Einar Schadewitz syntyi 1.10.1917 Kaihunmäen kylään juvalaiseen pienviljelijäperheeseen. Lapsi kävi kuusi luokkaa kansakoulua Narilassa. Nuoreksi mieheksi vartuttuaan hän astui tammikuussa 1939 varusmiespalvelukseen JP 3:een Mikkeliin. Talvisodan syttyessä jääkäripataljoona oli Karjalan kannaksella ja joutui taistelukosketukseen välittömästi sodan ensimmäisenä päivänä 30.11.1939 Kivennavan Joutselässä. Myös korpraali, viikkoa myöhemmin alikersantti Schadewitz sai tulikasteensa aivan sodan alkupäivinä 2. komppanian ryhmänjohtajana toimiessaan. Suomalaiset vetäytyivät pääpuolustuslinjalle eli Mannerheim-linjalle, missä Summan lohkolla 2.K/JP 3 laitettiin lyömään asemiin tunkeutuneita vihollisia takaisin. Toinen komppania jatkoi vuoroin etulinjassa, vuoroin reservissä tammi-helmikuun ajan.
Helmikuussa neuvostoliittolaiset olivat ryhmittyneet uuteen suurhyökkäykseen, ja taas toinen komppania joutui taisteluun panssarivaunuin hyökkääviä vihollisia vastaan. Suomalaisilla varsinaiset panssarintorjunta-aseet olivat harvassa, joten tankkeja jouduttiin torjumaan rohkeiden jalkamiesten toimesta, jotka yrittivät päästä tankkien lähelle kasapanosten, polttopullojen ja käsikranaattien kera. Näissä taisteluissa yhden vihollispanssarivaunun oli onnistunut ajaa suomalaislinjojen läpi selustaan, missä se aiheutti harmia. Alikersantti Schadewitz lähti tankkia tuhoamaan varustuksenaan kahden kilon kasapanos ja käsikranaatteja. Hänen onnistui kiivetä tankin kannelle, mutta ei ollut varma, mihin kohtaa räjähteet kannattaisi laittaa maksimaalisen vaikutuksen saamiseksi. Niinpä hän päätti hakata tornin luukkua ja kokeilla jos se aukeaisi. Niin siinä kävikin, jolloin hän viskasi viritetyn kasapanoksen sisään ja syöksyi tankin päältä hankeen. Tieto uhkarohkeasta tempusta levisi nopeasti maanlaajuisesti ja kansainvälisestikin. Schadewitz ei itse muistanut, mitä hän oli tilanteessa huutanut, mutta tapahtumasta kuitenkin alkoi levitä tarina jonka mukaan hän olisi komentanut vihollista: "Avvoo iivana, tiällä kuolema kolokuttaa!"
Arnold Tilgmannin postikorttikuvitus
Välirauhan tultua Schadewitz pääsi siviiliin ja työskenteli metsätyönjohtajana. Mutta kesällä 1941 mentiin taas, alkuun JR 49:ssä ja lokakuussa kersantin natsat saaneena hän siirtyi JR 7:ään, Tyrjän Rykmenttiin. Jatkosodan taisteluissa 1941 ja 1942 osoittamansa esimerkillisen rohkeuden vuoksi hänelle myönnettiin Mannerheimin risti vuonna 1943. Esimiehet tosin olivat esittäneet hänelle Marskin ristiä jo heti vuoden 1941 sotatoimien jälkeen. Viralliset nimitysperustelut:
"Ylipäällikkö on nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheimristin ritariksi 10.2.1943 kersantti Einar Schadewitzin. Kersantti Schadewitz osoittautui jo talvisodassa täysin pelottomaksi taistelijaksi. Sitä todistaa mm. monet kertomukset hänen toiminnastaan vihollisen hyökkäysvaunuja tuhotessaan. Samaa reipasta ja pelotonta toimintaa hän on jatkanut tämänkin sodan aikana, josta mainittakoon: Oravakydön maastossa kersantti Schadewitz oli ryhmänsä kanssa väijyksissä, kun vihollisen marssirivistö tuli tietä Vuosalmi-Oravakytö -tienhaara. Tällöin hän avaamalla