Tiistilän muinaisranta ja pirunpelto
Tehtävät
Annetuissa koordinaateissa seisot kivisen pirunpellon vieressä, joka on osa Itämeren muinaisen vaiheen eli Litorinanmeren rantaa. Maakätkö on kaksipisteinen.
1) Ovatko pirunpellon kivet samankokoisia toisiinsa nähden?
2) Löydätkö alueelta täysin pyöristyneitä kiviä vai ovatko kaikki kulmikkaita?
Toiselle pisteelle kulje muutama kymmenen metriä rinnettä ylöspäin koordinaatteihin N 60 09.406 E 24 43.980 (reittipiste). Saavut pieneen metsään silokallioiden välissä.
2) Mitä muinaisrantaan kuuluvaa löydät tältä pisteeltä, kun katsot kuvauksen kuvan ja selitteen?
3) Vapaaehtoinen: Ota kuva itsestäsi tai henkilökohtaisesta esineestä paikalla ja liitä se loggaukseesi.
Voit logata kätkön lähetettyäsi vastaukset profiilisivun kautta.
Tämä maakätkö sijaitsee Espoon Matinkylässä Råbergetin kalliomäellä, ja kätkö esittelee paikalla sijaitsevan muinaisrannan.
Kyseinen kallio oli muinainen saari Itämeren historiassa. Råberget tulee sanasta rå, joka tarkoittaa rajaa.
Itämeren geologinen historia
Jääkauden loppupuolella noin 11 000 vuotta sitten Itämeren alue alkoi vähitellen vapautua paksun mannerjään alta. Sitä ennen nykyisen Ruotsin alueelle oli syntymässä laaja vesialue sulaneesta jäästä nimeltään Baltian jääjärvi. Se oli laaja ja kylmä makeavetinen järvi, joka peitti osia nykyisestä Itämerestä ja laajoja alueita myös Etelä-Suomesta. Baltian jääjärvi päättyi äkillisesti, kun sen vedenpinta laski voimakkaasti Ruotsin keskiosien jäätikön reunan murtuessa, ja sen seurauksena oli suuri laskujoen purkautuminen Atlantiin.
Tätä seurasi Yoldiameren vaihe, joka oli lyhytkestoinen aikakausi, noin 10 700–9500 vuotta sitten. Yoldiameri syntyi, kun merenpinta pääsi hetkellisesti kohoamaan jäätikön vetäytymisen seurauksena ja Atlantin vesi virtasi kapeiden salmien kautta Itämeren altaaseen. Maa kuitenkin kohosi edelleen nopeasti jäättömäksi vapautumisen jälkeen, mikä sulki meriyhteyden ja katkaisi suolaisen veden pääsyn alueelle.
Tästä muodostui Ancylusjärvi, joka oli jälleen makeavetinen, mutta valtava sisämaajärvi, ilman yhteyttä Atlanttiin. Ancylusjärvi oli olemassa noin 9500–8000 vuotta sitten, ja sen aikana maan kohoaminen jatkui edelleen.
Litorinanmeri
Itämeren historian seuraava ja viimeisin vaihe oli Litorinanmeri, joka alkoi noin 8500 vuotta sitten ja päättyi 4000 vuotta sitten. Se oli nykyistä Itämerta hieman suurempi ja suolaisempi meri.
Kun Tanskan salmien alue painui merenpinnan alapuolelle, merivesi pääsi pikku hiljaa etenemään entisen makean Ancylusjärven alueelle ja yhteys Atlanttiin aukesi taas. Ancylusjärvi muuttui vähitellen Litorinamereksi, joka on nimetty tällöin esiintyneen Littorina -suvun kotilon mukaan. Litorinameren aikana Tanskan salmista muodostui syvemmät ja leveämmät kuin nykyisin, jonka takia Litorinanmeri oli suolaisempi kuin Itämeri.
Litorinakausi muistutti jo aika paljon nykyistä Itämerta. Meri oli vain vähän korkeammalla kuin nykyinen Itämeri, noin 10–30 m nykytason yläpuolella.
