Tämä on maakohde, earthcache. Maakohteessa ei ole kätköpurkkia. Voit kirjata käynnin, kun olet tutustunut kohteen geologiseen opetukseen ja suorittanut kätkökuvauksen tehtävät. Vastauksesi lähetät helpoiten viestikeskuksen kautta. Kun olet vastannut kysymyksiin, voit merkitä kohteen löydetyksi. Kätkön omistaja on yhteydessä jos vastauksien kanssa on ongelmia. Ellet ehdi heti lähettämään vastauksiasi, voit kirjata ”noten”. Lokit jotka eivät täytä vaatimuksia poistetaan.
Tehtävät ja kysymykset:
-
Alla olevan kuvauksen perusteella, minkälainen luola on kyseessä? Miten se on syntynyt?
-
Onko kyseessä aito luola, määritelmän mukaan?
-
Ota kuva luolaa vartioivasta hiidestä, niin että myös nimierkkisi näkyy kuvassa. Liitä kuva lokiisi. Esimerkkikuva alla
Mitä täältä löytyy?
Geologian näkökulmasta luolat ovat usein erityisen kiehtovia, sillä ne paljastavat prosesseja, jotka muuten jäisivät näkymättömiin. Luolien seinämistä voi nähdä kerrostumia, halkeamia ja mineraalimuodostelmia, jotka paljastavat, miten kallioperä on syntynyt ja muovautunut. Monet suomalaiset luolat ovat syntyneet jääkauden aikana, kun valtavat jäätiköt hiersivät ja lohkaisivat kalliosta onkaloita.
Konatun kellari on suon reunalta löytyvä kivireunainen kuoppa, noin 2 metriä syvä, 3 metriä pitkä ja 2 metriä leveä. Itse luola on noin 2-3 metriä pitkä, jonka jälkeen kivenlohkareet tukkivat sen.
Kansanperinne kertoo, että luolan olisivat rakentaneet hiidet, ja että sen käytävät johtaisivat Sastamalan Pirunvuoren luolan kautta Karkun vanhan kirkon alle. Toiset tarinat vievät vielä pidemmälle: Huittisiin tai jopa Hämeenlinnaan saakka.
Onko kyseessä oikeasti hiisien rakentama salainen verkosto vai, todennäköisemmin, luonnonvoimien muovaama ihme? Mene ja tiedä. Joka tapauksessa, alueella liikkuessa kannattaa olla tarkkana: luolansuita on useita, ja osasta lähtee selviä käytäviä eteenpäin. On täysin mahdollista, että alueella piilee kokonainen luolaverkosto, mutta käytävät ovat niin kapeita, ettei niitä ole vielä tutkittu tarkemmin.
Alueen luola-aukoista Konatun kellari lienee helpoiten lähestyttävissä ja luolaa pystyy tutkimaan laskeutumatta siihen.Olethan kuitenkin varovainen liikkuessasi luolan suulla. Irtokivet voivat olla petollisia.
Hieman lisää luolista
Määritelmän mukaan, luola on luonnonvoimien kallio- tai maaperään synnyttämä suurehko onkalo tai onkaloiden muodostama kokonaisuus.
Luonnonluolat ovat yhden tai useamman osittain tai kokonaan kallio- tai maaperän kattaman onkalon ja niitä joskus yhdistävien käytävien muodostamia kokonaisuuksia. Luoliksi kutsutaan joskus myös avoimia kallion jyrkkäseinäisiä, lohkareiden väliin muodostuneita solamaisia rakoja tai rotkoja.
Luolat jaetaan alkuperän perusteella primääriluoliin ja sekundäärisiin luoliin. Primääriluola muodostuu samalla kun kivi sen ympärillä muuttuu kiinteäksi (esimerkiksi laavatunneli), sekundäärinen luola taas muodostuu ympäröivän kiven jo kiinteydyttyä tai kerrostuttua. Suurin osa luolista on sekundäärisiä, ja sekundääriluolia voi syntyä monella eri tavalla.
