Juupajoen rotkolaakso / ravindal / ravine 🌍 EarthCache

Tämä on maakohde, earthcache. Maakohteessa ei ole kätköpurkkia. Voit kirjata käynnin, kun olet tutustunut kohteen geologiseen opetukseen ja suorittanut kätkökuvauksen tehtävät. Vastauksesi lähetät helpoiten viestikeskuksen kautta. Kun olet vastannut kysymyksiin, voit merkitä kohteen löydetyksi. Kätkön omistaja on yhteydessä jos vastauksien kanssa on ongelmia.  Ellet ehdi heti lähettämään vastauksiasi, voit kirjata ”noten”.  Lokit jotka eivät täytä vaatimuksia poistetaan.

Tehtävät ja kysymykset:

1. Perustuen alla olevaan tekstiin ja havaintoihisi: Minkälainen laakso on kyseessä? Perustele havaintosi maastossa näkyvien piirteiden avulla.

2. Mittaa maanpinnan kokeus merenpinnasta parkkipaikalla ja mittauspisteellä: Miten korkeat seinätä laaksolla on. Arvioi myös laakson leveys. Kerro mittaustuloksesi ja kerro mitä nämä kertovat laakson syntytavasta?

3. Miten Juupajoki virtaa laaksossa (suorasti vai mutkitellen)? Onko joki mittasuhteiltaan kapea vai leveä suhteessa laaksoon?

4. Ota boguspisteellä kuva Juupajoki kyltistä (sillalla) niin että nimimerkkisi näkyy kuvassa ja liitä kuva lokiisi. 

Mitä täältä löytyy?

Juupajoen tunnetuin luonnonnähtävyys on vaikuttava Juupajoen rotkolaakso.

Rotko on osa noin 30 hehtaarin laajuista luonnonsuojelualuetta, jossa yhdistyvät geologinen historia ja poikkeuksellisen rehevä luonto. Laakso tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua jääkauden muovaamaan maisemaan.

Alueella on kolme merkittyä reittiä:

• Sininen reitti (2 km) – pisin ja haastavin, tarjoaa parhaat näkymät rotkon rakenteeseen

• Punainen reitti (950 m) – haastava, mutta lyhyempi

• Keltainen reitti (450 m) – lyhyt ja nopea tutustumiskierros

On hyvä huomioida, että maasto voi olla etenkin kostealla säällä hyvinkin liukas ja haastava.

Seikkailu alkaa parkkipaikalta, josta laskeudutaan puurappuja pitkin laaksoon maisemaan, jota on kuvailtu satumaiseksi. Rotkon pohjalla soliseva vesi jatkaa yhä hitaasti laaksoa muokkaavaa työtä, ja ympärillä kohoavat rinteet kertovat alueen voimakkaasta eroosiohistoriasta.

Rotkon pohjalla vallitsee oma mikroilmastonsa: kostea, suojaisa ja varjoinen ympäristö on luonut otolliset olosuhteet rehevälle kasvillisuudelle. Alue edustaa harvinaista raviinilehtoa, joka on Suomessa melko poikkeuksellinen elinympäristö.
Tämän herkän luonnon vuoksi kävijöitä pyydetään pysymään merkityillä poluilla.

Luonnon lisäksi Juupajoen rotkossa voi kohdata myös kulttuuria: reittien varrelle on sijoitettu erilaisia taideteoksia, jotka sulautuvat ympäröivään maisemaan ja tuovat oman lisänsä elämykseen.

Juupajoen rotko on erinomainen esimerkki siitä, miten eri geologiset prosessit ovat muokanneet maisemaa. Se tarjoaa kävijälle mahdollisuuden kirjaimellisesti kulkea läpi tuhansien vuosien geologista historiaa.

