Hämeen linnaa ryhdyttiin rakentamaan Birger jaarlin Hämeeseen tekemän ristiretken jälkeen 1200-luvulla tai 1300-luvun alussa nykyiseen Linnanniemeen, ja pian linnan pohjoispuolelle alkoi syntyä asutusta. Tämä vaatimaton asutuskeskus sai kaupunkioikeudet Pietari Brahelta tammikuussa 1639 ensimmäisenä suomalaisena sisämaakaupunkina. Esihistorialliselta ajalta periytyvä Hämeen härkätie Turusta päättyi kaupunkiin, ja Ylinen Viipurintie kulki Hämeenlinnan kautta Viipuriin. Kaupunki oli Hämeen linnaläänin keskus.
Noista ajoista on kaupunki laajentunut useiden kuntaliitosten myötä. Näiden multien myötä pääset tutustumaan Hämeenlinnan kaupunginosiin tai kaupunginosien osa-alueisiin.
Kauriala
Kauriala on Hämeenlinnan 8. kaupunginosa. Se sijaitsee välittömästi keskustan länsipuolella rajoittuen etelässä Turuntiehen, lännessä Poltinahontiehen, luoteessa Matintiehen ja idässä valtatiehen 3. Kauriala on kaupunkimaisesti rakennettu alue, jonka vanhimmat osat ovat peräisin 1800- ja 1900-lukujen taitteesta ja loppu rakennuskanta pääosin 1950-luvulta. Kaupunginosan pohjoislaidalla on vanha teollisuusalue, jonka kaavoittamista asuntoalueeksi suunnitellaan.[1]
Keskustan läheisyydestä johtuen Kaurialaan on sijoittunut paljon kauppoja, ravintoloita sekä erikoisliikkeitä. Kaupunginosassa sijaitsevat myös Kaurialan kenttä, Seminaarin koulu, Kaurialan koulu, Kaurialan lukio ja Hämeenlinnan ortodoksinen kirkko. Erikoispiirteenä Kaurialassa on useita hämeenlinnalaisten kulttuurivaikuttajien mukaan nimettyjä katuja, kuten Eino Leinon katu, Larin-Kyöstin katu ja Cygnaeuksenkatu.
MULTI TEHTÄVÄ:
Aloituspisteeltä löydät sähkökaapin ja sen kyljestä numerosarjan (6 numeroa). Olkoon tämä ABCDEF. Kätkö löytyy koordinaateista:
N 60° 59.6[F-E][A+1] E 24° 26.3FC