Luolat syntyvät kallioperään esimerkiksi sulan kiviaineksen jähmettymisen yhteydessä tai myöhemmin veden syövyttävästä vaikutuksesta. Lisäksi ne voivat syntyä mm. maankuoren liikkeiden aiheuttaman kallioperän lohkoutumisen vuoksi. Maaperään syntyy puolestaan luolia mm. veden syövyttämänä tai eläinten kaivamana. Suomen luonnonluolat ovat yleensä lohkareluolia. Lisäksi tunnetaan mm. veden kuluttamia karstiluolia sekä rakoilun ja rapautumisen synnyttämiä rakoluolia. Luolan lattia voi olla kiviaineksen lisäksi erilaista maalajeista koostuva. Kallioiden sivuilla olevien kalliolippojen muodostamia suojaisia painaumia kutsutaan lippaluoliksi tai puoliluoliksi. Luonnonluolat eivät ole sellaisenaan pysyviä. Ne voivat muuttua esimerkiksi rapautumisen ja muun kulumisen vuoksi. Lisäksi katoista ja seinistä voi tippua kiviä tai luola voi romahtaa.
Suomen graniittivoittoisessa kallioperässä primääriluolia ei esiinny ja monet sekundääriluolatyypitkin ovat harvinaisia. Suomessa luolaksi määritellään kallioperän tai maaperän onkalo, johon mahtuu mukavasti ainakin 2–3 ihmistä, tai kalliolipat tms. suuret tilat, joiden alle voi leiriytyä ainakin 10 ihmistä. Myös pienempi onkalo, jolla on geologista tai historiallista arvoa, voidaan laskea luolaksi.
Suomessa on löydetty noin 1 000 luolaa.
Laavaluolat eli laavatunnelit muodostuvat vulkaanisen aktiviteetin seurauksena. Tulivuoren purkautuessa laava virta voi jähmettyä pinnasta. Jos sisällä oleva laava virtaa pois, muodostuu luola. Laavaluolia löytyy muun muassa Havaijilta ja Islannista
Karstiluolat sijaitsevat kalkki- tai dolomiittipitoisissa kallioissa ja ovat muodostuneet, kun matalan pH:n vesi on tunkeutunut halkeamiin ja kiertänyt halkeamissa ja lopulta syövyttänyt kalliota ja karsti on alkanut muodostua. Usein kyseessä on luolaverkosto, joissa on ”huoneita”, joista lähtee tai haarautuu enemmän tai vähemmän laajoja käytäviä
Kideonkalo on luolatyyppi, jossa on tapahtunut kivilajien kiteytymistä. Kiteytymiseen ovat saattaneet vaikuttaa geologiset muutokset, kuten hydrotermiset muutokset. Tälläiset luolat ovat joskus miaroliittisia (etenkin graniiteissa esiintyvä pieni ontelo, johon on kiteytynyt mineraaleja). Kideonkaloita muodostuu muun muassa karbonaattia sisältäviin kerroksiin. Mahdollisia kideonkaloiden muodostumispaikkoja ovat esimerkiksi kallion murrosvyöhykkeeyt, joihin hydrotermiset voimat voivat vaikuttaa. Kideonkaloiden kallioperä sisältää usein pegmatiitteja, kvartsiitteja ja graniittisia syväkivilajeja.
Tektoninen rakoluola on luola, joka on syntynyt maanjäristyksen vaikutuksesta. Tällöin kallionlohkot ovat liikkuneet maanjäristyksen vaikutuksesta siten, että kallioon on syntynyt rakoluola. Tällaisissa luolissa on suoraseinäisiä käytäviä, joiden suunta on yleensä sama kuin luolan suuaukon suunta. Sekä luolan seinästä irronneet lohkareet että luolan ulkopuolelta pudonneet lohkareet ovat usein kiilautuneet luolan rakoon ja ovat muodostaneet luolan katon. Kiteen Jääkellarilouhen luola on tektoninen rakoluola, jonka syntyessä maanjäristyksen voima on siirtänyt valtavan kokoisen suonigneissilaatan pois paikaltaan
Glasiaalinen lohkareluola on luola, joka on syntynyt jäätikön mukanaan kuljettamien kivilohkareiden kasaumaan. Luola on joko kivilohkareiden välissä tai alla. Näitä luolia on monesti mäen suojaisella puolella. Luolien koko määräytyy paitsi lohkareiden koon mukaan, myös niiden muodon mukaan. Luolien kokoon vaikuttaa myös lohkarekasan muut ominaisuudet. Luolat voivat olla sekä maan päällä että maan alla. Isojen lohkarekasaumien sisässä voi olla luolia, joissa on käytäviä ja huonemaisia onkaloita. Maan sisällä olevissa luolissa on vain pieniä onkaloita.