Litorinameren aikana myös ilmasto Suomessa oli pari astetta nykyistä lämpimämpi ja lehtipuita Suomessa oli paljon enemmän.
Muinaisen Litorinanmeren, kuten muidenkin Itämeren vaiheiden muisto näkyy yhä maastossa, etenkin muinaisrantoina ja rannikon geologisina muodostumina, kuten rantavalleina. Pääkaupunkiseudulla on tavattu Litorinanmeren muinaisrantojen lisäksi myös Yoldiameren rantoja esimerkiksi Vantaan Jakomäellä, sekä Ancylusjärven rantoja esimerkiksi Nuuksiossa. Näistä Litorinanmeren rannat ovat kaikista matalemmalla merenpinnasta, eli yleensä lähempänä merta.
Rajakallio
Tämän maakätkön alue oli Litorinanmeren aikana pieni saari ja annetuissa koordinaateissa oli saaren ranta. Råberget eli Rajakallio on arviolta korkeudeltaan hieman yli 30 metriä ja Matinkylän korkeimpia paikkoja, joten se oli Litorinanmeren tason yläpuolella. Råberget on melko laaja alue, joten paikalla oli todennäköisesti ihan kunnollinen kallioinen saari tai luoto. Saari ei ollut todennäköisesti suuri, mutta riittävän korkea, jotta se pysyi vedenpinnan yläpuolella myös aallokossa ja nousuissa. Muinaisajan Råbergetin saaren luona ja sen ympäristössä oli todennäköisesti jonkinlainen muinainen saaristo, sillä Litorinanmeren aikainen manner sijaitsi Länsi-Espoon kohdalla varsin lähellä, vaikka kuvauksen kuva väittääkin että Espoo olisi jo mannerta. Todennäköisesti vain kapeat vesistöt erottivat saaren varsinaisesta mantereesta.
Nykyinen paikalla nähtävä muinaisen saaren ranta on Espoon hienoimpia muinaisrantoja. Pirunpelto näkyy karttakuvassa kallion luoteiskulmassa kolmiomerkintöinä.
Tiistilän pirunpelto eli rantakivikko
"Pirunpelto" on kansanomainen nimitys muinaiselle rantakivikolle, joka on kuin aukio, joka koostuu päällekkäisistä kivistä tai lohkareista. Pirunpelto on siis muinaisrannan osa.
Yllä olevassa kuvassa esitetään muinaisrannan yleisin rakenne. Kuva sopii osittain myös tähän muinaisrantaan.
Pirunpellon yläpuolella on yleensä silokalliota, eli muinaisen saaren rantakallio. Sen yläpuolella on ollut varsinainen ylin ranta eli saaren huuhtotumisraja (rantaviiva). Rannan luona saattaa olla esimerkiksi pitkittäinen kivivyö, kuitenkin pirunpeltoa pienempi. Sen yläpuolella on ollut itse kuivan maan saari. Saari on saattanut olla myös pienempi kallioinen luoto, eikä sen ole tarvinnut olla moreenista.
Pirunpelto sijaitsee siis muinaisrannan rantaviivaa huomattavasti alempana. Aallot ja muut rantavoimat ovat kasanneet alueelle kiviä ja pieniä lohkareita. Veden liike kuljetti ja lajitteli maa-ainesta, ja toisaalta veden virtaukset huuhtoivat hienompia maa-aineksia pois rantavyöhykkeeltä, jättäen jäljelle suurempia kiviä ja lohkareita. Tällöin kivet kasautuivat samaan paikkaan vedenalaiseen rinteeseen, kun ne eivät voineet edetä rinnettä vasten.
Pirunpeltojen kivet ovat yleensä melko pyöristyneitä ja kooltaan samansuuruisia, sillä kivet törmäävät toisiinsa sekä hiekan ja soran kanssa, mikä pyöristää niiden kulmia ja teräviä reunoja ajan kuluessa. Kiven erisuuruisuuteen taas, voi vaikuttaa aallon vaihteleva voima eri kohdissa
Kuitenkin joissakin pirunpelloissa lähes kaikki kivet ovat pyöristyneitä, toisissa vain harvat, ja joissakin tilanne on tasan. Tämä johtuu siitä, että kaikki kivet eivät ole olleet yhtä paljon aallokon tai veden hionnan vaikutuksen alaisina, joten pyöristyminen vaihtelee.
