Posse Mystery Cache

This cache has been archived.

Dille87: Tämä oli jälleen hävinnyt ja paikka taitaa olla aika vaikea jästien kannalta. Tehdään siis tilaa uusille.

More
Hidden : 11/10/2010
Difficulty:
4 out of 5
Terrain:
1.5 out of 5

Size: Size: micro (micro)

Join now to view geocache location details. It's free!

Watch

How Geocaching Works
Looking for a different adventure?

Please note Use of geocaching.com services is subject to the terms and conditions in our disclaimer.

Geocache Description:


Aika on poikkeuksellisen hämärä käsite. On ymmärrettävä monia asioita ennen kuin voi ymmärtää aikaa. En usko itsekkään vielä täysin ymmärtäväni sitä ympäröivää maagista maailmaa, jota ajaksi kutsutaan. Usein mietin kyllä tätä maailmaa ja aikaa, jossa elämme. Taas oli yksi niistä illoista, kun halusin vain olla yksin ja tuntea maailman painon. Suljin silmäni hetkeksi voidakseni piirtää mieleeni kuvan omasta maailmasta ja omasta ajasta. Päivä oli ollut raskas ja monet tapahtumat sekoittivat ajatuksiani. Avatessani silmät ovikello soi. Kuka voisi soittaa kelloani tähän aikaan illasta? Tv-lupatarkastaja? Miksi lupaa piti tulla kyselemään maailmankuvan maalarilta, jonka mielikuvitus ei riittänyt nykyaikaisiin tv-ohjelmiin. Päätin olla avaamatta. Kahvikin oli loppu, joten en olisi kehdannut päästää jehoviakaan sisään.

Siinä miettiessäni maailmaa silmät kiinni eksyin ajatuksissani unen ihmeelliseen maailmaan. Unessa edessäni oli Kotikatu. Kuljin tuttua katua katsellen tuttuja maisemia. En kuitenkaan tuntenut taloja vaan tunsin vain tunteen tutusta ympäristöstä. Kaikki oli pysähtynyt. Olin ainoa asia joka liikkui. Linnut vain leijuivat taivaalla paikoillaan ja lapsi oli jähmettynyt ylittäessään katua. Äkkiä näin kuitenkin pienen valkoisen kissan juoksevan tien yli. Hetken mietin tilanteen outoutta, mutta äkkiä löysin itseni juoksemasta kissan kintereillä. Kuin tämä pieni viheliäinen otus olisi halunnut näyttää minulle jotain. Onneksi pian sen vauhti hiipui ja aloin saavuttamaan sitä. Kissan pysähtyessä, pysähdyin itsekin. Kissa oli jäänyt tuijottamaan isoa mustaa kylttiä. Siinä luki ” Kuoleman kallio. Jokaisen lomailijan paratiisi”.

Ovikello soi taas ja havahduin. Olin juuri ollut ottamassa kissaa syliini. Harmittelin mielessäni kadotettua mielenkiintoista unta ja päätinkin yrittää päästä siihen takaisin. Annoin siis ovikellon soittajan pitää asiansa omanaan. Minulla oli nyt uni nähtävänä.

Astuessani uudelleen unen valtakuntaan, en enää ollutkaan kyseisen kyltin luona, eikä kissaa näkynyt missään. Olin metsässä ja huomasin kuuntelevani Metsän huminaa. Aloin miettimään, mihin minun pitäisi nyt mennä ja mitä minun pitäisi nyt tehdä. Kaivoin tuttuun tapaan taskustani navigaattorin. Ihmeekseni se oli jo auki ja nuoli osoitti määränpäähän olevan sata metriä. Suurempia ajattelematta lähdin etsimään, mitä tahansa sadan metrin päästä löytyisikään. Lähestyessäni nollaa havaitsin tutun pienen hahmon odottamassa minua. Tuo valkoinen kissa seisoi virvelin päällä. Äkkiä löysin itseni veneestä tuo samainen virveli kädessäni. Ensimmäisellä heitolla jo aloin nostamaan kalaa. Ehdin vain hetken ihmetellä tätä Unelma saalista, kun taas havahduin kellon soittoon.


