1918 sisällissodassa tapahtui wikipedian mukaan näin: "Valkoisten ylipäällikkö Mannerheim seurasi henkilökohtaisesti Messukylän taistelua Vehmaisten kalliolta 25. maaliskuuta, sillä hän uskoi koko punaisen Tampereen kukistuvan tuona päivänä. Muutaman tunnin jälkeen hän kuitenkin poistui pettyneenä, eikä ehtinyt näkemään Messukylän harjun valtausta. Mannerheimille myönnettiin myöhemmin neljännen luokan vapaudenristi ”kentällä osoitetusta henkilökohtaisesta urheudesta”, koska hänen seisoskelupaikkansa oli ollut vihollisen kranaattitulen ulottuvilla".
Paikalla on yksi lukuisista Mannerheimin patsaista ja patsas on hyvin epäsuosittu Tampereella ja siihen on kirjoitettu aikojen saatossa erilaisia protesteja. Mainittakoon myös, että Tampereen rautatieasemalla on Mannerheimin muistolaatta.
3.3.1918 oli solmittu Brest-Litovskin rauha, mikä käytännössä sinetöi Suomen (punaisten) kohtalon. 3.4.1918 saksalaiset olivat jo Hangossa ja Tampere romahti muutamia päiviä sen jälkeen koko läntisen punaisen Suomen uhatessa jäädä ripeästi etenevien maailmansodassa harjautuneiden saksalaisten pussiin. Mannerheimia tämä asia kismitti, kun hänestä ei tullutkaan sisällissodan sankaria, vaan kunnia valui saksalaisille.
Sodan jälkeen oli kivenhakkaajilla töitä, sillä vähän joka paikkaan nousi muistomerkkejä sisällissodan valkoisen puolen aikaansaannoksista. Kerranpa pyöräreissulla tuli sellainen yllättäen ja pyytämättä eteen paikassa N 61° 15.222, E 024° 21.027, jolloin minua rupesi kiinnostamaan, kuinkas paljon niitä on ja olihan niitä paljon aikana, jolloin Suomessa ei paljon mitään ollut. Kaikilla niistä pidettiin myös juhlamenoja. Voi vain kuvitella, mikä tunnelma noissa tilaisuuksissa oli.
Mutta sukuhistoriallisista syistä minua kiinnostavat enemmän ne punaisten muistomerkit.