Pirunpellot koostuvat usein monenlaisista kivistä, jotka ovat peräisin erilaisista lähteistä, esimerkiksi jäätikön kuljettamasta aineksesta. Lisäksi osa pirunpellon kivistä on voinut olla suojassa aallolta tai ne ovat kooltaan suuria ja massiivisia, jolloin niiden pyöristyminen jää vähäiseksi.
Täällä Tiistilän pirunpellolla kiveä on useiden aarien laajuudelta. Alue on kymmeniä metrejä pitkä ja leveä, eli espoolaisittain varsin edustava. Pirunpellon alue ei ole metsittynyt eikä maaperää ole pirunpellon kohdalla juuri näkyvissä, toisin kuin esimerkiksi Espoon Friisinkalliolla, jossa on samanikäinen pienempi muinaisranta. Tämä johtuu siitä, että pirunpellon alueelta puuttuu isompi aluskasvillisuus, sillä ravinteita on niukasti. Varjostavat puutkaan viihdy kovin hyvin. Tiistilän pirunpellolla kiveä on niin paljon, että siinä viihtyy kasveja vain vähän.
Paikalla on ollut aiemmin kaksi tradikätköä: GC7VRC0 ja GCA08TY
Tiistilä raised shoreline and devil's field
Tasks
At the given coordinates, you are standing next to a rocky devil's field (shingle beach), which is part of the ancient shoreline of the Baltic Sea’s Littorina Sea phase. The earthcache has two stages.
1) Are the stones in the devil’s field similar in size to each other?
2) Do you find fully rounded stones in the area, or are they all angular?
For the next point, walk a few dozen meters uphill to the coordinates N 60 09.406 E 24 43.980 (waypoint). You will arrive at a small forested area between smooth rock surfaces.
3) What evidence of the ancient shore can you find at this point when you look at the picture, and caption in the description?
4) Voluntary: Take a photo of you or your personal item at the gz.
You can log the cache after sending the answers via profile page.
This earthcache is located in Espoo, on the rocky hill of Råberget, and it showcases an ancient shoreline found at the site. The hill, known as Råberget, was once an island during a prehistoric phase of the Baltic Sea.
The name Råberget is swedish and derives from the word rå, which means "border" or "boundary".
The Geological History of the Baltic Sea
Towards the end of the Ice Age, around 11,000 years ago, the Baltic Sea region gradually began to emerge from beneath a thick continental ice sheet. Before that, a large body of meltwater had formed over what is now Sweden, known as the Baltic Ice Lake. It was a vast and cold freshwater lake that covered parts of the present-day Baltic Sea and large areas of southern Finland. The Baltic Ice Lake came to a sudden end when its water level dropped dramatically due to the collapse of the glacier margin in central Sweden, leading to a massive outflow of water into the Atlantic Ocean.
This was followed by the Yoldia Sea phase, a brief period that occurred approximately 10,700–9,500 years ago. The Yoldia Sea formed when the retreat of the glacier allowed sea levels to temporarily rise, and Atlantic water flowed into the Baltic basin through narrow straits. However, the land continued to rise rapidly after being freed from the weight of the ice, eventually closing off the connection to the ocean and cutting off the inflow of salty water.
Next came the Ancylus Lake, a huge freshwater inland lake with no connection to the Atlantic. It existed around 9,500–8,000 years ago, during which time the land uplift continued.
Littorina Sea
The most recent phase in the history of the Baltic Sea was the Littorina Sea, which began around 8,500 years ago and ended about 4,000 years ago. It was slightly larger and saltier than the present-day Baltic Sea.
