Paimion parantola
Paimion parantola on Paimiossa seijaitseva Alvar ja Aino Aallon suunnittelema tuberkuloosiparantola. Rakennusta pidetään Aallon varhaisen funktionalistisen kauden päätyönä.
Arkkitehtien lähtökohtana parantolaa suunniteltaessa oli, että rakennus itsessäänkin toimisi yhtenä parantavana elementtinä. Alvar Aalto kutsuikin rakennusta ”mediciniseksi instrumentiksi”. Siinä uudenlainen parantolarakennustyyppi yhdistyy modernin arkkitehtuurin läpimurtoon. Uuden arkkitehtuurin mahdollisuuksia käytettiin standardisoinnin ja hygienian hyväksi; arkkitehti yhdisti näihin taiteellisen luovuuden ja inhimillisen lähestymistavan. Aalto suunnitteli rakennuksen lisäksi myös sairaalan sisustuksen. Monet Artekin edelleen tuotannossa olevista huonekaluista, kuten Paimio-nojatuoli, on alun perin suunniteltu parantolan käyttöön.
Sairaalan päärakennus rakennettiin vuosina 1929–1933. Lääkärien ja hoitajien kaksikerroksiset rivitalot rakennettiin 1933. Alkuperäiseen kokonaisuuteen lisättiin kaksikerroksinen leikkaussalissiipi 1956–1958. Alueeseen kuuluvat lisäksi oma vedenpumppaamo ja puhdistuslaitos ympäristöineen.
Sairaala on yksi Museoviraston määrittelemistä valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä Suomessa. Paimion sairaala on vuodesta 2004 lähtien ollut Unescon maailmanperintösopimuksen Suomen aieluettelossa. Vuonna 2006 Suomi esitti sairaalaa Unescon maailmanperintöluetteloon, mutta esitys ei tullut hyväksytyksi.
Lähde: Wikipedia
SVE: Paimio Sanatorium är planerat av Alvar och Aino Aalto, och är ett mycket speciellt och sevärt objekt. Guidade turer erbjuds även på svenska, jag rekommenderar varmt en tur med en kunnig guide som kan berätta många intressanta historier både om hur sjukhuset planerades för att funktionera optimalt, samt berättelser från tiden när sjukhuset varit i bruk. I huset finns även en lunchrestaurang.
ENG: Paimio Sanatorium is one of the greatest works by Alvar and Aino Aalto. There are guided tours also in English, I warmly recommend one of those. The guides can tell interesting stories both about how the hospital was planned to optimize the recovery of the patients, and also some stories about what happened in the house while it was in active use. Warmly welcome to visit Alvar and Aino Aalto's architectural masterpiece.
Tehtävä:
Mene annettuihin koordinaatteihin ja ota valokuva itsestäsi tai nimikyltistäsi niin että sisäänkäynti näkyy taustalla. Liitä kuva loggaukseesi.
Uppgift: Gå till de angivna koordinaterna och ta ett foto på dej själv eller din namnskylt så att sjukhusets entré syns i bakgrunden. posta bilden med din logg.
Task: Go to the given coordinates and take a picture of yourself or you nick, so that the entry can be seen in the background. Post it with your log.
Suosittelen lämpimästi myös Parantolan opastetut kierrokset, oppaat osaavat kertoa todella mielenkiintoisia tarinoita sairaalan historiasta, ja siitä funktionaalisuudesta/toiminnallisuudesta mikä on olllut arkkitehtiparin ohjenuorana koko suunnitteluprosessin aikana. Parantolan kotisivuilta löytyy paljon lisätietoja, ja myös ohjeet ja aikataulut jos haluaa kierroksille mukaan!

Virtual Rewards 4.0 - 2024-2025
This Virtual Cache is part of a limited release of Virtuals created between January 17, 2024 and January 17, 2025. Only 4,000 cache owners were given the opportunity to hide a Virtual Cache. Learn more about Virtual Rewards 4.0 on the Geocaching Blog.