Mysteerin ratkaisemiseksi sinun ei tarvitse ratkaista muita sarjan reissutarinoita kokonaan, vaan niistä saatavat tiedot löytynevät helpommin. Kuumista pisteistä saat lisätehtäviä liittyen reissutarinoihin. Näiden avulla keräät ratkaisuun tarvittavia sanoja.
Tässä linkit tarvittaviin reissuihin:
Erään reissun tarina, reissu 1
Erään toisen reissun tarina, reissu 2
Vielä yhden reissun tarina, reissu 3
Encore-hieman erilaisen reissun tarina, reissu 4
Käytän jatkossa näistä nimityksiä reissu 1, reissu 2 jne.
Ja sitten itse asiaan.
Vuoden 2022 minun ja Ramin reissun kohteena oli Muotkatunturin erämaa. Heinäkuun alussa saavuimme mökille Sodankylän Porttipahdalle, josta lähdimme ajelemaan pienten valmistelujen jälkeen nelostietä pohjoiseen. Kaamasen jälkeen käännyimme kohti Karigasniemeä ja parkkeerasimme auton tien vasemmalla puolella olevan lomakylän parkkiin, muutama sata metriä ennen Peltojoen ylitystä. Vaelluksemme suunniteltuun päätepisteeseen.
Ruokailimme rankalta sateelta suojassa, jonka jälkeen bussi kaartoi pihaan. Puolisen tuntia aikataulusta myöhässä, mutta eihän se Lapissa ole niin justiinsa.
Syötä tsekkeriin parkkipaikkamme koordinaatit (kuuma piste 1), niin saat lisätehtävän liittyen reissuun 1.
Hyppäsimme rinkkoinemme bussin kyytiin ja kerroimme kuskille missä haluamme jäädä pois. Kun saavutimme haluamamme paikan, kuski hieman ihmetteli, että juuriko tässä te haluatte hypätä tien sivuun. Tämä johtui ilmeisesti siitä, että vain noin kilometrin päässä on Kevon kanjonin reitin eteläinen lähtöpiste. Mutta mehän ei oltu menossa sinne, vaan olimme etukäteen kartasta katsoneet, että tästä kohtaa lähtee houkuttelevan näköinen tieura etelään kohti Muotkan erämaata.
Tie, joka pian muuttui poluksi, oli hyvä käveltävä ja matka taittui joutuisasti. Rankkasadekin oli muuttunut hienoksi auringonpaisteeksi.
Pian olimmekin jo tunturissa, ja bongailimme matkalla erilaisia lintuja. Tai oikeastaan Rami bongaili, itselläni kun lintutuntemus on luokkaa pikkulintu, iso lintu. Kapustarinnan olen sentään reissuilla oppinut tunnistamaan, ainakin äänestä. Jatkoimme hyvällä fiiliksellä Oadatcohkkan länsipuolelta Jeageloaijavrille asti. Loppumatkan pehmeillä suo-osuuksilla lonkkani alkoi vähän kipuilla, mutta ajattelin sen olevan ohimenevää. Aika väärässä olin.
Löysimme loistavan leiripaikan, ja pystytimme telttamme järven koilliskulmaan pohjoisen puoleiselle rannalle ja nautimme hienosta illasta itseämme ja varusteita huoltaen.
Rami kokeili myös, josko kala söisi, mutta tällä kertaa saalista ei tullut. Emme kyllä olekaan koskaan, eväitä pakatessamme, laskeneet mitään kalansaaliin varaan. Olisihan se toki mukavaa bonusta retkiruuan kylkeen. Ja kyllä, luvat olivat kunnossa.
Syötä tsekkeriin leiripaikkamme koordinaatit (kuuma piste 2), niin saat lisätehtävän liittyen reissuun 1.
Yöllä pikkasen ripsotteli vettä teltan kattoon, mutta aamutoimet saimme tehdä auringon paistaessa. Emme tuolloin osanneet aavistaakaan millaista keliä ja haastetta päivä tuo tullessaan.
Aamutoimien jälkeen lähdimme kapuamaan kohti Jeageloaivin ja Duolpa Jeageloaivin välistä satulaa. Kävely ylhäällä tunturissa maistui hyvältä ja otimme tähtäimeksi kartalta löytämämme polun, jota pitkin kuvittelimme pääsevämme mukavasti Nirvajoesta yli seuraavalle tunturiylängölle. Niin siis kuvittelimme.
