Maannenä vihoitteli pahemman kerran. Pitikin mennä kaatumaan maahisten mailla. Jaloissa oli ihottumaa ja turvotusta, silmätkin aristivat. Käynti Kalapan kirkolla tietäjiä tapaamassa oli vaatinut uskallusta ja suurta uhrausta ja nyt kalliilla hankittu lääkeputki oli hukkunut jonnekin. Olisiko se voinut tippua jo kirkolla?
Tänään tietäjät eivät olisi paikalla, sillä pitkin pitäjää oli huhuttu jo kauan noitien, velhojen ja kaikenlaisten tietäjien suurkokouksesta Kolilla. Ukko Kinolainen siellä varmaan pääpohattana olisi ja Kalapan kirkolta Kolille suuntaisivat velho Finni ja Höljäkän noita Eskelinen. Ne pitivät Kalapaa kohtauspaikkanaan ja harjoittivat yhdessä ties mitä menoja. Uskaltaisikohan sitä lähteä lääkeputkea etsimään? Jo pelkkä ajatus paluusta Kalapalle kauhistutti, vaikka itse tietäjät eivät siellä olisikaan. Ties mitä suojaloitsuja ovat paikoilleen asetelleet.
Kaksi päivää sitten lähestyin Kalapaa kipein, tunnustelevin askelin, kuulostellen metsän ääniä. Edessä kohosi jyrkkä kalliorinne ja tiesin, että siellä ne tietäjät olisivat. Olikohan Eskelisen noidalla ihan oikeasti kyitä taskuissa, niin kuin huhut kertoivat? Kiipesin kallion korkeimpaan kohtaan ja siellä, lähellä ristipuuta ja vinon puun takana häämöttävää isoa laakeaa alttarikiveä pitivät tietäjät neuvoaan. Etäämmällä näkyi tulen hehku ja ilmassa tuntui pistävää savun hajua.
Velho Finni kääntyi puoleeni ja sain takellellen selitettyä vaivani. Hän ojensi kätensä ja uhri vaihtoi omistajaa. Sitten hän johdatti minut alttarille. Alttarilla olevissa pahkakupeissa oli liemiä ja jauheita jos jonkinlaisia ja lisää velho kaiveli vyöllään roikkuvista nahkaisista pussukoista. Äkkiä velho painoi minut polvilleen maahan, niin että säikähdin. Turkin liepeet hulmahtivat, kun Finni huusi kädet levitettynä jotenkin näin:
"Maasta maahinen kotoisia
Maan vihoista
veen vihoista
Sammakon salavihoista
Mene maahan
Mene kiviin
Mene rautaisiin kallioihin
Maassa valta vanhemmillasi"
Velho otti alttarilta luisen putken ja tiputteli sinne jauheita alttarilla olevista astioista samalla mutisten salattuja sanojaan, joista en saanut selvää. Sitten hän ojensi tietäjien merkein koristetun putken minulle. Pistin sen kiireesti taskuun ja läksin vapisevin jaloin kulkemaan alttarilta rinnettä alas.
Kolmion muotoisen kalliolohkeaman kohdalla piti noita Eskelinen tulta ja keitteli taikaliemiään padassa. Ilmassa leijui kumma tuoksu ja jostain kuului käärmemäistä sihinää. Pysähdyin hetkeksi kuuntelemaan ja etsimään äänen lähdettä. Ettei vain kallion kolossa olisi käärmeen pesä. Minulle tuli voipunut olo matkasta ja säikähdyksestä ja mennessäni alarinteeseen kaivelin taskusta nenäliinaa pyyhkiäkseni hiostunutta otsaani. Nenäliinaa! Taskusta! Silloin se putki siis tipahti. Se taisi olla kymmenisen metriä noidan nuotiolta alarinteeseen.
