Jouluna 2012 joulupukki oli huomioinut kätköilyharrastuksemme ja muisti meitä siihen soveltuvalla lahjalla. Joulupukiksi paljastui kätköilykaverimme ja pahin kilpailijamme tejahan tiimi Jyväskylän seudulta. (Toivottavasti kellään tämä paljastus ei vähentänyt uskoa oikeaan joulupukkiin!) Kätkön nimi juontaa juurensa siitä, että me kätköilemme etsien kätköjä ja he gekkoilevat etsien gekkoja.
Pukin paketista paljastui tämä esivalmisteltu kätköpurkki, jossa oli kaikki tarvittavat osaset paikoillaan: Pakasterasia kätkötarralla, lokikirjalla, kynällä, teroittimella ja vaihdokeilla. Lahjansaajan eli meidän tehtäväksemme jäi sijoittaa kätkö paikalleen. Pitkään harkittuamme teimme kätkölle piilon ja asetimme sen tänne odottamaan luontopolulla kulkijoita tai muuten vaan pistäytyjiä.
Lieto KK-Nautelankoski –luontopolku on noin yhdeksän kilometriä pitkä luontopolku, jonka karttoja saa kunnantalon palvelupisteestä. Polun varrella sijaitsee muutamia muitakin kätköjä. Mielestämme tälle kätköpaikalle oli tilausta, koska polulla on vielä kätköjä valitettavan harvakseltaan.
Kätkössä odottaa tejahan omasta FTF-löydöstään meille välittämä FTF-kolikko ensimmäistä löytäjää.
It was Christmas 2012 when we got a geocaching present from Santa Claus. Santa (or our geocaching friends tejaha from Central Finland) had prepared for us this cache: A cache container including pencil, sharpener, necessary stickers and a logbook. All that we had to do was to put the cache in place. The cache is situated on Lieto KK – Nautelankoski nature trail. The trail is 9km long and the maps are available at the info point of the municipal hall.