LKK-traili on luovutetun Karjalan kirkkoja esittelevä kätkötraili, joka sijoittuu Joensuuhun Enon pitäjään. Kätköt on sijoitettu Kaltimon kierron varrelle eli vaellusreitille, joka on n. 25 km pitkä ja ulottuu seitsemälle vaaralle.
LKK-traili on kahdeksan pohjoiskarjalaisen kätköilijän ideoima ja tavoitteena on ollut se, että mahdollisimman monesta luovutetun alueen kunnasta esiteltäisiin ainakin yksi kirkko. Kirkkoköörin jäsenet toivottavat trailin myötä antoisia kätköilyhetkiä!
Heinjoen kirkko
Heinjoen viimeisin kirkkorakennus valmistui 1881. Sen oli suunnitellut viipurilaissyntyinen arkkitehti Jac. Ahrenberg. Rakennus edusti 1800-luvun loppupuolella suosittua tyylisuuntaa, jonka ihanteina olivat gotiikasta peräisin olevat muodot.
Kirkko selvisi talvisodasta, mutta jatkosodan aikana kirkkoa oli laajasti tuhottu ja se oli toiminut mm. maatalousrakennuksena. Kirkon paikalla on enää Heinjoki-säätiön pystyttämä muistomerkki, jonka mukaan kirkko on hävitetty 1944.


Lähteet: luovutettukarjala.fi, blogi Willimiehen jäljillä, kuva: Finna