
Kun haluat taltioida kuvagalleriaasi jotain taianomaisen kaunista, kannattaa suunnata kohti Korpilahdella sijaitsevaa Kärkistensalmea. Päijänteessä sijaitsevan salmen ylittää Kärkisten silta, joka on lähes 800 metrin pituudellaan Suomen kolmanneksi pisin silta (2024). Sillan kannatinpylväillä on korkeutta lähes 100 metriä.
Kärkisten silta komeilee Suomen kauneimmaksi maisemareitiksi valitun tien varrella, ja sen alta kulkee muun muassa Jyväskylän ja Lahden välinen laivareitti. Kärkistensalmen Päijänne-maisemat avautuvat upeasti sillalta, noin 20 metrin korkeudesta. Auton voi pysäköidä sillan kupeeseen läheisen kahvilan pihaan tai sillalla olevalle bussipysäkille kuvan ottamista varten.
Kärkistensalmi ylitettiin pitkään lossilla – se puolitti matkan Päijänteen itä- ja länsipuolen välillä. Kesäaikaan lossimatkan teki noin 1 600 autoa vuorokaudessa, ja losseja tarvittiin kaksi.
1970-luvun puolivälin paikkeilla ryhdyttiin selvittelemään lossin korvaamista sillalla. 14 vuotta myöhemmin todettiin, että sillan rakentaminen olisi kannattavaa sekä liikenteen palvelutason että tienpidon kustannussäästöjen kannalta. Loppujen lopuksi silta rakennettiin ja se valmistui vuonna 1997.
Kirjataksesi tämän virtuaalikätkön mene annettuun pisteeseen ja ota kuva itsestäsi (kasvojesi ei tarvitse näkyä) tai jostain henkilökohtaisesta esineestäsi siten, että silta näkyy kuvassa yllä olevan kuvan mukaisesti. Molemmat pylonit tulee näkyä kuvassa. Liitä kuva lokiisi.
___________________________________________________________________________________________________________________
Virtual Rewards 4.0 - 2024-2025
This Virtual Cache is part of a limited release of Virtuals created between January 17, 2024 and January 17, 2025. Only 4,000 cache owners were given the opportunity to hide a Virtual Cache. Learn more about Virtual Rewards 4.0 on the Geocaching Blog.