Halsuan "Loulu Juho"-Bonus
-
Difficulty:
-
-
Terrain:
-
Size: 
(small)
Please note Use of geocaching.com services is subject to the terms and conditions
in our disclaimer.
Perus kätkösarja Yli-kylän maastossa!
Tälle P-paikalle pääse autola seuravaavin nateihin; N 63.23,685
E 024.15,419!
-Bonus kätkölle pääset...
-N 63.2A.3CF E 024.BD.141
-Kirjaimet löydät muista sarjan kätköistä joisa numero.
-Aikuisten leikkipaikka!
-Metsässä kivikasa!
-Peikon kasvo!
-Peikon polku!
-Silkkitie!
-Boonus-
-Oma kynä mukaan!
-Vaatetus ola näkyvä!
Loulu Juhon tarina
SAATTEEKSI
Töppösen luolikon eteläisimmällä laitamalla vaellellessaan metsästäjä tai marjastaja voi sattua paikalle, missä kiven päälle on pystytetty puinen toista metriä korkea risti.
Kun poikasena 60- luvun alkupuolella kävin paikalla, oli silloinen risti huomattavasti nykyistä suurempi, kumollaan maassa ja muistan miten paikka tuntui jotenkin pelottavalta. Vielä vuosikymmeniä vanhempanakin paikalla käydessä, sen läheisyys henkii historiaa, joka panee miettimään Juhon kohtaloa ja hänen aikalaistensa rankkaa elämää.
Ylärivillä ristin vaakapuussa lukee "Loulu Juho" ja toiselle rivillä on kaiverrettu pieni risti ja "K. 1873".
Vuonna 1873 Pohjanmaa oli vielä harvaan asuttua, ankarista nälkävuosista oli juuri selvitty ja nykyisen Halsuan alueen väkiluku oli kahdeksansadan henkilön tietämissä. Nälkävuosista pahin oli ollut viisi vuotta aikaisemmin ja se oli vuodessa vähentänyt Halsuan väestöä 140 henkilöllä. Pitäjän metsäalueet olivat pääosin kruunun omistuksessa ja metsiä hoidettiin ja valvottiin Länttäpatilla asuvan metsänvartijan toimesta. Oli köyhyyttä ja puutetta, aliravitsemusta, nälkääkin ja jokaisen oli tultava toimeen niillä eväillä, joita on kulloinkin saatavilla. Elettiin maasta ja metsästä, hyvin alkeellisissa ja vaatimattomissa olioissa luontaistaloudessa ja nautittiin niitä vähäisiä antimia, joita luonto ja yhteiskunta armeliaisuudessaan köyhälle kansalle jakoivat.
Perimätieto kertoo, että Juho eksyi, kastui ja kylmettyi kuoliaaksi, toinen hajatieto tieto kertoo, että Töppösessä kivikolla kompuroidessaan hän loukkasi itseään karhukeihääseen ja menehtyi saamiinsa vammoihin. Myös itsemurhan mahdollisuutta väläytettiin.
Mene ja tiedä, mikä on totuus, mutta ehkäpä Juhon maallisen vaelluksen viimeinen vuorokausi kului seuraavasti, tai ehkä ainakin näin voisi olla…
TARINA
Juho nousee kämpän makuulaverilta, hieraisee silmiään ja menee ulos. Aamu on valkenemassa, on vain hieman pakkasella. Kaakonpuoleinen taivas rusottaa punaisena ennustaen lumimyräkkää iltapäiväksi.
Mies palaa kämppään, joka on kooltaan vain pari syltä pidemmältä ja reilun sylen lyhyemmältä sivultaan. Sisäkorkeutta asumuksella on niin vähän, että keskikokoisenkin ihmisen oli kuljettava kumarassa.
Ovensuunurkassa on pieni kivikiuas ja peräseinällä kahden maattava makuulaveri. Seinässä oviaukko, joka on vajaa puolentoista kyynärää kanttiinsa ja peräseinällä pieni räppänä. Lattia on maapohjainen. Kämppä on rakennettu tervahaudan kupeeseen, tervanpolttajien yöpymispaikaksi ja suojaksi säitä vastaan.
Juho on tullut kämpälle heti joulukuun alkupäivinä keräilemään ja pienimään tervaksia tervanpolttamista varten parin viikon työrupeamaksi.
Yhden haudan tarpeet alkavat olla kasassa ja Juhon on tarkoitus lopettaa savottansa tänään.
