Skip to Content

<

Arkeologiaa aloittelijoille

A cache by raisionritu Send Message to Owner Message this owner
Hidden : 06/10/2013
Difficulty:
3 out of 5
Terrain:
2 out of 5

Size: Size: micro (micro)

Join now to view geocache location details. It's free!

Watch

How Geocaching Works

Please note Use of geocaching.com services is subject to the terms and conditions in our disclaimer.

Geocache Description:

Briefly in English: The cache is a part of the Archaeology for beginners cache series which presents a few ancient relics in Raisio. There has been an archeological museum in this building but it has been closed since 2010. Be aware it's not allowed to dig or explore archaeological finds by yourself.

Raision museo Harkko toimi vuodet 2000-2010 tässä kiinteistössä, mutta se jouduttiin sulkemaan sisäilmaongelmien vuoksi, ja sen kokoelmat siirrettiin viereiseen kaupungintaloon, jossa on viimeksi vuonna 2012 järjestetty arkeologinen näyttely rautakautisesta talosta.

ARKEOLOGIA TIETEENÄ

Koska arkeologian tutkimusala on laaja ja monipuolinen, sen voidaan sanoa olevan tutkimusta menneisyydestä monilla erilaisilla menetelmillä, ja sen keskeisiä suuntauksia ovat esimerkiksi klassinen arkeologia, jonka pääpaino on kulttuurisesti ja alueellisesti painottunut Välimeren alueen antiikin ajan (n. 700 eKr. - 500 jKr.) kulttuurien tutkimukseen, tai arkeologiaa perinteisimmillään edustava esihistoriallinen arkeologia, jonka ainoa tapa hankkia tietoa on säilyneen materiaalisen kulttuurin tutkiminen kirjallisten lähteiden sijaan. Historiallisen ajan arkeologialla puolestaan on tutkittavanaan kirjallinen aineisto.

Monet arkeologian perusmenetelmät liittyvät luonnontieteisiin, kuten löytöjen ajoittaminen, paikkatieto tai kartografia, mutta sen lähitieteitä ovat myös muun muassa kansatiede tai uskontoarkeologia, jonka puitteissa voidaan tutkia vaikkapa rautakauden uskontoa arkeologisten löytöjen, Kalevala-runojen sekä sanaetymologian avulla.

Arkeologian historia juontaa juurensa jo antiikin Kreikkaan, kun historioitsija Thukydides (n. 460 – n. 400 eKr.) esitti, että kaarialaiset olivat aikaisemmin asuttaneet Deloksen saarta. Keskiajan historiankirjoituksen historia puolestaan heijasti lähinnä Raamattuun perustuvia käsityksiä menneisyydestä ja todellisuudesta. Muinaisesineiden keräämistä ohjasivat lähinnä uskonnolliset motiivit, vaikka niitä keräiltiin myös aatelisten parissa. Antiikki-innostus levisi vähitellen koko Eurooppaan renessanssin Italiasta arkeologian pitäytyessä tosiasioiden analyyttisessä kuvailussa vielä valistuksen aikakaudella, vaikka historian tutkimusmenetelmiä kehitettiinkin eri puolilla Eurooppaa ja Yhdysvaltoja.

Vuonna 1816 Tanskan kansallismuseon antikviteettikokoelman nuori kuraattori Christian Jürgensen Thomsen (1788-1865) päätyi luokittelemaan museon esineet esineen muodon ja käyttötavan sekä sen valmistusmateriaalin mukaan, ja erotteli näiden periaatteiden pohjalta kolme toisiaan seuraavaa aikakautta: kivi-, pronssi- ja rautakauden - esineiden ajalliseen jakautumiseen perustuva kolmiperiodijärjestelmä oli syntynyt. Läpi 1800-luvun arkeologian kehittymiseen vaikuttivat myös romantiikan aikakausi sekä evoluutioteoria, ja 1900-luvulle tultaessa tieteenalalle oli vakiintunut selkeästi määritelty tutkimuskohde ja oma teoreettinen, metodinen ja käsitteellinen välineistö sen tutkimiseen. Toisen maailmansodan varjossa ja sen jälkeen pessismi arkeologian suunnasta sekä arkeologisen tiedon rajoista laajeni, kun taas luonnontieteellinen tutkimus eteni ja loi uusia tutkimusmenetelmiä arkeologeillekin, kuten radiohiiliajoittamisen menetelmän. 1950-luvulta on puhuttu uudesta arkeologiasta ja sen optismisesta lupauksesta palauttaa arkeologian mahdollisuudet tutkia tieteellisesti menneisyyden kulttuureja, ja nykyisin hyväksytään 1980-luvulla kiistelyä herättäneet sekä tieteellinen että tulkitseva näkökulma.

