Partio on maailman suurin nuorisoliike, johon kuuluu noin 40 miljoonaa partiolaista 224 maassa. Suomessa partiotoiminnassa on vuosittain mukana noin 65 000 partiolaista. Partio haluaa kasvattaa persoonallisuudeltaan ja elämäntavoiltaan tasapainoisia, vastuuntuntoisia, aktiivisia sekä itsenäisesti ajattelevia paikallisen, kansallisen ja kansainvälisen yhteisön jäseniä. Partiokasvatuksen tavoitteena on, että yksilö toimii aktiivisesti ja vastuuntuntoisesti suhteessa omaan itseensä, toisiin ihmisiin, yhteiskuntaan ja ympäristöön. Partiolaisten viikoittaisissa kokouksissa tehdään oman ikäkauden aktiviteetteja, joissa opitaan luonto- ja retkitaitoja, kädentaitoja, ryhmässä toimimista, luovuutta, toimeliaisuutta ja vastuun kantamista, hauskanpitoa unohtamatta! Taidot ja tehtävät kasvavat vähitellen iän myötä. Partiolaisen ihanteena on kunnioittaa toista ihmistä, rakastaa luontoa ja suojella ympäristöä, olla luotettava, rakentaa ystävyyttä yli rajojen, tuntea vastuunsa ja tarttua toimeen, kehittää itseään ihmisenä ja etsiä elämän totuutta.
Halkokariset on vuonna 1958 perustettu partiolippukunta, joka tarjoaa elämyksiä, opettaa elämässä tarvittavia taitoja ja auttaa partioihanteiden toteuttamista lapsille, nuorille ja aikuisille. Halkokaristen toiminta alkoi viiden kaveruksen partiokokoontumisista Halkokarin koulun karttavarastossa. Nimenä oli tuolloin Kaarlelan Siniveljet. Ensimmäisenä lippukunnanjohtajana toimi Aatto Kuusiniemi. 70-luvulla nimi oli hetken Halkokarin partiopojat, mutta kun 80-luvun alussa tytötkin halusivat mukaan partioon, nimeksi virallistettiin Halkokariset ry. Nimi juontuu toiminta-alueeseen, sekä alueen historiallisuuteen esimerkiksi Halkokarin kahakan näyttämönä. Halkokaristen partiotalo valmistui partiolaisten ja vanhempien talkootyöllä vuonna 1988. Halkokariset on tänäkin päivänä vireä ja aktiivinen lippukunta. Lippukunnalla on ikäkausiohjelmien mukaisen viikoittaisen toiminnan lisäksi paljon tempauksia, tapahtumia, retkiä ja leirejä.
Lippukunnanjohtajana toimii tällä hetkellä Pia Eteläperä ja toimintaryhmiä on eri ikäisille useita 7-9-vuotiaista sudenpennuista aina 15-17-vuotiaisiin samoajiin. Halkokaristen toimintaa voi seurata somesta, IG: partiolippukuntahalkokariset, FB: Partiolippukunta Halkokariset ry sekä nettisivuilta osoitteesta www.halkokariset.partioscout.fi
Partiokolon kätkö toteutettiin Halkokaristen ja toisen kokkolalaisen partiolippukunnan, Kokko-Poikien vaeltajaprojektin yhteydessä elokuussa 2014. Partiolippukunta Kokko-Pojat on varmojen lähteiden ja "dokumenttien" mukaan perustettu 1927. Aluksi nimi tosin oli Kokkolan Eräveikot, mutta 1930-luvulla nimi Kokko-Pojat otettiin Olavi Peuranheimon esityksestä käyttöön. Tällä hetkellä Kokko-Poikien kolo Kotkanpesä sijaitsee Kokkolan seurakuntakeskuksella. Kokko-Pojat on nykyään keskikokoinen, ehdottoman rento ja omintakeinen sekalippukunta. Jäseniä Kokko-pojilla on 75 henkeä, joista tyttöjen ja poikien jakauma on tasaisesti 50-50. Toiminnassaan Kokko-pojat pyrkivät niin ikään toteuttamaan partion syvintä olemusta, eli hauskanpitoa ja kokemuksia sekä tekemällä oppimista. Kokko-pojat tekevät jatkuvasti yhteistyötä alueen muiden lippukuntien kanssa tapahtumien, koulutuksien ja leirien järjestämisessä. Kokko-Pojilla on viikoittain kokoontuvia ryhmiä kaikissa ikäryhmissä sudenpennuista samoajiin.
Myös Kokko-pojat löytää somesta; IG: kokkopojat, FB: Kokko-Pojat ry sekä nettisivuilta osoitteesta https://sites.google.com/site/kokkopojatry/lippukunta?authuser=0.