Riekko eli metsäkana (Lagopus lagopus) on pohjoisten alueiden keskikokoinen kanalintulaji.
Suomessa riekko on Pohjois-Lapissa erittäin yleinen. Etelään päin tultaessa kannat pienenevät, mutta voivat kausiluontoisesti olla runsaita, varsinkin Itä-Suomessa, Joensuun ja Tampereen korkeudelle saakka. Etelä-Suomessa riekko on harvinainen. Länsi-Suomessa sitä tavataan vaihtelevasti aina Turun seudulle asti. Suomen riekkokannaksi on arvioitu 50 000–120 000 paria ja laji on luokiteltu uhanalaisuustarkastelussa vaaraantuneeksi.Asiantuntijoiden mukaan riekko on vaarassa hävitä Suomen metsäalueilta.
Riekon pituus on noin 35–43 cm ja paino 500–800 g.
Koiras on hieman naarasta kookkaampi. Kesällä uros on punaisenruskea ja mustatäpläinen, naaras ruosteenkeltaisen ja mustan kirjava; siipien alapinnat ja vatsa ovat valkoiset. Syksyllä riekko alkaa vaihtaa asuaan valkoiseksi pian ruskan jälkeen, hyvissä ajoin ennen lumen tuloa. Talvella sekä koiras että naaras ovat kauttaaltaan puhtaan valkoisia mustia pyrstösulkia lukuun ottamatta.
Riekko kuuluu muiden metsäkanalintujen tavoin enimmäkseen hiljaisiin maalintuihin. Sen ääntely on harvakseltaan kuuluvaa kopek-kopek -nakuttelua, lukuun ottamatta äkillistä pakolentoon pyrähtämistä, jolloin lintu päästää äänekkään ka-ka-ka-ka-naurusarjan. Pakolento on harvoin 100 m pidempi, jonka jälkeen riekko jatkaa hiljakseen ja ääneti kulkuaan jalan. Soitimella riekkokoiras ”kalahtelee” voimakkaasti, mihin naaras vastaa pehmeämmillä naukaisua muistattavalla äänellä. Riekon ääntely eroaa selvästi sukulaisensa kiirunan narisevasta äännähtelystä.
Riekko sekoitetaan tunturialueilla helposti sukulaiseensa kiirunaan (Lagopus mutus). Lintujen erottaminen pelkästään ulkonäön perusteella on harjaantuneellekin silmälle vaikeaa. Havaintopaikan ja äänen perusteella lajin määrittely on jopa helppoa. Nyrkkisääntö on, että tunturipaljakalla pensasrajan alapuolella esiintyvät ovat riekkoja ja ylempänä havaitut kiirunoita.