ARKEOLOGIAN MENETELMIÄ

Perinteisimmässä muodossaan arkeologinen tutkimus on kaivamista, mutta arkeologin työnkuvaan kuuluvat myös inventointi, ajoitustutkimus sekä dokumentointi.

Kaivaukset pitävät sisällään niin koekaivauksen, jonka tehtävänä on selvittää onko kohteessa muinaisjäännös, ja jos on, niin millainen se on, sekä pelastuskaivauksen, joka suoritetaan muinaismuistolain perusteella kohteessa, joka tulee jonkin rakennushankkeen vuoksi tuhoutumaan, että tutkimuksellisen kaivauksen, joka voidaan jakaa taso-, profiili-, sektori- tai yksikkökaivaukseen. Inventoinnissa käydään läpi kaikki tietyn kunnan alueelta tunnetut esihistorialliset muinaisjäännökset ja tarkistetaan niiden kunto. Sen lisäksi pyritään löytämään ennen tuntemattomia kohteita. Muinaismuistokohteita voidaan ajoittaa maannousun, radiohiiliajoituksen tai puun vuosirenkaiden perusteella, tai löydettyjen esineiden tyypittämisellä. Tutkimuksissa kertyy valtavasti arkeologista aineistoa, joka dokumentoidaan kenttämuistiinpanoin ja kartoin.

ESIHISTORIA SUOMESSA JA POHJOISMAISSA


Jään väistyessä Pohjoismaista alueelle alkaa kasvaa harvaa koivikkoa ja männikköä. Ihmisillä ei ole vakituista asuinpaikkaa, vaan he vaeltavat riistaeläimiä seuraten. Mesoliittisen kivikauden tärkeitä saaliseläimiä ovat saksanhirvi, metsäkauris, villisika, alkuhärkä, karhu ja majava, ja luonto kokee suuria muutoksia kun sisämaahan ulottunut jää vetäytyy, ja sen myötä merenpinta nousee. Ilmasto lämpenee ja metsät rehevöityvät lähes läpipääsemättömiksi aarniometsiksi. Yhteiskunta vaikuttaa suhteellisen tasa-arvoiselta. Neoliittisen kivikauden ajalla ihmiset keskittyvät yhä enemmän karjanhoitoon ja maanviljelyyn, mutta metsästyksellä, keräilyllä ja kalastuksella on edelleen suuri merkitys. Kansa alkaa jakaantua luokkiin, mikä ilmenee hautaustapojen erilaisuudesta. Ilmasto on lyhyen ajan koleampi, ja vesistöt saavat uuden jääpeitteen kunnes ilma lämpenee jälleen ja vesirajassa sijainneet asuinpaikat joutuvat veden valtaan.

Pronssikaudella asutus keskittyy tiettyihin paikkoihin ja syntyy kyliä, joiden ympäristöt ovat aukeita laidun- ja peltoraivauksien johdosta. Maanviljelys ja karjanhoito käyvät yhä tärkeämmiksi. Ilmasto on kuiva ja lämmin, ja pronssikauden kuluessa se muuttuu vähitellen kosteammaksi ja koleammaksi.

Rautakauden alku on kylmä ja kostea, mutta ilmasto lämpenee muutaman takaiskun jälkeen suotuisammaksi. Roomalaisajan haudoista osa on köyhiä, osa suunnattoman rikkaita, ja Rooman valtakunnasta tuodaankin muun muassa keramiikkaa, lasia ja pronssiastioita. Vuosisatoja käytössä olleet asuinpaikat hylättiin kansainvaellusajalla, ja maahan kätketyt aarteet tai muinaislinnat saavat epäilemään ajanjakson olleen levottoman ja sotaisan. Merovingiajalla laivojen merkitys kasvaa, ja pohjoismaalaiset alkavat matkata Eurooppaan. Viikinkiajan kauppa- ja ryöstöretket päättyvät kristinuskon leviämiseen, ja Skandinaviaan kehittyy kuningaskunta, josta nykyiset Pohjoismaat alkavat muodostua.