Polku löytyi hyvin, mutta laskeutuminen jokilaaksoon ei ollutkaan ihan niin yksinkertainen juttu. Ajauduimme aikamoiseen pusikkoon, ja sen lisäksi maasto oli hyvin epätasaista sekä lasku jyrkkä. Jotenkin siitä joelle asti selvittiin, kunnes törmäsimme lähes ylitsepääsemättömään suoalueeseen. Suolla rämpimistä ei yhtään helpottanut entistä enemmän kipuilevani lonkkani. Siinä siksakkia edetessä alkoi huumori olla koetuksella, mutta jotenkin taiteilin itseni joen toiselle puolelle, kuivalle maalle. Siinä sitten pientä taukoa ja palaveria, että mitäs sitten.
Päätimme vielä pitäytyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja nousimme polkua Nirvejohgielasin jääden vasemmalle puolellemme. Tässä vaiheessa olin kaivanut vaellussauvat käsiini ja niiden (ja särkylääkkeen) avulla matka taittui edes vähän kivuttomammin. Seuraavalta huipulta suuntasimme polulta oikealle kohti lounasta. Lounaan nauttimiseen toki oli vielä aika pitkä aika.
Avzegasoaivin ylängöllä alkoi edessä nousta uhkaavan näköisiä pilviä. Pian tuli jo kiire kaivaa rinkan sadesuoja esiin, ja samalla ensimmäiset salamat iskivät ja ukkonen alkoi jyrähdellä. Arvioimme pahimman rajuilman olevan vielä muutaman kilometrin päässä, mutta tosissani aloin jo katsella mahdollisia painanteita, joihin voisi asettua makoilemaan. Mutta pakkohan sieltä tunturista olisi alas päästä, joten lonkkakipukin unohtui, kun marssimme eteenpäin.
Ikäväksi tilanteen teki se, että suuntamme oli suoraan kohti tunturin reunassa vellovaa ukkosmyrskyä. Lopulta pääsimme laskeutumaan kaatosateessa Stuorraäytsin rotkolaaksoon. Tosin aika paljon idempänä, mitä oli tarkoitus.
Lähdimme kulkemaan joen rantoja kohti länttä, olihan siellä suunnassa kaksikin kohdetta, jotka olivat alkuperäisissä suunnitelmissa. Yksi Muotkan harvoista geokätköistä ja vielä harvinaisempi autiotupa. Loputtomalta tuntuneen matkan jälkeen saavuimme kätkön huudeille. Vaikka fiilis ei nyt mitään huippuluokkaa ollutkaan, niin päätimme kuitenkin etsiä sen purkin esiin. Ja löytyihän se.
Jossain vaiheessa pääsimme myös tuvalle. Ja tupahan oli täynnä stadilaisia nuoria miehiä. Kävelimme suoraan puukatokseen, jossa riisuimme kaikki läpimärät vaatteemme ja vaihdoimme kuivaa ylle. Varmaan kaikki erämaan sääsket olivat myös päättäneet suunnata samaan puukatokseen sateelta suojaan. Hyvin me sinne kuitenkin mahduttiin.
Sisällä tuvassa olikin sitten mukavan lämmin, ja kunditkin osoittautuivat oikein lupsakoiksi hepuiksi. Vihdoin saatiin myös myöhäinen lounas nautittua, ja jälkkäriksi meille tarjottiin vielä Helsingistä asti tänne kannettua konjakkia. Siinä sivussa onnistuimme myös vähän kuivattelemaan märkiä varusteitamme.
Syötä tsekkeriin tuon autiotuvan koordinaatit (kuuma piste 3), niin saat lisätehtävän liittyen reissuun 2.
Yllättävän nopeasti sitä kuitenkin palautuu tuollaisistakin koettelemuksista, joita päivä piti sisällään. Kun ilmakin muuttui illan mittaan hyvinkin siedettäväksi, päätimme Ramin kanssa siirtyä tuvalta muutaman kilometrin verran rotkon pohjaa pitkin kohti itää. Löysimmekin sieltä järven rannalta mukavan leiripaikan.
