Alakylän Maamiesseuran 85 vuotta sitten hankkimat ruumisvaunut ovat nyt kuin herran kukkarossa, vitriinissä lähellä kirkkoa. Alakylän ruumisvaunut ovat ainoat Kanta-Kauhavalla säilyneet. Alakylän Maamiesseura hankki vaunut 85 vuotta sitten, ja Järvilakeuden kansalaisopiston kurssilaiset ovat ne entisöineet entiseen loistoonsa. Kuva: Anu Nahkala (lupa kuvan käyttämiseen kysytty)
Tässä seuraavana enemmänkin tietoa Ruumisvaunuista Suomessa:
Hevosvetoisessa saattokultturissa on hyvin paljon paikallisia tapoja, jotka eri puolilla Suomea saattavat erota toisistaan hyvinkin paljon. Lisäksi vaikutusta on myös sillä, että itäisessä Suomessa ortodoksisella uskonolla on ollut vaikutusta saattokulttuuriin mm: etelä-ja länsi Suomen luterilaisiin tapoihin verrattuna.
Suomalaisessa saattokulttuurissa on myös yllättävän paljon vaikutteita muinaisuskonnosta. Mm saattoajoon käytettyyn ajoneuvoon, sekä haudalle aseteltavat kuusenoksat ovat jäänne muinaisuskonnon karsikkopuusta, joka oli jokaisen oma ”elämän puu” josta karsittiin oksia aina merkittävien tapahtumien yhteydessä mm: syntymäpäivän, häiden tai kuoleman merkiksi. Puu oli useinmiten kuusi, sillä Tuonelan virran tiedettiin alkavan synkän kuusikon keskeltä. Jos karsikkopuun ohi ajettiin ruumissaatolla, pysähdyttiin puun kohdalle.
Suomessa vainajat haettiin enimmäkseen kotoa, ja tästä syystä ajomatkat olivat toisinaan hyvinkin pitkiä, ja olosuhteiltaan haasteellisia. Tiestön puutteellisuuden ja huonon kunnon johdosta joillakin seuduilla vainajat, jotka kuolivat hyvin vaikean kelirikon tai ankaran talven aikana, saatettiin välihaudata, ja paremmalla kelillä lähteä vasta kuljettamaan kirkkomaahan. Vainajaa ei myöskään saanut kuljettaa pimeällä, ja näin eteenkin sydäntalvella ajoaika oli hyvin lyhyt, ja matkalla piti majoittua jonkun luona. Tämä pimeällä ajamisen kielto on syynä myös siihen, miksi Suomessa ruumisvaunuissa ei ole lyhtykouria eikä niissä koskaan ole vaunulyhtyjä.
Pääasialliset reitit kuljettaa vainajia olivat hyvin pitkään vesireitit tai hevosvaljakko.
Useinmiten seurakunnilla oli tarjota ainakin kaksi vaihtoehtoa: ruumisvaunut ja ruumislavetti.
Ruumisvaunua niiden korkean vuokran johdosta käytti astetta varakkaampi väki, ja lavetti oli varattu köyhällistölle. Vuosisadan vaihteessa myös jotkin kaupungeissa sijaitsevat hautaustoimistot ja ajuriliikkeet hankkivat ruumisvaunuja, ja vuokrasivat niitä. Seurakunnalla tai hautaustoimistolla oli ajosopimus jonkin ajurin tai ajuriliikkeen kanssa niiden asiakkaiden varalle joilla ei ollut omaa hevosta.
Saattoajossa ei saanut käyttää tammahevosta, sillä ruumiin kuljettamisen uskottiin tuovan huonoa varsaonnea.
Saattoajossa ajurin tuli olla täysin vaiti, ja hän ajoi yksin ilman groomia eli vaunupalvelijaa. Mikäli mukana oli vaunupalvelija, seurasi tämä valjakkoa jalan.
Hautajaissaattueessa lähimpänä ruumisvaunua seurasi mahdollinen palvelusväki osoituksena siitä, että olivat viimeisen kerran valmiina palvelemaan herraansa/rouvaansa. Lähiomaiset tulivat saattueessa viimeisenä, eli tavallaan saattoväen järjestys oli täysin vastakkainen kuin nykyisin.
