*******************************************************
*****************************************************************************************************************************
In English: A junction point of old trails that, according to tales, was the place where clergymen used to collect taxes. Trail starts near the Väyrylä School. You can find the cache also during winter. There is also a big stone called Voikivi (Butter stone), in which there are years engraved. Due to moss it might be a bit tricky to notice the engravings. The stone and its engravings you can only see when there isn’t snow.
Mikä ihmeen voikivi?
Kivessä on paljon vuosilukuja, tosin sammaleen vuoksi niitä on vaikea havaita. Vanhin vuosilukumerkintä on 1581. Mikä on ollut kiven merkitys selviää seuraavan tarinan myötä.
Matin tarina
Someren kylältä lähti Matti aamuvarhaisella taivaltamaan kohti määränpäätään läpi korpimaan. Jalka nousi reippaasti, olihan tämä metsäpolkujen kulkeminen tuttua hommaa. Usein oli kantamuksena pokasaha ja pieni eväsnyytti. Toisin oli nyt. Oli jälleen aika maksaa seurakunnalle kymmenyksiä, joten selässä keikkui puuastia, joka oli täynnä voita. Tämä oli se päivä, jolloin Matti oli tyytyväinen siihen, ettei ollut ison talon isäntä, olisihan silloin voikivelle pitänyt kantaa täysinäinen voitritteli. Sillä olisi ollut painoa 51,5 kiloa, joten sen paino olisi alkanut loppumatkasta tuntua jo hartioissa. Matin kantamuksena oli tästä vain neljännes, olihan hän vain pienen tilan isäntä. Mutta toisaalta, kuinka hienoa olisi ollut osoittaa asemansa monen kylän isäntien keskuudessa, istuksimalla täysinäisen trittelin päällä odottelemassa kymmenyksien perijää kohtauspaikalla.
Matti ehti taivaltaa jo muutaman kilometrin ja pääsi Seipikankaalle, kun takaa alkoi kuulua rytinää. Käsi hakeutui vaistomaisesti puukon kahvalle, hieman hätkähdytti moinen rytinä kokenutta metsämiestä. Olisihan se pitänyt arvata, Omenapuron torpan isäntä sieltä tulla rytälti. Se mies ei osannut liikkua hiljaa edes metsässä, saatikka ihmisten ilmoilla. Nytkin alkoi suureen ääneen kailottamaan: ”saempas sinut kiinni, pellon takkoa kahtoen että kerkesit eelle, va tavotinpa”. Matti huokasi, nyt tuota mölinää olisi jaksettava kuunnella koko loppu matka, varmaan vielä palatessakin. Hiljokseen Matti vastaili sinkoileviin kysymyksiin ja kiristi samalla kävelytahtia. Taisi nuoren isännän alkuryntäys kostautua, kun juttu väheni vähitellen. Miehet jatkoivat matkaa perätysten tallustaen, eikä käynyt enää muut kuin lintujen suut, jotka laulaa lurittelivat.
Kankaalta kosteikolle laskeutuessaan Matti näki jonkin vilahtelevan seuraavan nyppylän laella. Hän pysähtyi ja osoitti hiljaa matkaseuralaiselleen näkemänsä suuntaan. Jo aukesi tämän suu uuteen puhetulvaan, mutta Matti pukkasi kylkeen ja tokaisi:” Pijä suusi!” Hiljaa seisoivat miehet katsomassa uljaan sarvipään juoksua. Hirven hävittyä näköpiiristä, totesi Matti: ”Törmänmäkeläesie kaekkosi” Pian alkoikin kuulua jo naurunremakka joka kiiri läpi metsän.
Meluavat Törmänmäkeläiset ja nämä kaksi Somerenmiestä saapuivat voikivelle samaan aikaan. He olivatkin ensimmäisiä paikalla. Toisesta suunnasta kuului kuitenkin jo puhetta ja Kotilastakin saapuivat jo ensimmäiset isännät paikalle. Voiastiat laskettiin maahan, ja alta kulmain vilkuiltiin toisia. Isojen talojen isännät laskivat täydet trittelinsä hyvin suurieleisesti, kun taas toiset vähän pienemmin elkein. Matti istahti sivummalle laakean kiven päälle, kun ei ollut niin suulas suustaan. Polkuja pitkin tuli lisää miehiä paikalle ja olipa jokunen emäntäkin mukana. Toiset alkoivat hioa vaihtokauppoja, kuka milläkin tuotteella, mutta Matilla ei ollut mitään vaihdettavaa. Hyvä kun sai veronsa maksettua. Jollakin taisi olla taas jotain nestemäistäkin vaihdossa mukana. Mattikin otti kuitenkin naukun, kun maistiaisia tarjottiin.
Jonkin ajankuluttua saapui seurakunnan väki kymmenyksiään perimään. Paljon oli tritteleitä kertynyt, joten papit pääsisivät hieromaan hyviä kauppoja Oulun porvareiden kanssa. Omaa vuoroaan odotellessaan Matti kaiversi vuosiluvun kiven pintaan, pistipä vielä puumerkkinsä sen perään. Matti luovutti oman voiastiansa ja katsoi että se merkittiin varmasti ylös. Sitten hän pikkuhiljaa siirtyi hieman sivummalle, kunnes pääsi kenenkään huomaamatta luikahtamaan paluumatkalle. Kotimatka taittuisi mukavammin yksikseen käveleskellen. Tiedä vaikka sen sarvipäänkin vielä tavoittaisi, jos palaisi Seipilammen kautta…