Detta är en Earth-cache. Det finns ingen fysisk gömma på platsen. Du kan logga ditt besök när du har bekantat dig med den geologiska beskrivningen och genomfört uppgifterna i beskrivningen. Det enklaste sättet att skicka dina svar är via message center. När du har svarat på frågorna kan du logga eart-cachen. Cache ägaren kontaktar dig, om det är problem med svarena. Om du inte har tid att skicka dina svar direkt kan du skriva en "note". Loggar som inte uppfyller kraven kommer att raderas.
För att logga cachen måste följande frågor besvaras och villkor uppfyllas:
-
Baserat på beskrivningen nedan, vilken typ av grotta är detta? Hur uppstod den?
-
Är det en äkta grotta, per definition?
-
Ta en bild av vakten vid grottan ("Hiisi"), så att ditt geocachingnamn också syns på bilden. Bifoga bilden i din logg. Exempelbild nedan.
Vad hittar du här?
Ur ett geologiskt perspektiv är grottor ofta särskilt fascinerande, eftersom de avslöjar processer som annars skulle förbli osynliga. Grottornas väggar avslöjar lager, sprickor och mineralformationer som avslöjar hur berggrunden skapades och formades. Många finska grottor skapades under istiden, då enorma glaciärer eroderade och högg ut håligheter ur berget.
Konatun kellari (Konatu-källaren) är en stenfodrad grop som befinner sig vid kanten av en mosse. Grottöppningen är cirka 2 meter djup, 3 meter lång och 2 meter bred. Själva grottan är cirka 2-3 meter lång, varefter den blockeras av stenblock.
Folkloran berättar att grottan byggdes av "hiisin" (en sorts jättar, ursprungligen en helig plats), och att dess gångar leder via Pirunvuori-grottan i Sastamala till den gamla kyrkan i Karku. Andra berättelser tar dig ännu längre: till Huittis eller till och med till Tavastehus.
Är detta verkligen ett hemligt nätverk byggt av jättarna eller, mer troligt, ett mirakel format av naturkrafter? Det får du själv bestämma.. I vilket fall som helst är det värt att vara försiktig när man rör sig i området: det finns flera grottöppningar, och några av dem har tydliga passager som leder framåt. Det är fullt möjligt att det finns ett helt grottnätverk gömt i området, men passagerna är så smala att de ännu inte har utforskats mer i detalj.
Av grottöppningarna i området är Konatu-källaren förmodligen den lättaste att nå och grottan kan utforskas utan att gå ner i den. Var dock försiktig när du rör dig runt grottöppningen. Lösa stenar kan vara förrädiska.
Lite mer om grottor
Enligt definition är en grotta en stor hålighet som skapats i berg eller jord av naturkrafter, eller ett större komplex som bildas av håligheter.
Naturliga grottor är enheter som bildas av en eller flera håligheter som delvis eller helt är täckta av berg eller jord. Ibland binds flera håligheter samman av gångar. Ibland kallas också öppna, branta bergsskrevor eller raviner bildade mellan stenblock för grottor.
Grottor delas in i primära grottor och sekundära grottor baserat på deras ursprung. En primär grotta bildas samtidigt som berget runt den stelnar till fast form (till exempel en lavatunnel), en sekundär grotta bildas efter att det omgivande berget redan stelnat eller skiktats. De flesta av grottorna är sekundära och sekundära grottor kan skapas på många olika sätt.
