Porvoon kaupungin ala oli vielä 1950-luvun alussa aika pieni nykyisen Huhtisen alueella, raja kulki Vanhan Kuninkaantien ja Galgbackantien vieressä niin että kyseiset tiet oli maalaiskunnassa. Tosin jo toisaalla oli kaupunkiin liitetty 1920-luvun lopulla lisää aluetta ja ennen liitosta Porvoo oli yksi Suomen pienimpiä kaupunkeja alaltaan reilu 10 neliokilometriä. Kunnes 1927 liitettiin Näsi, Johannisberg ja Hornhattula kaupunkiin ja seuraava liitos tapahtuikin nykyisen Huhtisen alueella tosin silloin alue oli Pappilanmäki (nykyinen Pappilanmäkin on huomattavasti pienempi) vuonna 1954. Valtaosa tämän trailin kätköistä on tämän 1954 rajan tuntumassa, 3 maalaiskunnan puolella ja 1 Kaupungin puolella. Lisäksi yksi on vanhemman rajan tuntumassa Kaupungin puolella.
Perinteisiä purkillisia on kaikkiaan 12 kappaletta sisältäen mun ensimmäiset Multin, Wherigon ja Letterin lisäksi on vanhemman rajan tuntumassa labisarja sekä sille bonusmysse.
Aloituspisteen tuntumasta löytyy talon seinästä talon osoite poimi numerot ja tee siitä Gade
Muodosta saamistasi numeroista Gade-koodiavain seuraavasti:
- Järjestä löytyneet numerot pienimmästä suurimpaan.
- Jos esimerkiksi löysit numerot 6, 17, 9 ja 6, muodosta numerosarja 16679.
- Muista toistaa numerot, jotka esiintyvät useammin kuin kerran!
- Lisää puuttuvat numerot (0-9) sarjan perään suuruusjärjestyksessä, esimerkiksi 16679023458.
- Täytä alla oleva lokerikko toistaen numerosarjaa, kunnes lokerikko on täynnä.
- Esimerkiksi a=1, b=6, c=6, d=7, e=9, f=0, g=2, h=3, i=4, j=5, k=8, l=1, m=6, jne.
| A |
B |
C |
D |
E |
F |
G |
H |
I |
J |
K |
L |
M |
N |
O |
P |
Q |
R |
S |
T |
U |
V |
W |
X |
Y |
Z |
| |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Purkin siijainti saadaan N 60 LM.GHK E 025 DO.IPO