyään Peevalinkarit tai Bevall. Nimi Uhrisaari elää enää katoavana perimätietona, samoin tieto saaren käyttämisestä aikoinaan kalastajien uhripaikkana. Vielä 1700-luvun kartoissa Uhrisaaren kohdalla luki sen muinaiseen merkitykseen viittaava nimi Pyhä vaha grunden, jossa vaha on suurta kiveä tarkoittava murresana ja ruotsin grund tarkoittaa matalikkoa.
Uhrisaari muistuttaa muodoltaan etäisesti Inarijärven Ukonkiveä. Saaren itäosa on matala, mutta maasto nousee jyrkästi ja saavuttaa korkeimman lakipisteensä länsipäässä. Siellä kohoaa Uhrisaaren korkein kohta, paljas, vedestä korkeuksiin nouseva kolmionmuotoinen kallio, jonka sisämaan puoli on kuin salamaniskun palasiksi hajottama. Huipun tuntumassa on alttarimainen lohkare, jonka viereisen lohkareen päällä on veden täyttämä laakea malja. On helppo nähdä, miksi paikka on koettu ammoin pyhäksi.
Itämerensuomalaiseen muinaisuskoon kuuluvissa uhrimenoissa Ahdille tai Vellamolle on uhrattu usein hopeaa, viinaa tai kalaa, joskus myös maaeläinten kuten hirvien osia. Samalla on luettu esimerkiksi seuraavanlaisia loitsuja:
Ota, Ahti, kultijani
Huohtavia hopeitani!
Nämä on kullat kuningasten
Hopeat on hovilaisten
Isäni ikihyvät
Vanhemmat varustamat
Myös Uhrisaaren itäpuolen suuri Niittusaari on kiinnostava. Sen nimi on vielä keskiajalla ollut Ohdensaari, minkä voidaan tulkita viittaavan karhunpalvontaan.
Uhrisaarelle saapumiseen tarvitset sopivan vesikulkineen. Saaren ympäristö on hyvin karikkoista.
Lisää tietoa Uhrisaaresta: Bevall eli Pyhävaha eli Uhrisaari (Hiidet.fi - Kansanuskon pyhät luonnonpaikat, John Björkman)