Grottor skapas i berggrunden till exempel i samband med att smält stenmaterial stelnar eller senare på grund av vattnets eroderande effekt. De kan också uppstå till exempel på grund av fragmentering av berggrunden orsakad av rörelser av jordskorpan. Å andra sidan skapas grottor i marken, till exempel på grund av vattenströmning eller grävs upp av djur. De naturliga grottorna i Finland är vanligtvis stenblocksgrottor. Förutom dessa har det hittats till exempel. karstgrottor bildade av vattnets inverkan på kalkgrunden och sprickgrottor skapade av sprickbildning och vittring. Förutom sten kan grottans golv bestå av olika typer av jord.
De skyddade sänkorna som bildas av visiraktiga klipphällar på bergssidor kallas hålrum eller halvgrottor. Naturliga grottor är inte permanenta som sådana. De kan förändras till exempel på grund av vittring och annat slitage. Dessutom kan stenar falla från tak och väggar eller så kan grottan kollapsa.
Primära grottor förekommer inte i Finlands granitberggrund och en del av de sekundära grott-typerna är också sällsynta. I Finland definieras en grotta som ett hålrum i berggrunden eller marken där minst 2–3 personer kan befinna sig samtidigt, eller ett naturligt skydd/hålighet eller liknande utrymme under vilket minst 10 personer kan slå läger. En mindre hålighet med geologiskt eller historiskt värde kan också räknas som en grotta.
Omkring 1 000 grottor har hittats i Finland
Lavagrottor, eller lavatunnlar, bildas genom vulkanisk aktivitet. När lavan flyter, kan den kylas av vid ytan och stelna. Om lavan inuti flyter bort bildas en grotta. Lavagrottor finns bland annat på Hawaii och på Island.
Karstgrottor är belägna i berg av kalksten eller dolomit och har bildats genom att vatten med lågt pH har trängt in och cirkulerat i sprickor och småningom löst upp (korroderat) bergarten och karst har börjat att bildas. Ofta förekommer stora rum, från vilka mer eller mindre vidsträckta gångar utgår eller förgrenar sig i olika riktningar.
En kristallgrotta är en typ av grotta där kristallisering av stenarter har skett. Kristalliseringen kan ha påverkats av geologiska förändringar, såsom hydrotermiska förändringar. Sådana grottor är ibland miarolitiska (förekommer speciellt i graniter, en liten hålighet i vilken mineraler har kristalliserats). Kristallhåligheter bildas till exempel i lager som innehåller karbonat. Möjliga platser för bildandet av kristallhåligheter är till exempel bergsprickzoner, som kan påverkas av hydrotermiska krafter. Berggrunden i kristallgrottor innehåller ofta pegmatiter, kvartsiter och granitiska djupbergsarter.
En tektonisk sprickgrotta är en grotta skapad av en jordbävning. I det här fallet har stenblocken flyttat på sig på grund av jordbävningens inverkan, så att en sprickgrotta har uppstått i berget. Sådana grottor har rakväggiga passager, vars riktning vanligtvis är densamma som riktningen för grottans mynning. Både stenblocken som lossnat från grottväggen och stenblocken som föll på utsidan av grottan har ofta kilat fast sig i grottans gap och utgör taket på grottan. Jääkellarilouhe-grottan i Kitee är en tektonisk sprickgrotta, där en enorm gnejsplatta flyttats under jordbävningar.
En glacial blockgrotta är en grotta som bildats av en ansamling av stenblock som glaciären hämtat till stället Grottan är antingen mellan stenblocken eller under dem. Dessa grottor ligger ofta på bergets läsida. Storleken på grottorna bestäms inte bara av storleken på stenblocken, utan också av deras form. Grottornas storlek påverkas också av andra egenskaper hos stenhögen. Grottorna kan vara både ovan jord och under jord. Stora stenblocksansamlinga kan innehålla grottor med gångar och rumsliknande håligheter.
Lähteet: / Källor:
Wikipedia
https://www.punkalaidun.fi/
researchgate.net
sciencedirect.com
National Cave and Karst Research Institute
