On aika juoda viiden kätköilyvuoden nokipannukahvit
Tervetuloa viettämään kanssani juhlapäivää ja juttelemaan yhteisestä harrastuksestamme. Viisi vuotta olen nyt erilaisia rakenteita kurkkinut ja kolunnut, puissa ja kallioilla kiipeillyt, metsissä onkinut ja saalista saanut. Niin moniin paikkoihin on harrastus vienyt. Ja jonkinlaisia piilotuksiakin oppinut tekemään.
Tuon paikalle kaupunkilaisvettä ja nokipannun. Keittelen laavulla kahvit. Kun ilmoitat etukäteen tulostasi ja henkilömäärästä, niin osaan varata mukaani tarpeeksi lupaamiani korvapuusteja. Ja eihän se ole kokous eikä mikään - kätkökokous, kuten kotijästi miittejä kutsuu - ilman kampanisuja. Nälkäisimmät voivat nuotiolla kärventää mukanaan tuomaa makkaraa.
Olin viettämässä täällä 30.6.2019 leppoista kesäsunnuntaita. Minulle kerrottiin geokätköilystä, josta olin jostakin lehdestä jokin vuosi aikaisemmin lukenut ja se oli jäänyt mieleen kummittelemaan. Nyt innostuin lopultakin siinä määrin, että loin tällä paikalla tunnukset geocaching.com -sivustolle. Sain kuulla, että lähistöllä olisi yksi mahtava kätkö, mutta sitä ei näy peruskäyttäjän tunnuksilla, mutta premiumjäsenellä näkyy. Valinta oli heti premium, siinä määrin tuo mahtava kätkö houkutteli.
Ei aikaakaan, kun jo olin kapuamassa kyseiselle kätkölle. Lokikirjoituksen mukaan puolen tunnin kuluttua tunnuksen luonnista. Kahvin jälkeen voit sinäkin siellä kätköllä vierailla, niin kaukana se ei ole.
Huomaathan, että olemme Porkkalanniemen luonnonsuojelualueelle. Jos näet maastossa roskan tai kaksi, pistä ne taskuusi ja tuo nuotiopaikan roska-astiaan.