Sisä-Hattu
Sisä-Hattu on Lauttasaaren edustalla kallioinen luoto, jonne pääsee kivikkoista kannasta kahlaamalla. Sisä-Hatun nimi on käännetty ruotsinkielisistä nimistä Inrehattar ja Inre Hatten, joilla ne vielä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun kartoissa esiintyivät. Sotien jälkeen Sisä-Hattu alkoi kehittyä enemmän virkistyskäyttöön suuntautuneena kohteena, kuten monet muutkin Helsingin saarista.
Miten päästä paikalle
Lauttasaaren ulkoilupuistosta Veijarivuoren koira-aitauksen vierestä lähtee kivikkoinen kannas kohti luotoa. Reitin alku on merkitty reittipisteenä eventin tietoihin. Luodolle on reilun parin sadan metrin kahlaus ulkoilupuiston rannasta, jota ohjaa vedessä erottuvat kivet. Miittipaikkaa valitessani (8.8.2024) vesi oli lämmintä ja se ulottui shortsien lahkeisiin saakka. Pohja näkyi kirkkaana melkein koko ajan, mutta meriveden korkeus saattaa vaihdella. Kannattaa varustautua asianmukaisesti ja laittaa kunnon kengät jalkaan, sillä pohjassa olevat kivet saattavat olla liukkaita.
Hauskaa kahlausta pienelle viehättävälle saarelle!