yllättäen tulen tuhosi rivistön alkupäässä ratsastaneet kahdeksan upseeria, sai toiminnallaan rivistön sekasortoon ja esti sen yhtymisen Oravakydön tienhaaran maastossa olevaan pääjoukkoon. Vihollisen suorittaessa eräässä maastossa suurin voimin hyökkäyksen joukkojemme sivustaan, tuhosi Schadewitz kiivaassa lähitaistelussa kahden konekiväärin miehistöt vaikuttaen tällä teollaan ratkaisevasti taistelun tulokseen, jossa vihollinen kärsi huomattavia tappioita. Eräällä rintamaosalla suoritetussa vihollisen eteen työnnetyn tukikohdan valtauksessa Schadewitz kasapanoksella tuhosi pesäkkeen, joka suuresti haittasi partion toimintaa. Itse ensimmäisenä taisteluhaudassa edeten ja tehokkaasti konepistooliaan käyttäen hän vaikutti tukikohdan erittäin nopeaan tuhoamiseen viimeistä miestä myöten ja ilman vähimpiäkään omia tappioita. Samassa paikassa hieman myöhemmin suoritetussa väkivaltaisessa tiedustelussa toimi hän jälleen vapaaehtoisesti mukaan päästyään, iskuryhmän johtajana. Suureksi osaksi juuri hänen reippaan toimintansa ja neuvokkuutensa ansioksi on luettava noin joukkueen vahvuisen tukikohdan nopea valtaaminen jälleen ilman tappioita ja ainoastaan muutaman vihollisen päästessä pakenemaan. Kersantti Schadewitz on aina ollut valmis vapaaehtoisest ottamaan vaikeimmat ja vaarallisimmat tehtävät ja suorittanut ne kylmäverisen rohkeasti ja päättäväisesti. Hänen esimerkkinsä on vaikeissa tilanteissa ratkaisevasti tehostanut joukon taistelumieltä."
Nimitystilaisuus Mikkelin Päämajassa 1.3.1943
Jatkosodan loppuvaiheessa 1944 Schadewitz osallistui Kannaksen ratkaisutaisteluihin joukkueenjohtajana. Siiranmäessä kaksi vuorokautta putkeen valvottuaan hänen komentamansa jääkärijoukkue määrättiin takalinjaan vartioimaan eversti Adolf Ehrnroothin komentopaikkaa. Miesten kaivaessa poteroita hän kävi nurmelle makuulle, nukahti syvään uneen ja heräsi vasta kun paikalle alkoi sataa tykistökranaatteja. Hän sai sirpaleen keuhkoonsa ja raapaisun otsaan. Tämä oli Schadewitzin kolmas haavoittuminen sodan aikana. Hänet lähetettiin sotasairaalaan Varkauteen, mutta hän palasi yksikköönsä jo viisi viikkoa myöhemmin, ilman papereita, sillä lääkärit eivät olleet pitäneet häntä rintamakelpoisena. Jatkosodasta Schadewitz kotiutui kovia kokeneena mutta hyvissä voimissa olevana 27-vuotiaana ylikersanttina.
Sotien jälkeen Schadewitz palasi Juvalle metsätyömaille. Kohta kuitenkin tarjoutui uusi tilaisuus, kun JR 9 haki Virolahdelle ylikersantteja. Virolahdella hän myös tutustui entiseen lottaan, nyttemmin varuskuntakerhon työntekijään Meeri Huuhkaan. Pari meni naimisiin 1949 ja sai kaksi lasta. Schadewitz jatkoi Puolustusvoimien palveluksessa Haminassa kunnes eläköityi sotilasmestarina 1967, minkä jälkeen hän meni töihin Haminan satamaan. Siellä hän työskenteli kunnes 1979 sairastui syöpään ja kuoli 63-vuotiaana vuonna 1981. Einar Schadewitz on haudattu Haminan Ristiniemen hautausmaalle.
MYSTEERITEHTÄVÄ
Saadaksesi kätkön koordinaatit sinun tulee kirjoittaa checkeriin ylläolevasta valokuvasta johdettu numerosarja jossa on 38 numeroa.
Lähteet:
Mikko Laiho: Savolaiset Marskin ritarit
Juvan kulttuurisivut