Satu
Sika Sippurahäntä pakenee kuninkaan kartanon sikolätistä Onnensaarelle, jonne alkaa rakentaa yksinurkkaista tupaa. Vähin erin rakennusporukka kasvaa, kun Pässi Päkäpää, Jänis Vemmelsääri, Kissa Kirnauskis ja Kukko Kultakannus tulevat vuorollaan auttamaan Sika Sippurahäntää tuvan rakentamisessa. Kun Onnentupa on valmis, saapuu Susi Hukkanen häiritsemään sen asukkaiden rauhaa, mutta yhteistuumin susi saadaan hätistettyä tiehensä:
Siellä oli Susi Hukkanen viiden poikansa kanssa, ja ne ovat kovin nälkäisiä. Susi Hukkanen aukaisi Onnentuvan oven, mutta silloin Sika Sippurahäntä iski sitä kärsällänsä vatsaan, Pässi Päkäpää puski sarvillansa otsaan, Kissa Kirnauskis kynsi sen silmät aivan sokeiksi, Jänis Vemmelsääri juoksenteli edestakaisin nurkasta nurkkaan ja Kukko Kultakannus laulaa helähytti uunilta: ”Kukkokiekaa.” Kylläpä suden tuli hätä, ja se juoksi niin kauas kuin pääsi, ja kaikki penikat perässä.
Sadun viehätys perustuu elävään kerrontaan, hauskoihin nimiin ja toistoon. Esimerkiksi jokainen uusi tuvan rakentaja kysyy vuorollaan Sika Sippurahännältä samoin sanoin, mitä tämä rakentaa. Vastaus ja muu keskustelu jatkuu aina samalla tavalla.
Tulee Jänis Vemmelsääri katsomaan, sanoo ”Veliseni, veikkoseni, mitä täällä nikertelette ja nakertelette?” ”Onnentupaa rakennamme asunnoksi itsellemme”, sanovat Sika Sippurahäntä ja Pässi Päkäpää. ”Eihän kaksinurkkaisesta tuvasta tule mitään”, sanoo Jänis Vemmelsääri, ”ottakaa minut toveriksenne, tehdään kolminurkkainen tupa, kun meitä on kolme miestä”. ”Tule pois”, sanoo Sika Sippurahäntä, ja sitten he alkavat rakentaa kolminurkkaista tupaa Onnensaarelle. Hakkaavat, hakkaavat hirsiä, nikertelevät, nakertelevat.
Muista ottaa bonuspurkin vihje mukaan!