Laakso on suurehko, yleensä pitkänomainen maanpinnan painauma, jota rajoittaa vähintään kahdelta vastakkaiselta sivulta ympäristöään korkeampi maasto. Laaksot syntyvät tyypillisesti virtaavan veden tai jäätikön kuluttaessa ja kaivertaessa kallioon uoman. Mikäli laaksossa virtaa edelleen joki, sitä kutsutaan jokilaaksoksi.

Laaksot voidaan luokitella niiden muodon ja syntytavan perusteella:

V‑laakso on kapea ja syvä laakso, jonka rinteet ovat jyrkät ja poikkileikkaus muistuttaa selvästi V‑kirjainta. Tällaiset laaksot syntyvät erityisesti nuorten, voimakkaasti virtaavien jokien vaikutuksesta, tyypillisesti vuoristoalueilla.

V‑laakson kehitys liittyy ennen kaikkea voimakkaaseen pystysuuntaiseen eroosioon. Vuolas virtaus kuluttaa tehokkaasti jokiuoman pohjaa syventäen sitä jatkuvasti. Tätä tapahtuu erityisesti hydraulisen eroosion seurauksena, jossa veden paine tunkeutuu kallion rakoihin ja irrottaa siitä ainesta. Lisäksi merkittävä rooli on korrasiolla (abrasiolla), jossa joen kuljettamat kivet ja sedimentit hiovat ja kuluttavat uomaa ja sen reunoja. Myös liukenemista (korroosiota) tapahtuu, kun vesi liuottaa kiviaineksesta mineraaleja.

Kun joki syövyttää uomaansa alaspäin, laakson rinteet jyrkkenevät. Rinteisiin kohdistuu samalla rapautumisprosesseja, kuten pakkasrapautumista, joka irrottaa kiviainesta rinteiltä. Irronnut materiaali kulkeutuu jokeen ja tehostaa edelleen eroosiota. Näin muodostuu vähitellen syvä ja jyrkkäreunainen V‑laakso.

V‑laaksoille ovat tyypillisiä myös lomittuvat kannakset, jotka syntyvät, kun joki kiertää vastustuskykyisempiä kalliokohoumia eikä vielä leikkaa niitä suoraan.

Ajan myötä joen kuljettaessa ainesta alavirtaan jokiuoma sekä syvenee että levenee. Mikäli eroosio jatkuu voimakkaana ja kallioperä on suhteellisen yhtenäistä, voi syntyä hyvin syviä ja jyrkkäseinäisiä laaksoja, joita kutsutaan kanjoneiksi.

U‑laakso on laaksojäätiköiden liikkeen ja kulutuksen muovaama laakso, jonka poikkileikkaus muistuttaa selvästi U‑kirjainta. Sille ovat ominaista jyrkät, paikoin lähes pystysuorat laaksonseinämät sekä leveä ja melko tasainen laaksonpohja, joka loivenee alaspäin.

U‑laaksot syntyvät, kun jäätikkö liikkuu painovoiman vaikutuksesta rinnettä alaspäin ja kuluttaa kallioperää tehokkaasti. Jäätikön kulutus perustuu pääasiassa kahteen prosessiin: jäätikköhiontaan (abrasio) ja irtoamiseen (plucking). Hionnassa jäähän kiinnittyneet kivet ja lohkareet raapivat ja hiovat kallion pintaa, synnyttäen uurteita ja silottaen sitä. Irtoamisessa taas jäätikkö repii mukaansa kalliosta lohkareita, kun sulamisvesi tunkeutuu kallion rakoihin, jäätyy ja laajenee, jolloin kiviaines irtoaa helpommin jään liikkeen mukana.

Toisin kuin jokien muovaamissa V‑laaksoissa, jäätikkö kuluttaa sekä laakson pohjaa että sen reunoja voimakkaasti, mikä johtaa leveään ja tasapohjaiseen laaksoon.

Kun jäätikkö vetäytyy tai sulaa pois, laakso jää jäljelle. Sen pohjalle voi jäädä jäätikön kuljettamaa ja kasaamaa kiviainesta, kuten moreenia ja erikokoisia lohkareita. U‑laaksoa kutsutaan myös ruuhilaaksoksi.