As the area of the Danish straits sank below sea level, seawater gradually advanced into the formerly freshwater Ancylus Lake, and the connection to the Atlantic Ocean reopened. Ancylus Lake slowly transformed into the Littorina Sea, which is named after a genus of marine snails called Littorina, that lived during that time. During the Littorina Sea period, the Danish straits became deeper and wider than they are today, which made the Littorina Sea saltier than the current Baltic Sea.
The Littorina stage is the post-glacial phase in the Baltic Sea's history that most closely resembles the present-day Baltic Sea. Its surface level was only slightly higher than today’s, about 10 to 30 meters above the current sea level.
During the Littorina Sea period, the climate in Finland was a few degrees warmer than today, and there were significantly more deciduous trees.
The legacy of the ancient Littorina Sea, like those of other phases of the Baltic Sea, is still visible in the landscape, especially as ancient shorelines and coastal geological formations. In the Helsinki metropolitan area, in addition to the ancient shorelines of the Littorina Sea, shores from the Yoldia Sea can be found in places such as Jakomäki in Vantaa, and those of the Ancylus Lake in areas like Nuuksio. Of these, the ancient shores of the Littorina Sea lie at the lowest elevation relative to today’s sea level, typically closer to the current coastline.
This ancient beach, Råberget
During the time of the Littorina Sea, the area of this earthcache was a small island, and the given coordinates marked the shore of that island. Råberget rises to just over 30 meters above sea level and is one of the highest points in Tiistilä, meaning it clearly stood above the Littorina Sea level. Råberget covers a fairly large area, so it was likely a proper rocky island or islet. The island was probably not very large, but high enough to remain above the water level even during waves and high tides. Near the ancient island of Råberget and in its surroundings, there was likely some kind of archipelago, as the mainland during the Littorina Sea period was located quite close to present-day western Espoo (see image). Most likely, only narrow waterways separated the island from the actual mainland.
The ancient shoreline of the former island visible at the site today is one of Espoo’s finest ancient shoreline formations. The site is also clearly recognizable as an ancient shore because it stands out easily in the landscape due to the flat terrain surrounding Råberget. This devil's field appears on the map in the northwest corner of the cliff as a triangulation symbol.
Tiistilä’s devil's field
“Devil's field” is a popular Finnish term for an ancient shore rock field, which resembles an open area made up of stones or boulders. No trees grow there, and the stones are often piled in layers. The devil's field is thus part of the ancient shoreline.
The image above shows the most common structure of an ancient shoreline, which includes the devils field. This illustration also applies well to this particular ancient shore.
Above the devils field, in the middle, there is often smooth bedrock that once formed the ancient island’s shoreline cliff. Above that is the actual highest shore level, the island’s wash limit (shoreline). Near the shore, there may be a long, narrow ridge of stones, which is smaller than the devils field. Above this was the dry land of the island itself, such as Råberget. The island may have been rocky and did not necessarily have to be made of moraine.
The devils field lies significantly below the ancient shoreline’s wash limit. Waves and other coastal forces have piled stones and small boulders into this area. Water movement transports and sorts sediments, while currents wash away finer materials from the shore zone, leaving behind larger stones and boulders. The stones accumulate in the same place on the underwater slope where they cannot move further up the slope toward the island.
The stones in devils fields are usually fairly rounded and of similar size, because they collide with each other as well as with sand and gravel, which smooths their edges and sharp corners over time.
However, in some devils fields almost all stones are rounded, in others only a few, and in some the situation is about half and half. This is because not all stones have been equally exposed to wave action or water abrasion, so the degree of rounding varies.
Devils fields often consist of various types of stones originating from different sources, such as material transported by glaciers. Additionally, some stones may have been protected from the waves or are large and massive, which limits their rounding.
At this location, there are stones covering several ares in area. The site is tens of meters long and wide, making it quite a representative devils field for Espoo. The area is not forested, and soil is hardly visible on the devils field, unlike at, for example, Friisinkallio in Espoo, which also has an ancient shoreline of similar age. This is because the devils field lacks significant understory vegetation due to scarce nutrients. Even shading trees do not thrive well here. At Tiistilä’s devils field, there is so much stone that few plants grow there.
Previously, there were two traditional geocaches at the site: GC7VRC0 and GCA08TY