Juho kaivaa esiin tulukset, iskee tulen taulankappaleeseen ja rakentaa tulet kiukaaseen, siirtyy savuisesta korsusta pihalle, syö vähän leipää, puolet rihmalla saamastaan ja nuotiolla edellispäivänä keittämästään teeren täkästä ja juo vettä palanpainikkeeksi.
Lunta on maassa vain vaaksan verran ja Juho lähtee puolen tunnin kävelymatkan päässä olevalle työmaalleen.
Parisataa metriä kämpältä jänis on ylittänyt Juhon käyttämän polun, jälki on aivan tuore. Juho seuraa katseellaan jälkijotosta ja säpsähtää riekkoparvea, jossa on tusinan verran lintuja, niiden lähtiessä aivan jaloista. ”Tuossa vaivaiskoivikossa olisi pitänyt olla muutama rihma, niin olisi lihaa kotiinkin vietäväksi”, ajattelee Juho. Huoli läheisien voinnista saa Juhon mietteliääksi ja kasvojen syvissä uurteissa varjot syvenevät. Huoli kotiväestä ja elämän ankaruudesta pitää miehen ajatukset synkkänä ja hänen on revittävä itsensä hereille kuin pahasta unesta löytääkseen valoisuutta tulevaisuudestaan.
Jouluksi saadaan jauhoja, kyllä tästä selvitään, tervaparonin asiamies lupasi ennakkoa, ajattelee Juho ja hän saa raskaat ajatuksensa väistymään.
Juho saapuu työmaalleen, hän alkaa kaataa tervanpolttoon käytettäviä jo vuosia aikaisemmin koloamiaan pystypuita katkaisten ne kirveellä tyveltä ja lohkoen ne säleiksi. Lohkottuaan hän latoo ne ristikolle kuivumaan. Ristikoiden päälle hän nakkelee tervaskantoja ja tervaisia maapuita, joita Töppösen luolikolla on runsaasti.
Viitisen vuotta aiemmin Juho oli samoissa maastoissa kuorinut muutamia kymmeniä puita pystyyn, sillä siitä mistä puun kuori on vuoltu, alkaa puu paikata haavaansa ja peittää sitä pihkalla. Näin syntyy puuhun tervan kyllästämää, kuollutta solukkoa. Kun puu on pihkaantunut kolme tai neljä vuotta, kuoritaan puun koko tyviosa paljaaksi. Kokonaan kuoritun puun kasvu loppuu. Se alkaa kuivua ja pihkottua entisestään ja kyllästyy pihkalla aina sydänosaansa saakka.
Tyviosat Juho on kuorinut puhtaiksi pari vuotta aikaisemmin ja nyt hän on keräämässä ja pienimässä puita kuljetettavaksi myöhemmin asuinkämppänsä vieressä olevalle tervahaudalle seuraavana syksynä poltettavaksi. Juhon on tarkoitus tulla maaliskuun hangilla juontamaan puut vesikelkalla tervahaudalle. Juholla ei ollut hevosta ja kukapa antaisikaan hevostaan vieraalle telottavaksi kivikkoisessa maastossa.
Aamupäivästä sataa räntää, Juhon vaatteet kastuvat, mutta hän painaa työtä niin tosissaan, että silmissä välillä hämärtää.
Tuuli yltyy, Juho haluaa kuitenkin tehdä urakkansa tänään valmiiksi, jotta voisi seuraavana aamulla lähteä kämpiltä ja palata kotikonnuilleen. Heikotuksen tunteeseen Juho syö palan kuivaa leipää, loput teerestä ja haukkaa märkää lunta janoonsa ja jatkaa pöllien halkomista ja ristikoimista.
Ilma jäähtyy muutaman asteen pakkasen puolelle, tuuli yltyy, ilma käy hämärämmäksi ja lumisade sakenee.
On melkein pimeää kun Juho saa urakkansa valmiiksi, talvimyrskyksi äitynyt lumisade ja tuuli ovat niin rajuja, että näkyvyyttä on vain muutama metri. Juho keräilee vähäiset tavaransa ja suunnistaa kämpälle. Tulukset ovat kämpässä ja päivällä ei ollut aikaa tulistella, koska urakka piti saada valmiiksi.