ARKEOLOGISIA LÖYTÖJÄ

Rautakautisista asunnoista ei useinkaan ole jäljellä muuta kuin maatuneita tai palaneita puurakenteita, koska Manner-Suomessa taloilla harvoin oli kivijalkaa, joka olisi säilynyt läpi vuosisatojen. Talot useimmiten rakennettiinkin puupaalujen varaan, jolloin puuseinät kohosivat suoraan maasta. Puuseinät tiivistettiin savella, ja palanut savitiiviste onkin paras tietolähde rautakautisesta talosta.

Asuinpaikoilta löytyy runsaasti myös taloustavaroiden jäänteitä, kuten saviastioita tai erilaisia metalliesineitä, mutta asuimistolöydöt ovat kuitenkin vähäisempiä kuin hauta- tai kivikautiset löydöt. Pääosa rautakautisista esineistä on siis löydetty haudoista, ja useimmat löydöt ovat tavallisia käyttöesineitä, jotka tehtiin itse tai hankittiin lähialueilta. Metallikorut ja aseet tuotiin rautakauden alkupuolella enimmäkseen muualta, mutta rautakauden puolivälistä varsinkin korusto alkoi saada suomalaisia piirteitä. Tämä johtunee suomalaisten seppien taidon kohoamisesta tai halusta tehdä muista erottuvia esineitä.

Eräs suomalaisille ominainen esine on aseena käytetty ango, joka on sukua frankkilaiselle vastineelleen. Se on väkäsin varustettu ja ruodolla pitkään varteen kiinnitetty pitkäkaulainen keihäänkärki, joka oli vaarallisimmillaan lähitaisteluissa, jolloin se iskettiin vastustajan kilpeen niin, ettei sitä enää saanut irti.

Raisiosta on löydetty ainutlaatuinen pyöreä filigraanikoristeinen hopeakoru, joka on ajoitettu 1100-luvulle. Filigraanikoristelun lisäksi siinä on viisi korukiveä: yksi vuorikristalli keskellä ja neljä lasihelmeä reunoilla. Kalevala Korun valmistama kopio lahjoitettiin Tanskan kuningatar Margareetalle tämän vieraillessa Raisiossa 1970-luvulla.

Varsinkin viikinkiajalla olivat pronssi- ja hopeakorut sekä lasihelmet erittäin suosittuja. Helmiä tuotiin Skandinaviaan paljon Bysantin keisarikunnasta ja arabien Kalifaatista.

Polttokenttäkalmistojen säilyneestä korustosta ja tekstiili- tai nahkajäämistä voi päätellä vainajan haudatun parhaimmissaan. Esimerkiksi Ihalan emännällä oli ruskeasta villakankaasta tehty suorakaiteen muotoinen päällysmekko, joka oli kiinnitetty olkapäiltä pienillä hevosenkenkäsoljilla. Pukuun kuului myös vaaleansinertävästä villakankaasta valmistettu esiliina, jonka reunoja kiersi pronssispiraalireunus. Päällysmekon alla oli ehkä alushame sekä villakankainen paita. Jalassaan emännällä oli varrelliset nahkatossut, jotka kiinnitettiin nahkanauhoin, ja päässään sinisestä villakankaasta valmistettu, päältä avoin kangaskaistalepäähine, jonka ala- ja yläreunaa kiersi pronssirengasreunus. Asun kruunasi harteilla pidettävä päällysvaate eli vaskivaippa. Vaipan 155 cm:n pituus oli koristeltu spiraalikoristein, ja sen päälle niskan korkeudelle oli aplikoitu pronssispiraaliruusukkeita. Vaippa oli kiinnitetty edestä hevosenkenkäsoljella, ja kaulallaan emäntä kantoi 21-helmistä helminauhaa. Miesten pukeutumisesta tiedetään hyvin vähän, koska niiden koristelu oli vähäisempää kuin naisten vaatteissa.

Vaatteiden raaka-aineena on tavallisesti käytetty lampaanvillaa tai pellavaa, ja langat värjättiin luonnonkasveilla. Lampaiden villa leikattiin keritsimillä, ja pellavaharjalla viimeisteltiin kuidut kehräyskuntoon. Kuidut kehrättiin langaksi värttinällä, ja kankaat kudottiin pystykangaspuissa määrämittaisiksi ja suorakaiteen muotoisiksi kutakin vaatetta varten erikseen. Kemiallisissa analyyseissä kankaiden väriaineista on pystytty erottamaan sininen indigo, punainen alizariini ja ruskean eri sävyjä antava saxatiilihappo.