Myös hautajaissaattueen tuli olla täysin vaiti, se ei saanut puhua, veisata virsiä tms..
Hautajaissaattueen pituudesta ja valjakosta saattoi päätellä vainajan sosiaalisen aseman, ja katujen varsille kertyikin aina uteliaita katsomaan kuinka pitkä hautajjaissaattue oli.
Jos ruumisvaunun vetohevoset kirkolle saapuessa olivat hikisiä, uskottiin vainajan olleen syntinen.
Hautuumaalta tuli ajaa pois mahdollisimman reippaasti sillä uskottiin että vainajan sielu ei näin ehdi lähteä saattajien perään, ja tulla kummittelemaan. Jos karsikkopuusta ajettiin ohi kotimatkalla, viillettiin siihen risti merkiksi vainajan sielulle, että tämä oli kuollut eikä saanut enää tulla kotiin.
Suomessa kuuluisin ja laadukkain ruumisvaunujen valmistaja oli Spennertsin vaunutehdas Helsingissä. Tehtaassa rakennettiin erittäin tyylikkäitä ja koristeellisia ruumisvaunuja, joista useimmat mallit oli mahdollista varustaa myös jalaksin. Tämä oli Suomessa ruumisvaunujen kohdalla muutoinkin yleistä, sillä talvisissa olosuhteissa jalaksilla varustettu ruumisvaunu kulki huomattavasti kevyemmin. Ruumisvaunuja valmistettiin myös Kurikassa, sekä jonkun verran paikallisten ajokaluseppien toimesta. Vaunumalleissa on suuriakin esteettisiä eroja, mutta pääpiirteittäin niiden muoto, koko ja tekniset ominaisuudet ovat melko yhteneväisiä, ja niiden muodoissa ja ulkonäössä ei suuria muutoksia koettu niiden parinsadan vuoden aikana, kun niitä Suomessa valmistettiin ja käytettiin.
Hyvin monilla paikkakunnilla ruumisvaunuja käytettiin vielä talvisodan aikana, ja mm: moni sankarivainaja taittoi viimeisen matkansa saattovaljakolla. Sotavuosien jälkeen myös saattomatkat alkoivat hyvin nopeasti autoistua ja valjakoista luovuttiin. Yhteiskunnallisten muutosten johdosta yhä harvemmin vainajat haettiin enää kotoa,, ja vainajista huolehtiminen siirtyi omaisilta hautaustoimistoille. Kun ruumisvaunut poistettiin käytöstä, ne hyvin usein hävitettiin tietoisesti koska haluttiin välttää niiden joutuminen epäkunnoittaviin tehtäviin. Meidän onneksemme toisinaan ruumisvaunut on säilötty ja usein unohdettu jonnekin liiterin perälle tai varaston nurkkaan, ja näin näitä kulttuurihistoriallisesti merkittäviä ajoneuvoja on myös meidän päiviimme säilynyt.
Mainitsen vielä, että toiset entisöidyt upeat ruumisvaunut löytyvät Lapuan Tiistenjoen kirkon pihasta.
Tehtäväsi on ottaa koordinaattien mukaisesta paikasta itsestäsi (kasvojen ei tarvitse näkyä kuvassa), nimimerkistäsi tai jostain omasta esineestäsi kuva ruumisvaunut taustalla liitettynä loggaukseesi. Ilman kuvaa tehdyt loggaukset poistetaan, joten muista ottaa kuva. Olisi mielenkiintoista kuulla, oletko kenties törmännyt muualla näihin entisen ajan vaunuihin.
Suosittelen käyttämään osoitetta parkkipaikkaa, ettei häiritä kiinteistössä käyviä asiakkaita.
PS. Kiitos kaikille äänestäjilleni, että valitsitte tämän kätkön Kauhavan parhaaksi kätköksi vuonna 2024. Olen otettu tästä huomiosta. Komiaahan tää on pohojaaselle päästä framille.
Virtual Rewards 4.0 - 2024-2025
This Virtual Cache is part of a limited release of Virtuals created between January 17, 2024 and January 17, 2025. Only 4,000 cache owners were given the opportunity to hide a Virtual Cache. Learn more about Virtual Rewards 4.0 on the Geocaching Blog.