1980-luvun alkuvuosina Suomessa rakennettiin kirkko tai kaksi vuodessa. Vanhan kirkon palaminen oli usein syynä uuden rakentamiselle. Harjavallan vanha kirkko oli huonokuntoinen ja liian pieni seurakunnan kokoon nähden. Seurakuntalaisilla oli kuitenkin suuri huoli vanhan kirkon kohtalosta. Useamman vuoden keskustelujen jälkeen päätettiin rakentaa uusi kirkko, joka palvelisi seurakuntaa pitkään. Järjestettiin suunnittelukilpailu, jonka voitti arkkitehti Pekka Pitkänen Kala-nimisellä ehdotuksellaan. Uuden kirkon rakentaminen alkoi kesällä 1983, ja arkkipiispa John Vikström vihki kirkon käyttöön 4.11.1984.
Uuden kirkon perustukseen, alttarin alle, muurattuun kuparilieriöön suljettiin mm.kopiot kirkon piirustuksista, luettelo sen hetken viranhaltijoista ja luottamushenkilöistä, Raamattu, virsikirja sekä päivän lehdet. Lisäksi lieriöön laitettiin kivi, jonka kirkkoherra Järvinen oli tuonut pyhältä maalta vuorisaarnan pitopaikalta Gennesaretin järven rannalta.
Tunnusomaisia piirteitä kirkkosallissa on sen kahdeksankulmaisuus. Muoto tekee salista avaran ja silti seurakunta ja pappi ovat lähellä toisiaan. Kirkon alttarin takana on keskiajalta peräisin oleva entisöity puinen krusifiksi. Vieressä olevan vanhan puukirkon edeltäjästä säilynyt saarnatuoli on restauroitu ja asennettu uuteen kirkkoon. Siinä on säilynyt kolme maalausta, jotka esittävät Kristus kaikkivaltiasta keskellä ja hänen oikealla puolella pyhää Pietaria ja vasemmalla puolellaan pyhää Johannes evankelistaa. Saarnatuoli on rakennettu vain pari porrasta ylemmäs kirkkosalin penkkejä. Alttarin takana avautuu itään lattiasta kattoon ulottuva ikkuna, minkä keskellä on lasimaalaus, Kristuksen viisi haavaa. Tyylitellyssä ristissä näkyy viisi verenpunaista kohtaa.
Kirkkorakennus pyrittiin tekemään estettömäksi niin, että kirkkosaliin ja alttarille oli kaikkien helppo tulla. Kirkkosalin kupeeseen suunniteltiin suurella ikkunalla varustettu, äänieristetty huone, jonne vanhemman oli mahdollista siirtyä kesken toimituksen lapsensa kanssa, jos lapsi ei jaksanut keskittyä toimitukseen. Kirkkosalin kyljessä on tila, jossa voidaan toimittaa esim. pieniä vihkimisiä. Siellä on myös toisinaan jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokahvit. Lisäksi kirkon matalammassa osassa on ns. omaisten huone, kirkollisten toimitusten valmisteluhuone, jossa vihkipari voi valmistautua toimitukseen tai kastettavan lapsen omaiset voivat siellä rauhassa syöttää lapsen ja pukea kastemekkoon. Kaikki tilat mukaan lukien Kaikkien autuuksien kirkkoon mahtuu noin 500 henkeä. Jumalanpalvelusten ja toimitusten lisäksi kirkkosali palvelee hyvin myös konserttikäytössä.
Lähteet: Wikipedia, harjavallanseurakunta.fi ja Harjulan Kilta ry: "Sadan vuoden kuvamatka - Harjavalta valokuvissa 1917-2017"