Tavataan Krunikassa Liisanpuistikossa! Vaihdetaan kuulumisia ja keskustellaan toteutuneista kesäretkistä ja loppukesän tulevista retkistä. Saapi kertoa senkin, jos on ollut "ellun kana -päiviä". Tai tulla vain chillailemaan stadin yhteen vanhimpaan puistoon. Parhaiten pääsee julkisilla ja fillarilla. Autoille löytynee katuvarsipaikkoja.

Liisanpuistikko kuuluu Helsingin vanhimpien puistojen joukkoon. Puistikko istutuksin koristeltuna aukiona on ollut tärkeä paikka alueen asukkaille jo 180 vuoden ajan. 2000-luvun alun peruskorjaus on palauttanut puiston arvon ja se on nyt asukkaiden rakastama ja arvostettu pieni keidas Kruununhaassa.

Puiston historiaa

Varhaisin Helsingissä käytetty yhteisnimitys (1800-luvun loppupuolella) kunnallisista puistoista ja muista istutuksista on ollut ”kaupunginistutukset” (stadsplanteringarna). Pieniä istutuksia kutsuttiin ”toreiksi”, niinpä Liisan-puistikkoakin kutsuttiin alunperin nimellä ”Elisabetstorget”. Liisankatu, aiemmin Elisabethsgatan, on saanut nimensä Venäjän keisarin Aleksanteri I:n (1777–1825) puolison mukaan. Vuodesta 1928 on puistikkoa nimitetty sen nykyisellä nimellä.
Kaupungininsinööri Reuterin signeeraamassa piirustuksessa 1870-luvulta Liisanpuistikko on ovaalimuotoinen, pieni maisemapuisto, jossa oli tiheä käytäväverkosto. Puu- ja pensasistutukset sijoittuivat ulkokehälle ja puiston keskustan kuvioaiheet olivat nurmea. Tiheä käytäväverkosto mahdollisti kunnon kävelykierroksen pienellä alueella. Puiston penkeiltä oli mukava ihailla purjelaivojen kulkua merellä. Liisanpuistikon ympärille rakennettiin Helsingin rikkaiden asuintaloja ja niinpä puistokin oli näyttäytymis- ja promenadipaikka paremmalle väelle.
Helsingin puistokulttuurin luoja, ensimmäinen kaupunginpuutarhuri Svante Olsson teki ilmeisesti yhtä aikaa Ritaripuistikon uudelleenjärjestelyjen kanssa Liisanpuistikon kunnostussuunnitelman. Ovaali perusmuoto sai säilyä, mutta sitä selkeytettiin raivaamalla pois osa pyöreistä ja sydämenmuotoisista nurmialueista. Matalan aidan viereen istutettiin leikattu pensasaita ja osa vanhoista puista vaihdettiin uusiin. 1900-luvun alussa lapsetkin otettiin huomioon ja puistoon tuli keinu ja hiekkalaatikko.
Autojen lisääntyminen ja niiden vaatimat liikennejärjestelyt lienevät olleet syynä siihen, että asemakaava-arkkitehti Birger Brunila muutti Liisanpuistikon muodon suorakaiteen malliseksi vuonna 1932. Ovaali tosin jäi suorakaiteen sisälle.
Suurimman muodonmuutoksen puistikko koki 1970-luvun alussa, kun puisto-osaston suunnittelutoimiston silloinen päällikkö Harald Carstens laittoi puiston uuteen uskoon. Leikkipaikasta tuli puiston hallitsevin elementti ja historiallisesta muodosta ei jätetty jälkeäkään, sen ajan rationaalisen puistosuunnittelutyylin mukaisesti.

Peruskorjaus palautti puiston arvon

Helsinkiläinen maisema-arkkitehtitoimisto on erikoistunut vanhojen puistojen entisöintiin. Se teki peruskorjaussuunnitelman Liisanpuistikolle lähtökohtana puiston historiallinen selvitys. Suunnitelma hyväksyttiin 2006 ja puiston avajaisia vietettiin keväällä 2009 asukkaiden järjestämässä tilaisuudessa. Ovaali muoto palautettiin suorakaiteen sisään ja koko puisto selkeytyi ja ryhdistäytyi, lapsia unohtamatta. Myös ympäröivät katualueet kunnostettiin ja lopputulos on tyylikkään ryhdikäs. Asukkaat olivat aktiivisesti mukana kommentoimassa suunnitelmia koko prosessin ajan. Läheisessä Tervasaaressa on hyvät leikkialueet lapsille ja koirapuisto koirille, joten Liisanpuistikkoon palautettiin sen historiallinen muoto, lähtökohtana Svante Olssonin suunnitelma. Nyt puisto on ajallisesti yhteneväinen ympäristön 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun rakennuskannan kanssa.
Kalusteet, aidat, roska-astiat, penkit ja valaisimet uudistettiin historialliseen henkeen sopiviksi. Lapsia varten puiston laitettiin keinu ja jousieläimiä. Monijakeinen kierrätyspiste sijaitsee kadun varressa ja siellä on myös siisti yleisö-WC.
Liisanpuistikon arvokkaimpia elementtejä ovat suuret puuvanhukset. Niiden säilyttämisestä kannettiin erityistä huolta. Puulajeina vallitsevat lehmukset ja vaahterat sekä kaksi komeaa jalavaa. Toinen puiston jalavista (ympärys rinnan korkeudelta 340 cm) ja yksi lehmus (450 cm) ovat Helsingin suurimpia. Puut on tutkittu ja niitä hoidetaan ja seurataan.

Pellingin retkeläisten muistomerkki

Gunnar Finne (1886–1952) ja arkkitehti Armas Lindgren (1874–1929) suunnittelivat Pellingin retkeläisten muistomerkin 1921. Finnen ja Lindgrenin yhteistyö on ajalta, jolloin perustettiin Koristetaiteilijain liitto Ornamo. Tässä veistoksessa Finnen elegantin tyylitelty klassismi on parhaimmillaan. Veistos on hakattu punaiseen graniittiin. Pellingin retkeläisten muistomerkki on pystytetty niiden kansalaissodan aikana Helsingistä paenneiden valkoisten muistolle, jotka menehtyivät jäällä Pellingin saaren kohdalla. Muistomerkki paljastettiin 16.5.1921. Siihen on kaiverrettu 51 nimeä. Sen oli tilannut Helsingin kaupunginvaltuusto. Teos esittää polvistunutta mieshahmoa.

Tervetuloa!