U‑laaksoihin liittyy usein erityisiä geomorfologisia piirteitä. Esimerkiksi nauhamaiset järvet ovat pitkiä ja kapeita järviä, jotka ovat muodostuneet kohtiin, joissa kallioperä on ollut ympäristöään pehmeämpää ja jäätikkö on kuluttanut laakson pohjaa syvemmälle.

Jäätikön vetäytymisen jälkeen laakson pohjalle voi syntyä pieniä jokia, jotka mutkittelevat leveässä laaksossa. Näitä kutsutaan alisuhteisiksi joiksi, sillä ne ovat mittasuhteiltaan huomattavasti pienempiä kuin jäätikön muovaama laakso.

Mikäli U‑laakso ulottuu mereen asti, se voi kehittyä vuonoksi. Vuono syntyy, kun jäätikön vetäytyessä merivesi täyttää syvän ja jyrkkäreunaisen laakson. Näin syntyy kapea, syvälle sisämaahan ulottuva merilahti, jonka seinämät ovat usein hyvin jyrkät.

Riippuvat laaksot syntyvät, kun pienemmät sivulaaksot liittyvät päälaaksoon, joka on muotoutunut voimakkaan jäätikköeroosion seurauksena. Sivulaaksojen jäätiköt eivät ole pystyneet syventämään omia uomiaan yhtä paljon, joten ne jäävät korkeammalle tasolle. Tämän seurauksena sivulaaksot ikään kuin “roikkuvat” päälaakson pohjan yläpuolella. Usein riippuvien laaksojen suulle muodostuu myös vesiputouksia, kun vesi virtaa jyrkästi alas päälaaksoon.

Tasapohjaiset laaksot ovat yleensä vanhoja jokilaaksoja, jotka ovat kehittyneet pitkän eroosion ja kuljetuksen seurauksena. Alun perin joki on kaivertanut laaksoa syvemmälle, mutta ajan kuluessa pystysuuntainen eroosio on vähentynyt ja sivusuuntainen eroosio on alkanut hallita laakson muotoutumista. Tämän seurauksena laakson pohja on leventynyt.

Samalla joki on alkanut mutkitella eli meanderoida, kun virtaus kuluttaa tehokkaammin uoman ulkokaarteita ja kasaa ainesta sisäkaarteisiin. Tämä prosessi leventää edelleen laaksonpohjaa.

Voimakas rinteen suuntainen eroosio ja rapautuminen loiventavat laakson rinteitä, minkä vuoksi rinteiden ja laakson pohjan välinen raja voi muuttua vähitellen epäselväksi.

Tulvien aikana joki levittäytyy laajalle laakson pohjalle, jolloin alue toimii tulvatasankona. Tällöin hienojakoinen sedimentti kerrostuu laakson pohjalle ja edistää sen tasoittumista entisestään.

Hautavajoama on kahden toisistaan erkaantuvan litosfäärilaatan rajalle syntyvä pitkä, kapea ja usein tasapohjainen laakso, jota reunustavat jyrkät siirrosrinteet. Se muodostuu, kun maankuori venyy laattojen erkaantuessa ja murtuu useiksi lohkoiksi. Osa näistä lohkoista painuu alaspäin normaalisiirrosten rajaamina, jolloin syntyy vajoama. Hautavajoamat ovat rakenteellisesti aktiivisia alueita, ja niiden leveys kasvaa yleensä hitaasti, tyypillisesti muutamia millimetrejä tai senttimetrejä vuodessa, laattojen liikkeen seurauksena.

Detta är en Earth-cache. Det finns ingen fysisk gömma på platsen. Du kan logga ditt besök när du har bekantat dig med den geologiska beskrivningen och genomfört uppgifterna i beskrivningen. Det enklaste sättet att skicka dina svar är via message center. När du har svarat på frågorna kan du logga earth-cachen. Cache ägaren kontaktar dig, om det är problem med svarena. Om du inte har tid att skicka dina svar direkt kan du skriva en "note". Loggar som inte uppfyller kraven kommer att raderas.

