Me geokätköilijäthän tiedämme, että sinnikkyys tässä lajissa vie läpi harmaan kiven, siltojen ja maitolaitureiden alle, puihin ja tikkaille ynnä kaikkiin mahdollisiin kuusikoihin, lintutorneihin ja pirunpeltoihin. Koskaan ei pidä antaa periksi - ei silloin, kun kätköä ei löydy tai mysse ei ota ratketakseen. Ei silloin, kun traili kulkee mahdottomassa maastossa ja on sata kilometriä pitkä. Ei silloin, kun viidettä kertaa etsit tuloksetta sitä helppoa yksykköstä, täytät kalenterin aukkoja tai pähkäilet ylivoimaista haastetta. Ei silloin, kun itikat syö, nokkoset polttaa, hirvikärpäset hyökkäävät ja väistelet käärmeitä. Eikä silloin, kun lunta on toista metriä, eikä autoa saa parkkiin minnekään, jotta pääsisi kahlaamaan huituntuutissa olevalle kätkölle ilman suksia tai lumikenkiä. Meillä kun on sitä suomalaista sisua. Tai no, harrastushan tämä vaan on, joten antaapa olla. Yritä kuitenkin raahautua miittiin, minäkin yritän.