Rutikan seudulla on aina ollut urheilullista porukkaa. Ensin harjoiteltiin metsäpoluilla juoksua, sitten heiteltiin keihästä pellon laitaan, ja lopulta joku keksi: “Entä jos treenattaisiin ylöspäin?”
Siitä syntyivät Rutikan omat erikoiskisat. Lajina ei ollut sadan metrin sprintti eikä pituushyppy, vaan rohkeuskiipeily. Säännöt olivat yksinkertaiset: kiipeä sinne, minne muut eivät tohdi. Voittajalle ei jaettu pokaalia, mutta sai nimmarin purkkiin puussa.
Nyt sinulla on mahdollisuus jatkaa tätä perinnettä. Mutta varo: tämä ei ole sohvaperunoiden laji. Tarvitset kiipeilyvarusteet, hyvän otteen – ja mieluiten myös kaverin, joka varmistaa, ettei homma lipsahda huumorin lisäksi muuallekin.
Rutikan urheilijoiden yhtenä erikoislajina on tarkkuusheitto. Rutikan toinen puu on omistettu tämän lajin harrastajille.
|
Rutikkalampea ympäröivä metsä on kuin tehty urheilujuhlille. Mainiot polut, jylhät puut ja lammen tyyni pinta luovat täydellisen ympäristön Rutikan Urheilijoiden järjestämälle tarkkuusheitolle.
Viimeksi kisaan oli panostettu erityisesti. Heittopainot oli huolella putsattu, narut mitattu ja kisaan valitut puut merkitty kätköpurkeilla. Kaikki näytti lupaavalta, mutta...
Ennen kisan aloitusmerkin pärähdystä huomattiin heittopainojen narujen menneen solmuun. Ei tavallisiin solmuihin, vaan todella sotkuisiin umpisolmuihin, joita ei saanut auki ilman välineitä. Aikaa narujen setvimiseen tuhraantui reilu tunti eikä kaukana ollut epätoivon kyyneleen vierähtäminen. Kukaan ei tiennyt, miten narut olivat päätyneet samaan narukassiin, mutta huhuttiin, että RutU:n varastossa oli salaperäinen laatikko nimeltä "Älä avaa". Myöhemmin selvisi naruvastaavan erehtyneen laatikosta, koska varaston lamppu oli rikki.
Kun solmut oli lopulta selvitetty, alkoi itse heittokisa. Tarkoituksena oli osua rohkeuskiipeilyä ajatellen hyvään oksanhaaraan kätköpurkin lähelle. Mutta luonto oli ehtinyt tehdä omat temppunsa. Tuuli oli lennättänyt ainakin yhden purkin toisaalle ja yksi innokas korppi oli napannut toisen purkin mukaansa ja vienyt sen lammen toisella puolella olevaan puuhun.
Tuloksena heittopainot sinkoilivat sinne tänne. Yksi osui vanhaan linnunpönttöön, toinen jäi kiinni naavaiseen oksaan ja kolmas kimposi lampeen. Katsojat hurrasivat, vaikka kukaan ei ollut varma, oliko yksikään heitto osunut oikeaan kohteeseen.
Kisan päätyttyä tuomaristo päätti jakaa palkinnot luovasti: "Paras solmu", "Yllättävin osuma" ja "Heittopaino, joka ei koskaan palannut".
Lampeen kimmonnut heittopaino jäi lammen pohjaan ikiajoiksi ja sille pystytettiin myöhemmin muistomerkki.
Rutikan Urheilijoiden tarkkuusheitto jäi jälleen kerran historiaan – ei tällä kertaa urheilullisena saavutuksena, vaan muistutuksena siitä, ettei kaikki aina mene, hyvistä järjestelyistä huolimatta, suunnitelmien mukaan.
Sinä voit jatkaa tätä perinnettä ja kokeilla onnistuuko tarkkuusheittosi kommelluksitta.
|