Miksi ihmeessä kotirauhaani häirittiin näin julmalla tavalla? Mutta kun taas jätin oven avaamatta vaivuin nopeasti uudelleen uneen. Seisoin Perttelin kirkon edessä ihmetyksen vallassa. Olin toivonut palaavani takaisin edellisen unen kalastusteemaan. Toiveeni kuitenkin unohtui pian, kun kaikissa unissani seikkaillut valkoinen pieni karvapallo juoksi kuin henkensä kaupalla ohitseni kirkon raollaan olevasta ovesta sisään. Mitään ajattelematta ryntäsin kissan perässä sisään kirkkoon. Yllätyksekseni en kuitenkaan kohdannutkaan penkkirivistöjä vaan olin taas jonkin kirkon edessä. Tällä kertaa kyseessä oli Angelniemen kirkko . Mikä oudointa, jälleen sama valkoinen kissa juoksi jalkojeni ohi ja taasen kirkon ovesta sisään. Jälleen kerran ihmetyksestä selvinneenä spurttasin kissan perään. Juostessani kirosin, miksi pitää pistää ateisti juoksemaan kissan perässä kirkosta kirkkoon.

Ihmetyksekseni tällä kertaa olinkin saapunut juuri kirkolle tyypilliseen valkeaan huoneeseen, jonka toisessa päässä oli alttari. Tietenkään kissaa ei näkynyt missään. Juuri kun olin pettymyksen vallassa poistumassa kirkosta, kantautui korviini naisen Avunhuuto. Se kuului selkeänä ja kovana toisesta päästä kirkkoa. Kolmatta kertaa saman unen aikana ampaisin juoksuun. Ensimmäistä kertaa unieni aikana tunsin hien nousevan pintaan. Oliko se sitten ryntäilystä vai vain jännityksestä aiheutuvaa tuskan hikeä, en suuremmin jaksanut siitä kiinnostua. Joku oli juuri vaatinut kylmällä äänellä apua. Se oli tällä hetkellä ainoa asia mielessäni, joka pakotti minut liikkumaan. Historia oli osoittanut minulle monen kommelluksen kautta, että avunpyyntöihin vastataan jos sellainen satutaan esittämään. Juostessani alttarin luo, huomasin sen vieressä avonaisen oven. Oven takaa löysin pienen huoneen, jonka keskellä oli paksu köysi, joka roikkui katossa olevasta reiästä. Oliko syynä oma mielenkiintoni vai yleinen tarve vetää köydestä, joka roikkuu keskellä huonetta. Sitä suurempaa maailmankatsomusta siitä luomatta päätin toimia kuin mikä tahansa laboratorioapina olisi toiminut vastaavassa tilanteessa. Vetäessäni köydestä ovikello soi.

