Kautta aikojen erilaisiin asioihin, esineisiin ja jopa eläimiin ja lintuihin on liitetty uskomuksia, joiden perusteella niiden on uskottu tuovan ihmisille joko onnea tai epäonnea.
Onnea tuovia asioita ovat mm. neliapilat, hevosenkengät, nopat ja erilaiset amuletit.
Epäonnea tuovia asioita ovat esimerkiksi tikapuiden alta kulkeminen, musta kissa ylittämässä tietä, peilin särkyminen ja numero 13.
Joskus uskomukset menevät ristiin ja esimerkiksi numero 13 voi joillekkin olla onnennumero, myös mustarastaan näkemisen uskotaan tuovan onnea, vaikka kansanperinteen mukaan sen uskottiin kantavan kipinöitä keltaisessa nokassaan ja siten aiheuttavan tulipaloja.