Vanhimmat Pohjoismaista löytyneet kalliopiirrokset ovat kivikauden alkupuolelta, ja ne esittivät saaliseläimiä. Pronssikauden piirustuksissa mukaan tuli vaunuja, laivoja sekä torvensoittajia. Kiviin alettiin kirjoittaa riimumerkeillä noin 200 jKr. ja niissä kerrottiin matkoista ja taisteluista. Myös koruista, aseista ja työkaluista on löydetty lyhyitä tekstinpätkiä, kuten nimiä tai yksittäisiä sanoja, joilla saattoi olla myös maagista merkitystä. Suomen kieltä ei yleisimmän käsityksen mukaan ole koskaan kirjoitettu riimuilla, vaikka riimukirjoitusta onkin harjoitettu esimerkiksi Ruotsissa vielä vuosisatoja kristinuskon leviämisen jälkeenkin.

Kuppi- eli uhrikivet ovat poikkeuksellisen suuria tai aivan maantasaisia kiintokiviä, joihin on kaivettu yksi tai useampi kuoppa. Kuoppien syvyys vaihtelee muutamasta sentistä jopa kymmeneen senttiin, ja niiden halkaisija on samaa kokoluokkaa, reuna on yleensä pystysuora. Enimmillään kuppeja on löydetty yli sata yhdessä kivessä, ja niitä tiedetään tehdyn myös peruskallioon. Kuppikiviä esiintyy joskus useita pienellä alueella, joskus taas kivet ovat täysin yksin ja erillään syrjäisellä paikalla - mahdollisesti uhrimenojen luonteen takia. Kuppikiviä on ilmeisesti ollut käytössä koko rautakauden ajan, mutta kristinuskon leviäminen jätti ne vähitellen pois käytöstä. Kirjallisista lähteistä kuitenkin tiedetään kuppikivillä uhratun ruokaa ja viljaa jopa vielä 1900-luvulla.

Kivikaudella vainajat haudattiin asuinpaikkojen keskelle, mutta Suomen happamassa maaperässä ei juuri ole säilynyt luita nykypäiviin asti. Haudoissa käytettiin runsaasti punamultaa, minkä johdosta haudat kuitenkin ovat tunnistettavissa. Hautoihin laitettiin vainajille mukaan esimerkiksi koruja sekä käyttöesineitä, kuten nuolenkärkiä tai saviastioita, ja tavallisten hautausten lisäksi tunnetaan myös arkkuhautauksia.

Pronssikaudella hautatavaksi vakiintui röykkiöhautaus, jolloin vainaja asetettiin puu- tai kiviarkussa - tai ilman - maanpinnalle tai kalliolle, jonka jälkeen vainajan päälle kasattiin jopa monesta kehästä koostuva kivilatomus, kuten hiidenkiuas. Joihinkin röykkiöhautoihin on ehkä myöhemmin haudattu lisää vainajia, jolloin alkuperäistä kivilatomusta on laajennettu. Vainaja on tavallisesti saanut jonkin verran esineistöä mukaansa. Pronssikauden loppupuolella tuli vallalle polttohautaus, jolloin vainajan palaneet jäänteet sijoitettiin röykkiön pohjalle, ja niiden sekä hauta-antimien päälle kasattiin kiviä. Kivien väliin saatettiin lisätä myös maata. Latomuksen kokoon on saattanut vaikuttaa vainajan yhteiskunnallinen asema tai kivimateriaalin saatavuus, ja monilla paikoilla metsittyminen onkin pahoin peittänyt matalimpia kiviröykkiöitä, jotka erottuvat enää epämääräisinä kiveyksinä metsässä.

Rautakauden alkupuolella oli vallalla kaksi erilaista hautatapaa: tarhakalmistot, jolloin melko suurista kivistä rakennettiin maan pinnalle suorakaiteen muotoisia toisissaan kiinni olevia alueita, joihin vainajat haudattiin polttamatta tai poltettuina, ja lopuksi rakennelma peitettiin pienemmillä kivillä, sekä varsinkin Varsinais-Suomessa tunnetut polttohautaukset, joissa vainajan jäänteet ja esineistö on asetettu pieneen kuoppaan joko puuastiassa tai ilman, ja usein kuoppaan on tehty vielä pieni rakennelma hiekkakivilaatoista, jolloin niistä ei juuri ole maanpäällisiä jälkiä. Myöhemmin rautakaudella jatkettiin röykkiöhautojen rakentamista, mutta ne eroavat pronssikautisista pienemmällä koollaan ja huolimattomammalla rakentamisellaan. Hauta on saattanut olla vain muutaman kiven pieni maakumpu, jonka havaitseminen on maastossa hyvin vaikeaa. Rautakauden loppupuolella kehittyi uusi kalmistotyyppi: polttokenttäkalmisto. Kyseessä on jopa 800 m² laajuinen kivistä kasattu alue, jossa polttorovion jäänteitä on siroteltu kivien väliin. Kiviä saattaa olla päällekkäin useita kerroksia, samoin yhdessä kalmistossa saattaa olla useita kerroksia. Useissa tapauksissa kalmisto on jäänyt kokonaan maanpinnan alapuolelle, mutta siitä voi edelleen näkyä epätasaista kivikkoa.