Havahduin jälleen sohvaltani. Ovikello oli tosiaan soinut ja nyt se soi uudelleen. Ilmeisesti joku tosissaan halusi tavata minut. Vastahakoisesti nousin sohvalta ja kävelin ulko-ovelle. Avattuani oven, en nähnyt ketään edessäni. Katsoessani alas huomasin kuitenkin pienen kissan, jonka perässä olin tämän illan aikana jo juossut useampaan kertaan. Hetken seisoimme tuijottaen toisiamme, kunnes kissa päästi äänekkään maukaisun ja säntäsi haarojeni välistä sisään talooni. Käännyttyäni huomasin kauhukseni seisovani keskellä täyttä Esakallion lavaa yöhousut jalassa, ja t-paita päällä. Kauhukseni huomasin vielä miestenhaun vaihtuneen juuri naisten hakuun. Aloin heti kuumeisesti miettimään, miten kohteliaalla tavalla torjuisin iäkkäiden naisten lähentelyn. Yllätyksekseni kukaan ei hakenut minua tanssimaan. Toisaalta, eihän tuo ihme ollut koska T-paidassani luki ”nasta lautaan ja mummot hautaan”. En tainnut muutenkaan ilmaista mitenkään tanssintaikaa. Päätinkin paeta paikalta vähin äänin. Päästyäni ulos tansseista, edessäni oli Uimaranta. Laiturilla istui jotain, jota olisin pitänyt vielä aamupäivällä söpönä ja hellyyttävänä eläimenä. Samainen valkoinen kissapaholainen mourusi kuin viimeistä päivää laiturilla. Raivon vallassa syöksyin laiturille listimään tuon kissan, joka oli piinannut uniani koko illan. Juuri kun olin kahmaisemassa sitä kouraani se katosi ja itse horjahdin laiturilta veteen. Juuri ennen veteen putoamista löysin itseni sohvalta.

Yllätys yllätys, ovikello soi. Punnitsin vaihtoehtoja, joko oven takaa löytyisi tosiaan Tv-lupatarkastaja tai tuo samainen kissa. Kumpaakaan en juuri nyt halunnut tavat. Tuskin ehdin muuta ajattelemaan, kun taas löysin itseni täysin uudesta unesta. Seisoin siinä värikkään laitteen edessä, jonka kyljessä loistivat värivalot. Koneen yläpuolella hohti iso värikäs ja kirkkaasti loistava kyltti, jossa luki ”Ventti”. Olinko unessani päätynyt pelaamaan pelikonetta? Taskuni olivat täynnä kolikoita, mutta pelikoneesta en kuitenkaan löytänyt yhtään aukkoa, johon nämä kolikot olisin voinut tunkea. Kääntyessäni pettyneenä pois pelikoneelta, edessäni oli iso tienviitta, jossa luki ”Vuohensaari”. Kyltin mukaan matkaa vuohensaareen oli kuusi kilometriä. Luettuani kyltin havaitsin taas kissan kyltin päällä. Kuin yhteisestä päätöksestä, ryntäsimme molemmat juoksuun. Aloin pikkuhiljaa pitämään tästä juoksentelusta. Vaikka viimeksi olin tuntenut suunnatonta raivoa, nyt nautin tästä pienen valkoisen viholliseni perässä juoksemisesta.

Olin juuri saamassa pienen karvapallon kiinni, kun äkkiä juoksin päin ovea. Kun selvisin iskusta, löysin tuon pienen valkean kissan sylistäni. Nousin seisomaan oven eteen ja huomasin soittavani toisella kädellä ovikelloa. Toisella kädellä pitelin sylissäni kehräävää kissaa. Kukaan ei avannut, joten soitin uudelleen. Ja uudelleen. Ja vielä kerran uudelleen. Lopulta kuulin sisältä askelia ja tiesin, että ovi avattaisiin pian. Oven avauduttua, edessäni seisoi mies ruudulliset harmaat unihousut jalassa ja töykeä T-paita yllään. Se olin minä. Hetken tuijotin itseäni silmästä silmään, kunnes talon sisäpuolella seisova minäni päästi suustaan tutun mouruavan maukaisun.

Havahduin sohvalta ja suurin piirtein viisi minuuttia läiskin itseäni hereille. Uuvuttavan unihetken jälkeen tunsin nälkää mahassani, joten suuntasin jääkaapille. Ovikello soi useaan kertaan illan aikana ja kertaakaan en avannut. ”Ei tänään. Ehkä huomenna olisi parempi päivä”, ajattelin.

60 23.(B-3)(D-6)(E+1)
023 0(B+2).(F-5)(G-5)(H-11)

Tarkasta ratkaisusi

Additional Hints (No hints available.)



Advertising with Us

Inventory

There are no Trackables in this cache.

View past Trackables

What are Trackable Items?