
Rudanmaan kylään on Noormarkun keskustasta Laviantietä pitkin matkaa noin 15 km. Rudanmaalla ei ole selkeää kyläkeskusta, vaan tilakokonaisuudet sijoittuvat järvien rikkomaan maisemaan. Kylän alueella on runsaasti siirtolohkareita.
Rudanmaan kyläkoulu lakkautettiin vuonna 1973. Rakennus on yksityisomistuksessa ja sitä emännöi taiteilija Helinä Kalliolevo, joka on tehnyt mm. kierrätyspisteen opaskartan kaakelimaalauksena (josta ote kuvassa yllä). Kylän väkiluku moninkertaistuu kesäaikaan, sillä yksistään Iso-Lankkojärvellä on noin 50 kesäasuntoa. Kylässä ei ole enää kauppaa eikä kauppa-autotoimintaa, mutta perimätieto kertoo näitä palveluita kylällä olleen ainakin vielä 1970-luvulla. Kirjastoauto pysähtyy kylällä. Rudanmaan kyläyhdistys on perustettu vuonna 2003 ja se ylläpitää Rudanmaan uimarantaa.
Multikätköstä: Tässä multissa on kaksi pistettä. Aloituspisteeltä löydät loppupisteen koordinaatit. Tätä varten tarvitset työkalun, mutta onkia tai kiipeillä ei tarvitse. Loppupisteelle kannattaa varautua hyvin kengin. Talvella loppupisteen tavoittaminen voi olla hankalaa lumimäärästä riippuen. Auton saa parkkiin alkupisteelle.