Teuvan kunnasta löytyy tiettävästi Suomen lyhyin city-käytävä. Kantrin verkkotoimitus kertoi jutussaan seuraavaa:
Parikymmentä metriä pitkän city-käytävän varrella olevissa liiketiloissa on tarjolla taloustavaraa sekä fysikaalista että hengellistä hoitoa.
Käytävän varrella sijaitsevan Euro-Aitta -myymälän kauppias suhtautuu city-käytävään asiallisella huumorilla.
”Harvassa kylässä on oma city-käytävä. Onhan se hienoa ja kai siitä saa olla pikkaisen ylpeäkin. Harvemmin asiakkaat ovat kuitenkaan käytävän nimeä kommentoineet”, kauppias kertoo.
Eräs apteekkiin kiiruhtava kyläläinen muistelee, että valmistuessaan käytävän nimi synnytti jonkinlaista porua.
”Taisivat etenkin seinäjokiset virnuilla nimestä. Ja jos oikein muistan, maakuntalehdissä oli aiheesta jonkin sortin juttua”, mies muistelee.
Käytävä halkoo porvarintiellä sijaitseva liikekiinteistön, joka valmistui 80-luvun lopulla ison nousukauden aikana. Rakennus oli aikoinaan Teuvan kirkonkylän ylpeydenaihe. Saman katon alla toimivat hotelliravintola, Säästöpankki ja ruokamarket.
Lama tuli. Sen myötä marketin ja pankin tilalle perustettiin apteekki ja päivittäistavaramyymälä. Hotelliravintola on vaihtanut omistajia tiuhaan.
Kantrin toimittajan tutustuessa city-käytävään, se oli hiirenhiljainen. Reilun vartin aikana käytävän läpi ei kulkenut ainuttakaan ihmistä.
Kun ryysistä ei ollut käytävän pystyi kulkemaan silmät suljettuna - kun vain muisti väistää seinustalla olevaa pyörätelinettä.
Rennosti askeltaen läpikävelyyn kului vaivaiset kaksikymmentä sekuntia.
Käytävän toisessa päässä toimittajaa kohtasi supisuomalainen näky: kodikas pientalo, jonka pihamaalla nökötti palju.
Se siitä citystä.