Tuuli ulvoo ja lumi lentää. Näkyvyyttä on vain pari syltä. Noin kolmanneksen matkasta kuljettuaan Juho huomaa eksyneensä tutulta reitiltä, pimeys on läpitunkematon. Hän yrittää ottaa suuntaa tuulesta, eikä hän huomaa kulkevansa kämpän ohi. Jonkun aikaa kuljettuaan Juho alkaa empiä ja palaa takaisin omia jälkiään löytääkseen oikean suunnan kämpälle. Hän kuitenkin jonkin ajan kuluttua hukkaa pimeässä jälkensä ja menettää lopullisesti suuntavaistonsa. Huomattuaan eksyneensä Juho hätääntyy.
Hätäännys syö hänen jo ennestään vähäisiä voimia ja vaikka hän yrittää rauhoittua, kauhu hänen sisällään kasvaa kasvamistaan. Hän huutaa apua useaan kertaan, kuuntelee saamatta vastausta ja istuu hetkeksi hankeen levähtämään.
Länttäpatin talon pihalla, tohisevan tuulen ja lumisateen keskellä, telmii talon omia lapsia ja kaksi naapurista iltapäivällä kyläilemään tullutta alaikäistä. Joku lapsukaisista heristää korviaan ja sanoo kuulleensa huutoa. Muutkin pysähtyvät kuuntelemaan. Kyllä siellä varmaan jotakin huutoa kuuluu, toinenkin lapsista oli kuulevinaan. Lapset kiiruhtavat sisälle kertomaan aikuisille kuulemisistaan.
Juho istuu hangessa muutaman minuutin ja koko hänen vähän yli 40-vuotiset elämänvaiheensa kulkevat läpi hänen ajatustensa lapsuudesta tähän hetkeen.
Kylmyys ja ajatus nykyhetkestä havahduttavat Juhon todellisuuteen, hän nousee ylös ja huutaa apua, vaikkakin ymmärtää sen hukkuvan tuuleen.
Metsä ryskyy ja tuuli heittää lunta ja oksia Juhon kasvoille, karvareuhka on pudonnut pimeässä, se kuitenkin löytyy hetken haparoinnin jälkeen.
Länttäpatin tuvassa aikuiset ovat omissa ilta-askareissaan ja lasten kerrottua huudoista, joku aikuisista sanoo lapsille: ” Huuhkaja siellä vain huhuilee”, siihen on lapsien tyytyminen. Talon isäntä kuitenkin käydessään tallin nurkalla kuulostelee hetkenaikaa myrskyn tuiverrusta kuulematta mitään tavallisuudesta poikkeavaa tuulen lisäksi. Isäntä ihmettelee myrskyn raivoa, myhäilee ja hymähtelee itsekseen lapsien jutuille ja siirtyy lämpimään pirttiin.
Juhoa palelee, voimat laihassa, puutetta kärsineessä ruumiissa ovat enää hyvin vähäiset. Kun Juhon hätä ja ahdistus ovat suurimmillaan, hän rukoilee mielessään apua Jumalalta, tekee tiliä synneistään, pyytää armoa ja anteeksiantamusta.
Väsynyt ja hytisevä mies tuntee saavansa rukouksesta voimia lisää ja ajatuskin käy hetken kirkkaasti.
”Tuulen täytyy käydä lännestä, kun kuljen luoteeseen, satun parin kilometrin päässä olevalle Penninkiin menevälle tielle, siitä osaan kylälle”, ajattelee Juho. Paniikkikin vähän helpottaa, ja pahin hätäännys jää taka-alalle.
Juho laahustaa eteenpäin, mutta hän menettää vähitellen ajan ja paikan tajun. Vastaan tulee kivikoita, jotka on kierrettävä, suunta vaihtelee, ja tietämättään Juho kiertää ympyrää ylittäen pilkkopimeässä omat jälkensäkin kahteen kertaan.
Juho kulkee ja kulkee, hän pakottaa itsensä jatkamaan, ruumis turtuu, enää häntä ei palella.
Puolenyön tietämissä Juho törmää pimeässä jonkinlaiseen rakennelmaan ja kohmeisilla käsillään tunnustellen ja lehdeksien tuoksusta hän tunnistaa rakennelman lehtihaasioksi. Lehtihaasio on ihmisen tekemä ja Juhosta tuntuu kuin pelastus olisi käden ulottuvilla.