För att logga cachen måste följande frågor besvaras och villkor uppfyllas:

1. Baserat på texten nedan och dina egna observationer: Vilken typ av dal är detta? Motivera ditt svar med hjälp av synliga landskapsdrag i terrängen.

2. Mät markytans höjd äver havet vid parkeringsplatsen och vid mätpunkten: Hur höga är dalens sidor? Uppskatta också dalens bredd. Redovisa dina mätresultat och förklara vad de berättar om dalens bildningssätt.

3. Hur rinner Juupajoki i dalen (rakt eller slingrande)? Är ån smal eller bred i förhållande till dalens bredd?

4. Ta en bild vid boguspunkten av Juupajoki-skylten (på bron) så att ditt användarnamn syns i bilden och bifoga bilden till din logg.

Vad hittar du här?

Juupajokis mest kända natursevärdhet är den imponerande Juupajokis ravindal.

Ravinen är en del av ett cirka 30 hektar stort naturskyddsområde där geologisk historia och en exceptionellt frodig natur möts. Dalen erbjuder en unik möjlighet att bekanta sig med ett landskap som formats under istiden.

I området finns tre markerade leder:

• Blå led (2 km) – den längsta och mest krävande, med de bästa vyerna över ravinens struktur

• Röd led (950 m) – krävande men kortare

• Gul led (450 m) – en kort och snabb introduktionsrunda

Det är bra att tänka på att terrängen, särskilt vid fuktigt väder, kan vara mycket hal och utmanande.

Äventyret börjar vid parkeringsplatsen, varifrån man går nerför trätrappor till dalen och ett landskap som ofta beskrivs som sagolikt. På ravinens botten porlar vattnet och fortsätter långsamt att forma dalen, medan de omgivande branta sluttningarna vittnar om områdets kraftiga erosionshistoria.

På ravinens botten råder ett eget mikroklimat: den fuktiga, skyddade och skuggiga miljön skapar utmärkta förhållanden för en frodig vegetation. Området representerar en sällsynt typ av ravinlund, vilket är en relativt ovanlig livsmiljö i Finland.

På grund av den känsliga naturen uppmanas besökare att hålla sig till markerade stigar.

Förutom naturupplevelser kan man också möta kultur i Juupajokis ravin: längs lederna finns olika konstverk som smälter in i landskapet och ger upplevelsen en extra dimension.

Juupajokis ravin är ett utmärkt exempel på hur olika geologiska processer har format landskapet. Den erbjuder besökaren en möjlighet att bokstavligen vandra genom tusentals år av geologisk historia.

En dal är en relativt stor, oftast långsträckt sänka i jordytan, som begränsas av högre terräng på minst två motsatta sidor. Dalar bildas vanligtvis när rinnande vatten eller glaciärer eroderar och skär ned en fåra i berggrunden. Om en flod fortfarande rinner genom dalen kallas den en floddal.

Dalar kan klassificeras utifrån sin form och sättet det bildats på:

En V‑dal är en smal och djup dal med branta sidor, vars tvärsnitt tydligt påminner om bokstaven V. Denna typ av dal bildas främst av unga, strömmande floder, särskilt i bergsområden.

Utvecklingen av en V‑dal beror framför allt på stark vertikal erosion. Den forsande vattenströmmen eroderar effektivt dalbottnen och fördjupar floddalen. Detta sker särskilt genom hydraulisk erosion, där vattnets kraft tränger in i sprickor i berggrunden och bryter loss material. En annan viktig process är korrasion (abrasion), där stenar och sediment som transporteras av floden slipar och nöter på flodfårans botten och sidor. Även lösning (korrosion) förekommer, när vatten löser upp mineral i bergarten.

