Suomenpystykorva (ruots. finsk spets) on punaruskea pienehkö pystykorviin kuuluva metsästyskoirarotu. Se on Suomen kansalliskoira.
Suomenpystykorva on levinnyt myös Suomen ulkopuolelle. 2010-luvulla rodun kanta oli yli tuhat yksilöä Suomen lisäksi Ruotsissa ja Venäjällä, ja yli sata koiraa Yhdysvalloissa, Norjassa, Isossa-Britanniassa ja Kanadassa.[3]
Suomenpystykorva on rakenteeltaan neliömäinen, hyväryhtinen ja kestävä, keskikokoa pienempi pystykorvainen koira. Se on eloisa ja liikkuu nopeasti ja keveästi. Ihannesäkäkorkeus on uroksilla 47 senttimetriä ja nartuilla 42 senttimetriä; kolmen senttimetrin poikkeama ihanteesta sallitaan. Koiran häntä kiertyy selän päälle, korvat ovat pystyt ja silmät hieman vinot ja mantelinmuotoiset. Ruotsinkielisessä rotumääritelmässä on mainittu painoksi urokset 12–13 kg, nartut 7–10 kg; vuonna 2015 hyväksytyssä suomenkielisessä määritelmässä ei ole painoa määritelty.[4]
Karva on pitkähköä, puolipystyä tai pystyä ja väriltään usein soopeli, joka vaihtelee kellertävästä ruskeanpunaiseen. Punainen väri on rodun huomiota herättävin piirre. Vatsassa, raajojen sisäpinnoilla, rinnassa, leuassa ja hännässä karva on vaaleampaa. Myös pienet valkeat merkit käpälissä tai rinnassa sallitaan. Hännässä ja reisien takaosassa karva on pitkää ja tuuheaa, päässä ja raajoissa lyhyttä. Pohjavilla on pehmeä, tiheä ja vaalea, ei kuitenkaan koskaan valkoinen. Kirsu on musta.[4]
Rotumääritelmän mukaan suomenpystykorvan kuuluu olla vilkas, rohkea, tarmokas ja peräänantamaton metsästyskoira.[4] Vahvoista metsästysominaisuuksista huolimatta suomenpystykorva kuitenkin pärjää seurakoirana ja lapsiperheessä mainiosti. Suomenpystykorva on erittäin sopeutuvainen, iloinen ja helppohoitoinen koirarotu ja siitä saa aktiivisen kaverin mitä moninaisimpiin harrastuksiin.
Luonteeltaan alkukantainen koira vaatii muiden pohjoismaisten metsästyspystykorvien tapaan jonkin verran panostusta sosiaalistamiseen, mutta pienellä vaivalla siitä saa avoimesti ympäristöönsä, muihin koiriin ja ihmisiin suhtautuvan lemmikin. Suomenpystykorvia näkee nykyään eniten maalla sekä omakotitaloalueilla.
Suomen kansalliskoira on mielikuvissa yhä hieman menneisyytensä vanki. Ennen vanhaan suomenpystykorvia tavattiin pitää talonvahteina ilman sen kummempaa sosiaalistamista, mistä johtuu niiden maine varautuneina rotuina. Toimipa niitä erityisesti sotien jälkeen useita yksilöitä vartio- ja vartiointiliikkeidenkin koirina kaupungeissamme. Tätä nykyä suomenpystykorvan luonneominaisuudet eivät kuitenkaan eroa muista metsästyspystykorvista.
Rotu on melko aktiivinen ja se onkin onnellisimmillaan kun saa toistuvasti liikkua perheenjäsenten kanssa. Kaikenlainen yhdessä tekeminen on suomenpystykorvan mieleen ja nykyään rotua näkeekin metsästyksen ja koetoiminnan lisäksi myös muiden perinteisten seurakoirarotujen seassa esimerkiksi agilitykentillä tai hajujälkeä treenaamassa.
Metsästyksessä rodun valtteja ovat pettämätön suuntavaisto, hyvä haju- ja kuuloaisti, nopea reagointikyky, kestävyys, metsästysinto ja hyvä yhteistyö metsästäjän kanssa.[5] Se löytää alueen linnut ja muun kohderiistan tehokkaasti ja varmasti.[6]
Suomenpystykorvalla metsästetään kaikenlaista riistaa pienpedoista aina hirviin ja jopa karhuihin saakka. Esimerkiksi vuonna 2018 suomenpystykorva Illansuun Kustaa voitti kaikkien hirvikoirarotujen välisen pohjoismaiden mestaruuden. Suomenpystykorva haukkuu ja noutaa sorsia ja hanhia, mutta sitä käytetään ensisijaisesti pääosin metsäkanalintujen metsästykseen, missä se onkin koetulosten perusteella paras kaikista lintua haukkuvista roduista.
Suomenpystykorva noutaa myös mielellään veteen ammuttua riistaa. Haukullaan koira ilmaisee riistan sijainnin metsästäjälle ja pyrkii pitämään linnun puussa. Suomenpystykorva on tarkkavainuinen, ja se voi seurata lintuja pitkiäkin matkoja vaikeassa maastossa.[5] Suomenpystykorvalla on erinomainen riistavietti, jonka ansiosta siitä on helppo kasvattaa hyvä lintukoira, hirvikoira tai metsästyskoira pienpetojen pyyntiin.[4]
Pystykorvan tehtävä on etsiä riista maastosta ja osoittaa sen sijainti metsästäjälle haukkumalla. Suomenpystykorvan metsästysaika on yksi kaikkein pisimmistä. Elokuun tullen koira lasketaan pienpetojen perään, ja 20.8 jatketaan vesilintujen ja karhun metsästyksellä. Syyskuusta vuodenvaihteeseen metsäkanalintua ja hirveä (kt. aluekohtaiset rajoitukset), 31.3 saakka näätää. Supikoiria ja minkkejä kevät-kesäkaudella pyydettäessä — turvaten näin lintujen pesintää haitallisilta vieraslajeilta — on koiran oltava hallittavissa ja välittömästi kytkettävissä.
Agilitykentillä räjähtävästä nopeudesta ja koordinaatiokyvystä on hyötyä, mutta omanarvontuntoisena rotuna sen kouluttaminen vaatii kouluttajalta ja koiralta hyvää suhdetta.
Suomenpystykorvaa voidaan pitää yhtenä terveimmistä koiraroduista.
Lähde: Wikipedia ja muistot lapsuuden perheen Suomen pystykorvista Masi, Jeri ja Vili.
Kätkössä ei ole kynää.