Tämä kätkö on osa Rauman saariston retkeilyreittejä Nurmeksessa ja Reksaaressa. Selkämeren kansallispuiston alueella on yli 30 kilometriä merkittyjä retkeilyreittejä, joiden varsilta löytyy vanhoja saaristolaistiloja, jäänteitä ryssänuuneista sekä maailmansodista.
Parhaat patikkareitit löytyvät Nurmeksesta ja Reksaaresta. Omatoimiseen tai ohjattuun retkeilyyn tarkoitetut patikkareitit ovat viitoitettuja. Reittien varrella olevilla taukopaikoilla on laavuja, puuseet, tulentekopaikat sekä polttopuuhuolto.
Ja koskapa geokätköilijät ovat fiksua porukkaa, noudatamme roskien suhteen 0-toleranssia eli minkä jaksat tuoda tullessas, jaksat myös viedä mennessäs.
Kuunari Siiwo
Rakennettu tasasaumaan hongasta ja tammesta puupanttureilla, tasaperäinen, yksi kansi, kolme mastoa.
Siiwo saapui Lyypekistä 20. joulukuuta 1897 painolastissa, päällikkönään laivuri Zimmermenn. Alus pyrki Rauman satamaan talvehtiakseen täällä, mutta sisäsataman ollessa jo jäässä, joutui se ankkuroitumaan ns. Valkeakarin väylän varrelle. Laivaväki siirtyi maihin ja maista otettiin laivaan vahti. Vuoden 1898 alussa vallitsi kovanlaisia myrskyjä ja niiden seurauksena Siiwo upposi torstai-iltapäivällä 20. tammikuuta v.1898, ilmeisesti jäiden puhkomana.
Hylkytiedot
Tyyppi: kuunari
Uppoamisaika: 20.1.1898
Uppoamispaikka: Rauma, Riskonpöllä
Pituus: pituus 84,50 jalkaa
Asento: Pystyssä kölillään, n. 15 asteen slagsidan sb-puolelle.
Tekstin laatija: Janne Hyvärinen / Hylyt.net