3. LUKU
Heinäkuu 2032
Siitä on jo yli kolme vuotta kun olen viimeksi nähnyt ihmisiä. Jos heitä enää on elossa, niin minun puolestani saavat olla missä ovat, kunhan eivät häiritse meidän elämäämme. Viljelykset alkavat juuri tuottaa satoa, kalaa tulee hyvin, jänisansoissa on aina jotain, ensimmäiset sienet ja marjat ovat poimittavissa ja pari viikkoa sitten onnistuin kaatamaan hirven. Varastoja täytellään talvea varten. Helekatti käytännössä ruokkii itse itsensä kesäaikaan. Talvea varten olen kuivannut sille paljon särkikaloja ja lihaa.
Polttoaine loppui jo aikaa sitten ja kymmenestä aurinkopaneelista kaksi on särkynyt tähän mennessä, joten sähköä on tarjolla vähemmän. Sitä nyt ei oikeastaan enää mihinkään muuhun tarvitse, mutta kesällä on mukavaa kun on toimiva jääkaappi ja pakastin. Ihmisten riippuvuus sähköstä ja internetistä ärsytti minua jo aiemmin. Jos minulta kysytään, niin ihmiskunta meni päin helvettiä jo kauan ennen tekoälyä.
Polttopuita pitää myös täydentää ja kerätä koko ajan. Olen nyt siirtynyt kaatamaan kelopuita. Ne ovat käytännössä pesäkuivia heti.
Viimeisinä viikkoina minua on kaihertanut yksi mieliteko. Antaisin milloin vain kaksi pinokuutiota kuivia polttopuita, jos saisin yhden jauheliharoiskeläpän emmentaalilla tuunattuna. Räjähdin nauramaan ja kissa katsoi minua kysyvästi. ”Ai saamari poika! Koko ihmiskunta on kadonnut ja ainoa mitä kaipaan rouvan lisäksi on einespizza!”