Saimme loputkin märät vaatteet kuivumaan ja vietimme oikein mukavan illan ihaillen maisemia ja muistellen päivän tapahtumia. Pitkät tovit olimme myös ihan hiljaa omissa ajatuksissamme. Hyvän ystävän ja vaikeissa hetkissä tukea antavan, kannustavan kaverin kanssa sekin on ihan ok.
Aamulla heräsimme pilvipoutaiseen säähän, ja perinteisen aamupalan lisukkeeksi nappasin vähän särkylääkettä ja voitelin lonkkaani kylmägeelillä. Päivän ensimmäinen tavoite oli kävellä Stuorraäytsin rantaa aina Stuorraskaidille asti, josta lähtee polku etelään. Tuon noin viiden kilometrin matkan aikana saimmekin ihailla hienoa kanjonia sen pohjalta käsin. Laskeskelimme vähän väliä, kuinka monta järveä olemme jo ohittaneet ja kuinka monta niitä on vielä jäljellä.
Alustavan suunnitelman mukaisesti tästä piti koukata Muotkatunturin päälle, jossa olisi ollut sopiva kätkö, josta olisin saanut löydön #5000. Eilisen koettelemuksen ja kipeän lonkkani vuoksi katsoin kuitenkin parhaaksi jättää tuon koukun tekemättä. Ramillekin tämä sopi.
Pidimme polkujen risteyksessä pientä taukoa jännittäen nousevatko tummat ukkospilvet taas päälle, mutta tällä kertaa saimme niskaamme vain muutaman pisaran. Pakkasimme kamat taas kasaan ja lähdimme nousemaan puron vartta kulkevaa polkua etelään. Ja kyllä, tauon aikana loggaamassa käyty läheinen Variskin kelpasi hyvin tuoksi juhlakätköksi.
Syötä tsekkeriin tuon 5000. löytöni koordinaatit (kuuma piste 4), niin saat lisätehtävän liittyen reissuun 3.
Tunturin toisella puolella leiriydyimme Ratnojohkan rantaan. Tällainen kevyempi ja lyhyempi päivä sopi ainakin minulle oikein hyvin tähän väliin.
Päivä 4 alkoi virkistävällä kahlauksella joen yli, ja jatkui pitkähköllä nousulla Stuorroaiville. Hienoa väljää maisemaa silmin kantamattomiin, mitä nyt muutama elämästään taisteleva yksittäin mänty siellä täällä.
Stuorroaivin jälkeen käännyimme kohti Urroaivia, josta laskeuduimme pitkään ja hartaasti Kiellajoen latvoille Ennen jokea tosin kadotimme polun ja tulimme kiertäneeksi yhden vaaran väärältä puolelta. Ylimääräistä kävelyähän siitä tuli, ja sen jälkeen ylityspaikan etsimisessä meni vielä kohtuullisen kauan aikaa. Hyvää ylityspaikkaa emme lopulta edes löytäneet, mutta ylityspaikan kuitenkin. Joen toiselle puolelle päästyämme pidimme kunnon lounastauon ennen kuin jatkoimme kohti Piekanaäytsiä.
Kuru näkyi jo kaukaa, joten suunnistaminen oli tässä vaiheessa helppoa. Ylös päästyämme helppokulkuinen tunturiylänkö muuttui vähäksi aikaa hieman kivikkoisemmaksi kuruksi. Hieno paikka kaiken kaikkiaan.
Syötä tsekkeriin Piekanaäytsin koordinaatit (kuuma piste 5), niin saat lisätehtävän liittyen reissuun 4.
Laskeuduimme kurusta alarinteelle, jonne leiriydyimme. Ehdimme saada teltan pystyyn juuri, ennen kuin taivas repesi ja pitelimmekin siinä illan mittaa aika paljon sadetta teltassa makoillen.
Päivä oli ollut taas melko pitkä ja sisälsi monta nousua ja laskua, mutta myös pitkiä matkoja helppokulkuista upeaa tunturiylänköä. Edellisten päivien kokemuksia oli taas mukava kerrata sateen ropistessa teltan kattoon. Ja tulihan siinä jaettua myös muita elämän aikana koettuja juttuja.
