Kätkö sijaitsee Myllykylän vesimyllyn raunioiden läheisyydessä. Muistathan, että myllyn rauniot on suojeltu, eikä niihin saa koskea. Kätkö ei siis sijaitse raunioissa. Kätkössä ei ole kynää.
Tommi Kuutsa kertoo Salonkylän kyläkirjassa Rautainen Salonkylä myllyn historiasta seuraavaa:
Myllykylän eli Ylämyllyn vesivoimalla toimivassa myllyssä jauhettiin sekä ruukin omia että muiden viljoja.
Myllyrakennuksen alaosa tehtiin harmaakivestä ja yläosa hirsistä. Rainer Lemströmin muistelmien mukaan Zettermanit rakensivat myllyn perustukset. Myllyn ensimmäiset jauhinkivet oli valmistettu luonnonkivestä. Ne korvattiin vuonna 1904 tehdasvalmisteisilla ”mirkelikivillä”, joiden pinta oli kiviaineksen ja magnesiittijauheen sekoitusta. Vuoden 1904 teollisuustilastossa mainitaan Rautakosken myllyn uudistamisesta seuraavaa: ”myllyn sisustus uudelleen rakennettu rautajalaksilla ja 1 parilla Hellersin patenttikiviä”
Kirkonkirjoissa Rautakosken mylläreiksi mainitaan Kaarlo Kustaa Malmström ja Heikki Juho Malmström. Kaarlo Kustaa oli syntynyt vuonna 1788 Pyhäjärvellä ja asui Maija Kallentytär Ömanin kanssa Myllylän eli Myllypakan torpassa. Kaarlo Kustaa oli aikaisemmin toiminut Salonkylän Röykän tuulimyllyn myllärinä. Hänen poikansa Heikki Malmström oli Rautakosken myllärinä ja naulapajan seppänä vuosikymmenien ajan. Heikki Malmström kuoli vuonna 1906 75-vuotiaana.
Myllykylän myllyn toiminta päättyi Rainer Lemströmin muistelmien mukaan vuonna 1918. Viimeisen ruispussinsa myllyssä jauhatti suutari Otto Forsman. Otto oli sattumalta tavannut Leonard Malmströmin eli Leunun, jolle oli kertonut hallussaan olevasta ruispussista. Kun Otto valitteli, ettei rukiita saanut missään pieneksi, oli Leonard tokaissut: ”Totta Herran Jumala, pannaan toi mylly pyärimään, on se sellaisessa kunnossa”.
Myllyn toiminnan päättymisen jälkeen järjestettiin huutokauppa, jossa Edvard Hepolampi huusi koko myllyrakennuksen. Ainoastaan myllyn kivinen alaosa jäi paikoilleen, jossa se on vieläkin. Yksi myllyn alakivi vietiin myöhemmin uuteen käyttöön. Jalmari Lemström veisti Kymi Oy:n tilauksesta kivestä muistomerkin Lopella ja koko Etelä-Suomessa ammutun viimeisen karhun kaatopaikalle. Tosin karhuja on Lopella senkin jälkeen nähty.