Viitekoordinaatit johdattavat Koivuniemen laivalaiturille, josta
on hienot näkymät Saimaan vesistöön kuuluvalle Orivedelle.
Laiturilla istuskellen voi esimerkiksi ihailla auringonlaskua niin
kesällä kuin talvellakin.
Koivuniemen alueen päärakennuksessa on aikoinaan toiminut mm.
kunnanlääkärin vastaanotto ja emäntäkoulu. 1970-luvulla siitä tuli
lomakeskus, joka tarjosi matkailijoille mm. leirintäaluepalveluja
ja mökkimajoitusta. Majoitus- ja ruokailupalvelujen lisäksi
Koivuniemi tarjoaa nykyisin myös hienot puitteet erilaisten
tilaisuuksien järjestämiseen. Ja voi sieltä tarvittaessa vuokrata
myös soutuveneen.
Kätköpaikan sijainnin saat selville ratkaisemalla oheisen
piilosanatehtävän ja sijoittamalla ratkaisusanat seuraavaan
tekstiin. Kätköpaikalle pääsy voi vaatia hieman vaivaa, eikä se
välttämättä ole edes mahdollista kaikkina vuodenaikoina.
Ota suunnaksi P5 ja etsi sieltä
V8. Kätköpaikka on V13
P14 ja V8 kuin P6. Kulje
ensin V11 ja katsele V1. Etsi
P4 ja P2 sen länsipuolelta. Paikalle
pääsyssä V15 tai vaihtoehtoiset P3
saattavat V9. Älä ole P12,
P7 on tarpeeton ja V10
turhaa.
Koivuniemen Herra
Vaakasuoraan
1. Jos näytän markat ja geokolikot, esitteletkö ne upeat
mökkimaisemat? (12)
8. Kippari Lauri Viitala löysi ihan kätkön vierestä ankkuripaikan
purrelleen. (12)
9. Taattua luotettavaa tukea ja lisävihjeitä takaa kätkön
piilottaja. (6)
10. Jästitkin hoksaavat touhunne, jos ei tuo pulina ja valitus
lopu. (5)
11. Yleensä mysteerikätköillä pyöritään älytöntä rinkiä ihmeissään.
(6)
13. Vesihana, vessan avain ja heiniä paali - onpa hieno ja
tavanomaista upeampi vaihtotavaravalikoima. (5)
15. Kyllä mies kastelut kestää, ja etenkin märkäpuku päällä.
(12)
Pystysuoraan
2. Kylläpä lamakaulus likaantui, kun geokätköilijä kurkkasi
nurkan alle. (10)
3. Jotkut ottavat, toiset laittavat ja eräät vaihtavat - kukin
miten tahtoo. (5)
4. Se on täsmällen siinä. Etsi pallon takaa ja nimenomaan siitä
kohdasta. (10)
5. Tiimi SakuMasa löysi purkin ensimmäisenä, Paula oli hyvä
kakkonen. (10)
6. Eräs poimi kiertolaisen kivivallin raosta juuri sillä hetkellä,
kun joku muu riensi paikalle tiiliseinän takaa. (5)
7. Jästi löysi itämaisen ihmeen tai kamat tosi isosta
kätköpurkista. (10)
12. Maanomistaja on kiukkuinen, sillä järeä kivi on siirretty ilman
lupaa. (4)
14. Olipa poikkeuksellisen kierosti vihjeytetty tehtävä, Ikonen jäi
loukkuun. (4)
Koordinaattitarkistus