När floden eroderar nedåt blir dalsidorna allt brantare. Samtidigt påverkas de av vittringsprocesser, såsom frostsprängning, som lossar material från sluttningarna. Det lösgjorda materialet transporteras av floden och förstärker erosionen ytterligare. På så vis bildas en djup och brant V‑dal.

V‑dalar kännetecknas också ofta av åsryggar som hakar i varandra (interlocking spurs), vilka uppstår när floden slingrar sig runt motståndskraftiga bergpartier istället för att skära rakt igenom dem.

Med tiden transporterar floden material nedströms, och flodfåran blir både djupare och bredare. Om erosionen fortsätter kraftigt och berggrunden är relativt enhetlig kan mycket djupa och branta dalar bildas, så kallade kanjoner.

En U‑dal är en dal som har formats av dalglaciärers rörelse och erosion, och dess tvärsnitt liknar tydligt bokstaven U. Den kännetecknas av branta, ibland nästan lodräta dalsidor samt en bred och relativt plan dalbotten som lutar svagt nedåt.

U‑dalar bildas när en glaciär rör sig nedför sluttningar under påverkan av gravitation och effektivt eroderar berggrunden. Glaciärens erosion bygger främst på två processer: glacial abrasion (nötning) och plockning (plucking). Vid abrasion slipar stenar och block som är infrusna i isen bergytan och skapar repor och en slät yta. Vid plockning lossnar block från berggrunden när smältvatten tränger in i sprickor, fryser och expanderar, vilket gör att glaciären kan rycka loss materialet.

Till skillnad från V‑dalar, som formas av floder, eroderar glaciärer både dalbottnen och dalsidorna kraftigt, vilket leder till en bred och U‑formad dalprofil.

När glaciären drar sig tillbaka eller smälter bort blir dalen kvar. På dalbottnen kan glacialt transporterat material finnas kvar, såsom morän och block av varierande storlek. U‑dalar kallas också för trågdalar.

U‑dalar uppvisar ofta flera typiska landformer. Bandformiga sjöar (ribbon lakes) är långa och smala sjöar som bildas i fördjupningar där berggrunden varit mjukare och därför eroderats djupare av glaciären.

Efter istiden kan små floder rinna över den breda dalbottnen och slingra sig fram. Dessa kallas underanpassade vattendrag (misfit streams), eftersom de är betydligt mindre än den dal som glaciären en gång formade.

Om en U‑dal sträcker sig hela vägen ut till havet kan den utvecklas till en fjord. En fjord bildas när havsvatten fyller den djupa, glacialt eroderade dalen efter att isen dragit sig tillbaka. Resultatet är en lång, smal och ofta mycket djup havsvik med branta sidor.

Hängande dalar bildas när mindre sidodalar ansluter till en huvuddal som har formats genom kraftig glacial erosion.

Glaciärerna i sidodalarna har inte kunnat erodera sina dalbottnar lika djupt, och därför ligger de kvar på en högre nivå. Som ett resultat “hänger” sidodalarna ovanför huvuddalens botten. Ofta bildas även vattenfall vid mynningen av hängande dalar, där vattnet störtar brant ned i huvuddalen.

Flatbottnade dalar är oftast gamla floddalar som har utvecklats genom långvarig erosion och transportprocesser. Ursprungligen har floden eroderat dalen nedåt, men med tiden har den vertikala erosionen avtagit och den laterala erosionen har blivit dominerande. Som en följd har dalbottnen breddats.

Samtidigt har floden börjat meandra, det vill säga slingra sig fram, eftersom strömmen eroderar mer effektivt i ytterkurvorna och avlagrar material i innerkurvorna. Denna process bidrar ytterligare till att vidga dalbottnen.

Kraftig sluttningserosion och vittring gör att dalsidorna blir flackare, vilket innebär att gränsen mellan sluttningarna och dalbottnen ofta blir otydlig.

