Suomessa on käytetty jättiläisistä nimityksiä jatulit, metelit ja jotunit. Jatuli ja jotuni ovat läheisiä termejä muinaisnorjan jättiläisiä kuvaaville sanoille jötul ja jotunn. Näitä sanoja on säilynyt myös useissa paikannimissä, kuten lukuisat Suomessa sijaitsevat Metelinmäet.
Suomessa, kuten muuallakin, jättiläisten toiminnalla on selitetty poikkeuksellisia maastonmuotoja, kuten esimerkiksi harjukuoppia, isoja kiviä, saaria ja niemiä. Jättiläisten tekemiksi on arveltu myös esihistoriallisia muinaisjäännöksiä, kuten jatulintarhoja, jätinkirkkoja ja muita kivirakennelmia. Usein tarinat liittyvät myös kristinuskon tuloon. Jättiläinen on esimerkiksi, tarun mukaan, ottanut suuren kivenlohkareen ja heittänyt sen kohti kirkkoa. Kivi kuitenkaan ei ole lentänyt kirkkoon asti, vaan pudonnut järveen ja siitä on tullut järveen saari. Jättiläiset kuvataankin usein kristinuskon ja kirkon vihollisina. Taruissa jättiläiset joutuvat pakenemaan yhä syrjäisemmille seuduille kristittyjen, suomalaisten tai yleensäkin ihmisten tieltä. Tässä suhteessa jättiläiset muistuttavat kovasti muita suomalaisten tarujen myyttisiä alkuasuttajia, kuten lappalaisia ja hiisiä.
Kätkön löytääksesi sinun ei tarvitse mennä jättiläisen (maston) aitauksen sisäpuolelle.