1. LUKU
Toukokuu 2033
Heräsin jyskyttävään päänsärkyyn ja siihen, että kissa vaati kovaan ääneen huomiota. Tästä ei tule hyvä päivä, ajattelin. Olin näköjään kajonnut eilen hupenevaan alkoholivarastooni. Ymmärtäähän sen, kun ajattelee mikä päivä tänään on. Tänään on päivälleen viisi vuotta siitä kun sinä kuolit. Illalla ikävä kasvoi niihin mittoihin, että se tuntui oikein fyysisenä kipuna.
Pakotin itseni ylös ja kahvinkeittoon. Helekatti ei kajonnut antamaani ruokaan. Sekin taitaa jo tietää mikä tämän päivän rituaali on. Saatuani useamman kahvikupillisen alas aloin valmistella päivän eväitä. Eilen leipomaani leipää, viinimarjamehua, korvasienimuhennosta ja savuahvenia. Tänä keväänä katiskat ovat olleet oikeissa paikoissa ja korvasieniä löytyi heti kun lumet lähtivät. Katiskoissa on ollut myös paljon särkikaloja. Ne ovat keitettynä Helekatin herkkua. Niitä siis sille evääksi. Pakkasin kaiken koriin ja sen päälle vielä huovan.
Kummulle päästyämme putsasin haudan ympäriltä rikkaruohot ja tarkastin, että ruusu on hengissä. Muutaman kuolleen oksan leikkasin siitä pois. Levitin huovan ja Helekatin kanssa nautimme rauhassa eväitä kevätauringon lämmittäessä. Syötyämme kävin huovalle lepäämään ja Helekatti teki pienen kierroksen kummun ympäri. Palattuaan se kävi viereeni makuulle ja laski päänsä kädelleni, niin kuin aina. Hetken päästä se oli unessa.
Minä aloin kertomaan sinulle kuluneen vuoden tapahtumista, jotka olivat varmaan ihan samat kuin vuosi takaperin. Illan hämärtyessä havahduin, olin varmaan torkahtanut hetkeksi. Helekatti nousi ja venytteli ja alkoi laskeutumaan kummulta. Pakkasin tavarat koriin ja lähdin sen perään, mutta pysähdyin ja käännyin katsomaan taakseni. ”Nähdään vuoden päästä rakas!” sanoin ja jatkoin matkaa.
