Säpin majakka
Elettiin vuotta 1961. Majakanvartija Juho Norhamo oli juuri herännyt. Hänen vartijavuoronsa alkoi pian. Juho nousi ylös sängystään, laittoi housut jalkaan ja napitti sepaluksensa ylänapin. Heitti paidan päälle ja nahkasaappaat jalkaan. Juho käveli ulos, suuntasi askeleet huussin taakse ja pysähtyi nokkospusikon reunaan. Avasi housunnapin ja lorotteli pusikkoon. Hän napitti housunsa huolellisesti, laittoi puseronhelman housuihin ja nosti henkselit.
Ilta hämärsi. Vartijatuvan piipusta nousi savu ja Juho tiesikin, että siellä oli jo ruoka laitettuna ja kahvi keitettynä. Hän avasi mökin oven riuskalla otteella, koska tiesi sen olevan näin sateen jälkeen aina vähän piukka. Muu porukka olikin jo pöydän ympärillä ja Juho otti kattilasta soppaa ja väänsi reikäleivästä palasen. Hän asetti lautasen ja leivän vanhalle kuluneelle pöydälle ja haki mukin hyllyltä. Hän kaatoi koko mukillisen kahvia ja lorautti joukkoon pienen tilkan kauramaitoa. Käveli pöydän luo ja istuutui penkille. Miehet turisivat aikansa ja kun Juho oli saanut syötyä, niin porukka lähti ulos. Pari vanhempaa miestä jäi tuvan eteen istumaan ja katselemaan lähestyvää pientä puuvenettä.
Nuoremmat miehet lähtivät kohti saunaa ja Juho lähti kohti majakkaa. Hänen pitäisi kivuta portaat ylös ja mennä laittamaan majakkaan valo. Polttimen säiliö oli tankattu petrolilla ja hänelle jäi vain tehtäväkseen sytyttää loisto ja vahtia sen toimintaa koko yö. Työ oli tylsää ja yksinäistä, mutta Juho nautti tästä työstä. Ja olihan tämä majakkasaarella asuminen enemmänkin, kuin työ. Tämähän oli heidän koti. Välillä asuminen oli ankeaa ja toisinaan taas niin nautinnollista, kun sai maata kalliolla auringonpaisteessa. Usein hän makasikin pienessä poukamassa saaren eteläpuolella ja luki jotain kirjaa. Viime kesänä hän oli lukenut kirjan Puhdistus. Se olikin ollut mielenkiintoinen kirja. Hän, joka oli koko elämänsä asunut täällä rauhallisessa saaristossa, ei osannut kuvitellakaan, millaista elämä muualla olisi.
Juho kuuli kauheaa huutoa ja mekastusta pihalta. Hän kurkkasi ikkunasta ja näki nyt kaksi repaleisissa vaatteissaan kulkevaa ukkoa. Hän tunsi ne hyvin. Kamalia äijiä, mutta niin tarpeellisia. Toivat pontikkaa ja veivät heidän pyytämäänsä kalaa mantereelle. Ukot nostelivat kalasaaveja kärryihinsä ja majakanvartijat sujauttivat pullot povitaskuihinsa. Kalaa oli viime viikkoina tullut hyvin ja he olivatkin saaneet suolattua monta tynnyrillistä kalaa. Kohta rannasta kuuluikin jo puksutus ja tuo pieni puuvene lähti lipumaan kohti mannerta. Juho katseli pitkään veneen kulkua, niin kauan, kuin vene hämärtyvässä illassa merellä näkyi. Vaikka veneen keulaa valaisi kirkas ledvalo, niin sumuinen hämärtyvä ilta ympäröi veneen nopeasti ja se hävisi aavemaisesti pimeyden syleilyyn. Juho kääntyi pois ikkunasta ja istahti penkille pöydän viereen. Pöydällä oli kesällä kaadetuista katajista säästettyjä runkoja ja puukko. Hän mietti, että mitä hän tänä yönä vuolisi katajasta, voiveitsiäkö? Niitä aina markkinoilla saa hyvin myytyä, joten ehkä hän tekisi alkuun muutaman sellaisen.
Tsekkeriin kolme sanaa ilman välejä.