Seuraavan päivän alustava suunnitelma piti sisällään tutustumisen Peltojärven lounaiskolkan hiekkarantaan, mutta tässä kohtaa reissuamme teimme toisen muutoksen suunnitelmiimme ja päätimme jättää beachin väliin. Sen sijaan lähdimme rinkat pakattuamme suunnistamaan Vuomajoen länsipuolta pitkin tavoitteena Peltoaivi. Matka taittui pienessä tihkusateessa mukavasti ja kohtuu joutuisasta. Nousu Soarvegielasin ylängölle oli jyrkkä, ja ylhäällä pidimme parikin taukoa tulevaa reittiä suunnitellen.
Olin itse jo optimistisesti kääntymässä heti Soarvegielasin huipun jälkeen oikealle. Onneksi Rami oli tarkempana ja huuteli perääni, että ei kai me tuonne kuruun sentään laskeuduta. Nopea tarkistus karttaan ja todellakin; vasta seuraavan huipun jälkeen oikealle.
Vältimme Karhuojan kurun pahimmat paikat ja kävelimme sen yläpäässä vähän matkaa kurun pohjalla ja reunoilla, kunnes suuntasimme ylös tunturiin.
Kiirehän siellä ylhäällä taas tuli, kun edessä alkoi nousta uhkaavia ukkospilviä. Tuurilla onnistuimme tällä kertaa välttämään sekä ukkosen, että sateen, ja loppujen lopuksi saimme taittaa matkaa ihan kelvollisessa kelissä. Peltojärvi jäi oikealle, kun suuntasimme Peltoaivin kahden huipun väliin.
Nousu tuohon satulaan tuntui kestävän loputtomasti, ja pieniä taukoja piti pitää vähän väliä. Maastokin oli varsin pehmeää ja märkää, joka toi lisää haastetta etenemiseen. Vihdoin ja viimein edessä näkyi viimeisen illan ja yön leiripaikka.
Laskeuduimme tunturista edessä olevan pienen järven rannalle ja perustimme leirin järven itäpuolelle, tunturista katsottuna jälkimmäisen järveen pistävän niemen jälkeen.
Rami kävi taas vähän heittelemässä virveliä. Ja tällä kertaa, viimeisen illan kunniaksi, meillä oli iltapalaksi taimenta. Ehkä paras iltapala ikinä.
Syötä tsekkeriin viimeisen leiripaikkamme koordinaatit (kuuma piste 6), niin saat lisätehtävän liittyen reissuun 4.
Viimeinen vaelluspäivä alkoi laskulla Peltojoelle, josta lähdimme joen länsipuolta kulkevaa polkua pitkin kohti pohjoista. Tauko pidettiin sillä toisella kämpällä, joka osui tämän kertaiselle reitillemme. Kyseessä on Inariin muuttaneen opettajan itselleen vuonna 1949 rakentama kalastustukikohta. Nykyisin tämä kämppä on metsähallituksen omistuksessa, mutta kantaa edelleen rakentajansa nimeä.
Syötä tsekkeriin tämän kämpän koordinaatit (kuuma piste 7), niin saat lisätehtävän.
Viimeiset kymmenen kilometriä polku mukaili joen rantoja, välillä joki näkyi, välillä ei. Muutaman tunnin kävelyn jälkeen saavutimme vaelluksemme loppupisteen, jossa automme odotteli juuri siinä, mihin sen olimme noin viikko sitten jättäneet. Tällä kertaa pääsimme myös käymään suihkussa heti retken jälkeen. Käytimme myös hyväksemme lomakylän ravintolaa ja ravitsimme itsemme poronkäristyksillä ennen kuin lähdimme ajelemaan takaisin Porttipahdalle.
Näin oli jälleen yksi reissu päätöksessään. 90-luvun lopulta asti olen Lapissa lähes joka vuosi kerran tai pari käynyt erilaisilla kokoonpanoilla vaeltamassa. Pari kertaa yksin ja viimeiset kuusi kertaa Ramin kanssa kahdestaan. Tämä vuoden 2022 reissu on ainakin toistaiseksi viimeinen, sillä lonkka ei ole enää sen jälkeen kauheasti tykännyt rinkan kantamisesta. Siksihän tuo vuoden 2023 Encore-reissu olikin jo hieman erilainen. Mieli kyllä halajaa vielä.
Kuumien pisteiden koordinaatit tänne
Purkin koordinaatit saat täältä:
You can validate your puzzle solution with
certitude.