Jokilaakson matkailupuutarha Lapualla
Jokilaakson matkailupuutarha on viihtyisä puutarha- ja virkistysalue Lapuan keskustassa, aivan tuomiokirkon vieressä. Noin kahden hehtaarin puistoon on vapaa pääsy ympäri vuoden, ja se on saanut kansainvälisen Green Flag Award -tunnustuksen vuodesta 2023 lähtien.
Puisto sijaitsee historiallisella Lapuan emäntäkoulun alueella, jossa on säilynyt vanhoja rakennuksia. Alueella kasvaa tuhansia erilaisia kasveja, kuten ruusuja, koristeheiniä, omenapuita ja hyötykasveja. Kaikki monivuotiset kasvit on varustettu nimikyltein.
Kesäisin puistossa voi nähdä myös kaneja ja kanoja, nauttia kesäkahvilan antimista tai viettää aikaa jokirannan nuotiopaikalla. Talvella puistoa koristavat valot, lumi ja joulun aikaan piilotetut tontut.
Jokilaakson Sydän
Jokilaakson Sydän on Lapuan kuvataidekoulun aikuisopiskelijoiden toteuttama teos Jokilaakson matkailupuutarhaan. Teoksen piti olla väliaikainen. Alunperin se oli ripustettuna kahden kuusen väliin. Teos kuitenkin löysi uuden pysyvän paikan seinältä. Teoksessa on hyödynnetty luonnonmateriaaleja se on valmistunut syksyllä 2024.
Tehtäväsi
Mene annettuihin koordinaatteihin ja ota kuva Jokilaakson Sydämestä niin, että kuvassa näkyy jokin sinulle kuuluva esine, sinä itse tai nimimerkkisi. Kasvojen ei tarvitse näkyä kuvassa. Liitä kuva loggaukseesi tai lähetä se viestikeskuksen kautta. Lisäksi voit kertoa loggauksessa, mikä on matkailupuutarhan kaunein paikka ja halutessasi liittää siitä myös kuvan. Jokilaakson todellinen sydän, kun on se paikka, jossa vierailija parhaiten viihtyy.
Alla mallikuva

Virtual Rewards 5.0 - 2026-2027
This Virtual Cache is part of a limited release of Virtuals created between February 3, 2026 and February 3, 2027. Only 4,000 cache owners were given the opportunity to hide a Virtual Cache. Learn more about Virtual Rewards 5.0 on the Geocaching Blog.