Viimeisillä voimillaan kovaonninen mies tunkee itsensä lehtikerppujen sekaan, melkein kuin lämpimään ja kun hän rauhoittuu, hänen on lämmin ja hyvä olla, hänen ajatuksensa ovat kirkkaat ja hän kokee, että asiat Luojan kanssa kunnossa, onnellisena hän vaipuu Lehtihaasion lehtikerppujen kesäntuoksuiseen rauhaan ja hiljaisuuteen.
Juho näkee unta, hän on pieni poika, on joulu. Pirtin lattialle on levitetty puhtaita olkia. Pöydällä palaa tuli monessa kynttilässä. Juhon vanhemmat ja isovanhemmatkin ovat pirtissä, samoin hänen aliravitsemukseen menehtynyt pikkusiskonsa. Pirtissä on lämmin, kaikki hymyilevät. Juhon on hyvä olla.
Myrsky-yön jälkeen satelee lunta harvakseltaan useita päiviä. Lumikerros on myrskyn aikana kasvanut puolimetriseksi.
Kettu, edellisen kesän poikanen, vaeltelee iltahämärässä kivikossa ravinnonhaussa ja lähestyy myyräpaistin toivossa haasiota, kun tuuli tuo sen kirsuun myös ihmisen hajun. Kettu kavahtaa ja ottaa muutaman pakoloikan, uteliaisuus kuitenkin voittaa ja otus kiertää haasion. Lumen alta häämöttävät juuri ja juuri vain Juhon myrsky-yönä jättämät menojäljet, eikä kettu uskalla lähestyä haasiota, vaikka myyränhaju tunkee voimakkaana sen kirsuun ja nälkä kurnii suolissa. Otus jatkaa matkaansa.
Kuluu muutamia viikkoja, aurinko käy päivisin jo korkeammalla ja iltapäivisin jokunen pisara tipahtelee räystäältäkin. Lehtihaasian päällä oleva tiainen lehahtaa lentoon hevosen vetämän reen vitsasten kitinää säikäyttämänä. Hevonen ja mies lähestyvät kylän suunnasta, ovat tulleet hakemaan lehdeksiä kotieläinten rehuksi.
Mies lapio lunta haasion ympäriltä ja huomaa lehdeskasasta esiin pistävän nahkasaappaan. Lähempi tarkastelu paljastaa löydön karmeuden.
Juhon ruumis on jäässä, kädet rinnanpäällä, sormet ristittynä. Vainajan jäätyneillä kasvoilla kuvastuu rauha, joka kertoo tuskan ja vaivan olleen viimeisillä hetkillä poissa.
Hevosmies kasaa reen pohjalle kerroksen kuivia lehdeksiä.
Varovaisen hellästi hän siirtää Juhon ruumiin lehdeksien päälle ja peittää kasvot tyhjentämällään heinäsäkillä. Mies istuu rekeen, tarttuu ohjaksiin ja maiskauttaa suutaan hevoselle lähtömerkiksi.
Loulu Juhon tarinan viimeinen lehti on kääntynyt. Juhon matka siunattuun maahan on alkanut. Juho on poissa, tarina elää.
LOPUKSI
Tämä kertomus perustuu osittain Jouko Hotakaiselta saamaani perimätietoon. Lehtihaasion paikalla on puinen risti kertomassa tapahtumien todenperäisyydestä. Risti on uusittu Jouko Hotakaisen ja Jorma Tuominiemen toimesta 90-luvulla.
Totta tarinassa on varmasti huuto, jonka lapset kuulivat ja aikuiset sanoivat olevan vain huuhkajan huhuilua. Perimätieto kertoo, että Juhon ruumis löydettiin lehtihaasian sisältä, kaikki muu on kirjoittajan mielikuvitusta ja fiktiota. Toivoisin kuitenkin olleeni lähellä totuutta.
Juhon syntyperä ja lopullinen hautapaikka ovat hämärän peitossa. Juhosta ei löydy tietoa Alavetelin, Vetelin, Perhon eikä Halsuan kirkonkirjoista.
Juhon sukunimi on ollut madollisesti Loulubacka tai Loulus. Mikäli jollakin lukijalla on jotakin tietoa Juhosta, hänen perheestään tai sukulaisistaan, pyydän ottamaan yhteyttä tämän tarinan kirjoittaneeseen.
Halsualla joulukuussa 2006, Markku Jyrkkä
markku.jyrkka@halsua.fi
Additional Hints
(Decrypt)
Gvr yäugrr Zrgfä ba fhbzra evxxnhf wn Greinacbyggba xägxöwra iäyvfgä!!!