Kristinuskon vaikutuksesta Suomessa siirryttiin vähitellen ruumishautauksiin, joita on vaikea havaita maata kaivamatta. Löydetyistä haudoista on kuitenkin saatu arvokasta tietoa ajan puku- ja korumuodeista. Vähitellen esineiden pano hautoihin loppui kokonaan, mistä lähtien hautausten toteaminen onkin ollut lähes mahdotonta.

Luonnossa tavataan monia erilaisia kivilatomuksia, mutta on epävarmaa ovatko ne kaikki todella muinaisjäännöksiä vai jääkausien muokkaamia luonnonmonumentteja. Osa löydöistä voidaan tulkita hautapaikoiksi, kuten hiidenkiukaiksi tai polttokenttäkalmistoiksi, mutta osalla löydöistä voi olla merkittävämpää muinaishistoriallista merkitystä - kuten Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan jätinkirkoilla, ulkosaariston jatulintarhoilla, miekanhionta- tai rajakivillä, uhrilähteillä tai käräjäympyröillä. Koska kivikehiin liittyy monenlaisia kansantarinoita ja -uskomuksia, voidaan päätellä niitä olevan toistaiseksi tutkimattomissakin paikoissa. Päädyt tällä Arkeologiaa aloittelijoille -kurssilla erään kivimuodostelman lähettyville, jolla ei tiettävästi ole muinaishistoriaa - vai onko..?


ARKEOLOGIAA ALOITTELIJOILLE -KÄTKÖSARJA

Ota kätköjä etsiessäsi huomioon, että muinaismuistokohteet ovat lailla rauhoitettuja, eikä niitä saa kaivaa tai tutkia omin päin. Jokaisessa sarjan kätkössä on vihje, joka kannattaa ottaa talteen.

Kyläklemelän muinaisjäännösalue - Linnasmäen muinaislinna - Metsänväen mailla - Papinkallion muinaisjäännösryhmät - Pappilanmäen polttokenttäkalmisto - Tuomalan aarrekätkö


Lähteet:
Brusila, Heljä: Muinaisesta Raisiosta (1992)
Eränkö, Liisi, Tiitinen, Teija & Vanhatalo, Simo: Rautakausi Suomessa (1990)
Esihistoriallisia ja historiallisia kohteita Raisiossa (pdf, 2013)
Halinen, Petri, Immonen, Visa, Lavento, Mika, Mikkola, Terhi, Siiriäinen, Ari & Uino, Pirjo: Johdatus arkeologiaan (2008)
Huurre, Matti: 9000 vuotta Suomen esihistoriaa (2004)
Muinaisjäännökset Suomessa (2013)
Näränen, Jari & Heikkinen, Titta: Vuosituhansien taa - Raision esihistorian pääpiirteet (2000)
Suomen esihistoria - Suomen kansallismuseon näyttelyluettelo (2000)
Takala, Hannu: Arkeologian harrastajan opas (1992)
Trenter, Laura & Kovanen, Erika: Maata kaivamaan (2001)

Additional Hints (Decrypt)

Anccnn xnuin yhbynfgn wn irqä inebinfgv.

Decryption Key

A|B|C|D|E|F|G|H|I|J|K|L|M
-------------------------
N|O|P|Q|R|S|T|U|V|W|X|Y|Z

(letter above equals below, and vice versa)



 

Find...

80 Logged Visits

Found it 74     Didn't find it 2     Write note 1     Temporarily Disable Listing 1     Enable Listing 1     Publish Listing 1     

View Logbook | View the Image Gallery of 2 images

**Warning! Spoilers may be included in the descriptions or links.

Current Time:
Last Updated:
Rendered From:Unknown
Coordinates are in the WGS84 datum

Return to the Top of the Page

Reviewer notes

Use this space to describe your geocache location, container, and how it's hidden to your reviewer. If you've made changes, tell the reviewer what changes you made. The more they know, the easier it is for them to publish your geocache. This note will not be visible to the public when your geocache is published.