Skip to content

Albogha Traditional Cache

Hidden : 4/22/2013
Difficulty:
2 out of 5
Terrain:
1.5 out of 5

Size: Size:   other (other)

Join now to view geocache location details. It's free!

Watch

How Geocaching Works

Please note Use of geocaching.com services is subject to the terms and conditions in our disclaimer.

Geocache Description:


Tämä kätkö on ensimmäinen Alboghan historiasta kertovista kätköistä. Albogha on erotettu Ainalin kylästä omaksi kyläkseen vuonna 1563 Alpuan nimi on vaihdellut vuosisatojen aikana jonkin verran. Ensimmäistä kertaa se on ollut muodossa Albogha, sitten Albåga, Alboa, Albua ja Alpua. Oulun yliopiston professori Jouko Vahtolan mukaan Alpua-nimi on saamelaista alkuperää. Se mitä nimi tarkoittaa, ei tosin ole tiedossa. Isoviha oli kova koettelemus koko Suomelle, mutta erikoisesti kohtasi tuho Pohjanmaata. Viimeisen henkikirjan mukaan ennen isonvihan alkua oli Alpuan kylässä 19 taloa, niistä kaksi autioina. Rauhan tultua todettiin, että tiloista oli 15 autioina, näistä kuusi oli vihollinen polttanut. Jäljellä oli neljä asuttua taloa: Maaranen, kaksi Mämmelän taloa ja Paakkola. Näissä oli henkikirjan mukaan v. 1723 yhteensä kahdeksan aikuista, alle 16-vuotiaita siihen ei merkitty. Kylä alkoi pikkuhiljaa vaurastua ja tultaessa 1900 Alpuassa oli paljon erilaista teollisuutta esim meijeri ja saha. Alpua oli vauraimmillaan 1960-70 luvuilla jolloin kylällä oli neljä kauppaa, kolme taksia, kaksi leipomoa, koulu, posti, pankki, kelloliike, ompelimo, puusepänliike, kaksi sora-alan yritystä, useita kuorma-autoilijoita ja kampaamoita. Vieressä oleva osuuspankki on Vihannin ensimmäinen osuuskassa toimien Alpuan osuuskaupan tiloissa. Pankin edustalla on Vihannin osuuspankin 100-vuotis muistomerkki. Alpuan osuuskauppa on kokenut pienen kyläkaupan koko elinkaaren. Ensin liittyminen Vihannin osuuskauppaan, Osuuskauppa Raahenseutuun, Osuuskauppa Arinaan ja lopulta myyty yksityiselle yrittäjälle. Moni muukin yritys lopettanut toimintansa tultaessa nykypäivään. Vaikka kylän kehitys onkin taantunut loistoajoistaan Alpua ei kuitenkaan suostu kuolemaan lopullisesti. Siitä pitävät huolen kylällä toimivat monet yhdistykset. Ne kehittelevät jatkuvasti uutta toimintaa kylälle.Nyt 30 toukokuuta 2014 mennessä kauppa on avattu uudelleen. Aluksi sadaan päivittäistavaroita ja myöhemmin maatalous ja rakennustarvikkeita. Päivitys 19 maaliskuuta 2016. Alpua valittiin vuoden 2014 Pohjoispohjanmaan vuoden kyläksi ja vuoden 2015 valtakunnan vuoden kyläksi. Kauppa oli muutaman kuukauden kiinni mutta avaa jä'lleen ovensa aprillipäivänä (ei ole aprillipila). Kaupan pslveluihin tulee silloin mukaan posti joten kylälle saadaan jällen oma posti. Kätkö on kokoa mikro, sisältäen login. Laitathan purkin samalla tavalla kuin se olikin. 16,9 24 purkki uusittu neljännen kerran. VARO JÄSTEJÄ

Additional Hints (Decrypt)

Nyobtun fvyzä gnexxnan

Decryption Key

A|B|C|D|E|F|G|H|I|J|K|L|M
-------------------------
N|O|P|Q|R|S|T|U|V|W|X|Y|Z

(letter above equals below, and vice versa)