Vid översvämningar breder floden ut sig över dalens botten, som då fungerar som en översvämningsslätt. Under dessa perioder avsätts finkornigt sediment, vilket bidrar till att jämna ut och plana dalbottnen ytterligare.

En gravsänka är en lång, smal och ofta relativt planbottnad dal som bildas vid gränsen mellan två litosfärplattor som rör sig bort från varandra. Dalen omges av branta förkastningsbranter. Den uppstår när jordskorpan sträcks då plattorna divergerar och spricker upp i flera block. Vissa av dessa block sjunker ned längs normalsprickor, vilket leder till att en nedsänkt struktur bildas.

Gravsänkor är tektoniskt aktiva områden, och deras bredd ökar vanligtvis långsamt, oftast med några millimeter till centimeter per år, som en följd av plattornas rörelser.

This is an EarthCache. There is no physical container at this location. You may log your visit once you have completed the tasks in the description. The easiest way to send your answers is through the Message Center. After submitting your answers, you may log the EarthCache. The cache owner will contact you if there are any issues with your responses. If you do not have time to send your answers immediately, you may write a Note. Logs that do not meet the requirements will be deleted.

Tasks and questions

1. Based on the text below and your observations: What type of valley is it? Justify your answer using features visible in the terrain.

2. Measure the ground elevation over sea level at the parking area and at the measurement point: How high are the valley sides? Also estimate the width of the valley. Report your measurements and explain what they indicate about the valley’s formation.

3. How does the Juupajoki stream flow in the valley (straight or meandering)? Is the stream small or wide in proportion to the size of the valley?

4. At ground zero, take a picture of the Juupajoki sign (on the bridge) so that your username is visible in the image, and attach the photo to your log.

What do you find here?

Juupajoki’s most well-known natural attraction is the impressive Juupajoki ravine valley.

The ravine is part of an approximately 30-hectare nature reserve where geological history and exceptionally lush vegetation coexist. The valley offers a unique opportunity to explore a landscape shaped during the last Ice Age.

There are three marked trails in the area:

• Blue trail (2 km) – the longest and most demanding, offering the best views of the ravine’s structure

• Red trail (950 m) – challenging but shorter

• Yellow trail (450 m) – a short and quick introductory route

It is important to note that the terrain can be quite slippery and challenging, especially in wet conditions.

The adventure begins at the parking area, from which visitors descend wooden stairs into the valley, entering a landscape often described as almost magical. At the bottom of the ravine, a gently flowing stream continues to slowly shape the valley, while the surrounding steep slopes reveal the area’s intense erosion history.

At the base of the ravine, a distinct microclimate prevails: the moist, sheltered, and shaded environment provides ideal conditions for lush vegetation. The area represents a rare type of ravine forest, which is an uncommon habitat in Finland.

Due to its fragile nature, visitors are asked to stay on marked trails.

In addition to its natural features, the Juupajoki ravine also offers cultural experiences: various artworks have been placed along the trails, blending into the landscape and adding another dimension to the visit.

Juupajoki ravine is an excellent example of how different geological processes have shaped the landscape. It offers visitors the opportunity to quite literally walk through thousands of years of geological history.

A valley is a relatively large, usually elongated depression in the Earth's surface, bordered by higher ground on at least two opposite sides. Valleys are typically formed by the erosive action of running water or glaciers carving into the bedrock. If a river still flows through the valley, it is referred to as a river valley.

Valleys can be classified based on their shape and the processes by which they are formed.

A V-shaped valley is a narrow and deep valley with steep sides, whose cross-section clearly resembles the shape of the letter “V.” This type of valley is typically formed by young, fast-flowing rivers, especially in mountainous regions.

The development of a V-shaped valley is primarily driven by strong vertical erosion. Rapidly flowing water erodes the riverbed efficiently, deepening the channel over time. This occurs mainly through hydraulic action, where the force of the water penetrates cracks in the bedrock and breaks material away. Another important process is abrasion (corrasion), in which rocks and sediment carried by the river grind and wear away the channel bed and banks. In addition, solution (corrosion) takes place when minerals are dissolved from the rock by the water.

As the river cuts downwards, the valley sides become increasingly steep. At the same time, they are affected by weathering processes, such as freeze–thaw weathering, which loosens material from the slopes. This material falls into the river and enhances further erosion. Gradually, a deep, steep-sided V-shaped valley is formed.

V-shaped valleys are also often characterized by interlocking spurs, which form as the river winds around more resistant rock outcrops rather than cutting straight through them.

Over time, as the river transports material downstream, the channel becomes both wider and deeper. If erosion remains intense and the bedrock is relatively uniform, very deep and steep-sided valleys may develop, known as canyons.

A U-shaped valley is a valley formed by the movement and erosion of valley glaciers. Its cross-section clearly resembles the shape of the letter “U.” It is characterized by steep, sometimes nearly vertical valley sides and a wide, relatively flat valley floor that gently slopes downward.

U-shaped valleys form when a glacier moves downslope under the force of gravity, eroding the bedrock effectively. The main processes involved are glacial abrasion and plucking (quarrying). During abrasion, rocks and debris embedded in the ice scrape and polish the bedrock, creating striations and smoothing the surface. In plucking, blocks of rock are torn away as meltwater enters cracks in the rock, freezes, expands, and allows the glacier to pull the loosened material along with it.

Unlike V-shaped valleys formed by rivers, glaciers erode both the valley floor and its sides intensively, resulting in a broad, U-shaped profile.

When the glacier retreats or melts away, the valley remains. The valley floor often contains glacial deposits such as till and scattered boulders of various sizes. U-shaped valleys are also known as parabolic valleys.

Several characteristic landforms are associated with U-shaped valleys. Ribbon lakes are long, narrow lakes that form in depressions where the bedrock is softer and has been eroded more deeply by the glacier.

After glaciation, small rivers may flow across the wide valley floor, often following a winding course. These are known as misfit streams, as they are much smaller than the valley carved by the glacier.

If a U-shaped valley extends to the sea, it can develop into a fjord. A fjord forms when seawater floods the deep glacial valley after the glacier has retreated, creating a long, narrow, and often very deep inlet with steep sides.

Hanging valleys form when smaller tributary valleys join a main valley that has been shaped by intense glacial erosion.

The glaciers in the tributary valleys are less powerful and therefore do not erode their valley floors as deeply. As a result, these side valleys remain at a higher elevation and appear to “hang” above the floor of the main valley. Waterfalls commonly form at the mouths of hanging valleys, where streams descend steeply into the main valley.

Flat-bottomed valleys are typically old river valleys that have developed through long-term erosion and sediment transport processes. Initially, the river deepened the valley through vertical erosion, but over time this was replaced by dominant lateral erosion, leading to the widening of the valley floor.

At the same time, the river began to meander, as the current erodes more effectively along the outer banks of bends and deposits sediment along the inner banks. This process further widens the valley floor.

Intense slope erosion and weathering gradually reduce the steepness of the valley sides, making the boundary between the slopes and the valley floor less distinct.

During floods, the river spreads across the valley floor, which functions as a floodplain. Fine-grained sediments are deposited during these events, contributing to the continued leveling and smoothing of the valley floor.

A rift valley (or graben) is a long, narrow, and often relatively flat-bottomed valley formed at the boundary between two diverging lithospheric plates. It is bordered by steep fault scarps. Rift valleys develop when the Earth’s crust is stretched as tectonic plates move apart, causing it to fracture into several blocks. Some of these blocks subside along normal faults, forming a down-dropped structure.

Rift valleys are tectonically active regions, and their width typically increases slowly, usually by a few millimetres to centimetres per year, as a result of plate movements.

Lähteet/Källor/Sources:
wikipedia.com
https://www.bbc.co.uk/