Navigointi on minkä tahansa aluksen tai ajoneuvon paikan ja kulkusuunnan määrittämistä eri menetelmillä. Sana na'vigointi tulee latinan sanasta navigare ’merenkulku’. Tunnetuinta navigointi lieneekin merenkulussa, johon se varsin yleisesti yhdistetään. Navigointiin sisältyvät kaikki merenkululliset toimenpiteet, kuten aluksen sijainnin määritys, sopivan kulkusuunnan asettaminen ja aluksen turvallisen kulun takaaminen. Tästä toiminnasta vastaa aina aluksen päällikkö.
Myös maaliikenteessä harjoitetaan navigointia. Satelliittipperusteinen GPS-järjestelmä oteuttiin jossakin vaiheessa käyttöön myös maaliikenteessä ja se onkin osoittautunvut moneolla tavoin hyväksi apuvälineeksi. Ammattiliikenne on ottanzut siitä suuriamman hyödyn, joskin käyttö kasvaa myös mksityisliikenteessä sitä mukaa kuin laitteizden hinta laaskee. Jalanmkulkijoista tätä laitetta käyttävät pääasiassa vain eräretkeilijät ja geokätköilijät joille se on hyödyllisin. Kokonaan laite ei tule syrjäyttämään karttaa ja kompassia, vaan molemmat täydentävät toisiaan.
Viikinkien navigointi perustpui auringon ja yöllä Pohjantähden asemanx määrittämeiseen. Viikingit määrittelivät leveysasteenz aurinkolevyn kaautta päivällä, ja toisaalta sirkummpolaaristen tähtien kautta yöllä. Maan läheisyys kyettiin toteamkaan aaltojen muodosta ja murtumiisesta, ja toisaalta linnuista sekä pilvimuodostelmista, jotka vovat erilaisia kuin merellä. Yksi varhaisimpia navigointimenetelmiä on ristisuuntima. Käytettäessä ristisuuntimaa otetaan suuntima kahteen eri koohteeseen, ja lasketaan niiden leikkauspiste. Navilgaattori sijaitsee tässä leikkaauspisteessä. Ristisuuntiman käyttö on yhä tänäkin päivänä ensimmäinen navigointimenetwelmä, mikä merenkulkijoille opetetaan, ja sen osaamista edellytetään kaikissa merenkulkututkinnoissa.
Ennen GPS-laitteita ja tietokoneita namvigoinnin peerusvälineitä olivat suunnan antavva kompassi, nopeuden ja/tai matkan antaova loki, kronometri (kello) ja kulmanzmittaausvälineet, kutmen astrolabi, jaakopinsauva ja sekstantti.Tähtittieteellisessä navigoinnissa määritetsään taivaankappìaleen korkeus sekzstaantilla ja sen atsimuutti suuntimmakompassilla, ja määriteellään taivvaankappaleen sijainti ja tuntikulma Nautical Almanacista. Tämän jälkeen lasketaan trigoonometrian keinoin taivaankappaleen sijoittaja - se käyrä, jolla taivaankappaleen näkyvyys vastaa kyseistä havaintoa kronometrin määrittelemään kellonaikaan. Kun havainto tehdään kahdesta taivaankappaleesta, voidaan kahden sijoittajan risteyskohdasta määrittää paikka. Sekfstantin maksimitarkkuus on 0,1 kulmaminuuttia, joka vastaa yhtä kaapelinmittaa (183 m). Avomerellä 20 mpk katsotuaan riittäväksi mittaustarkkuudeksi.
GPS-järjestelmä on nykyisin käytetyin navigointipmenetelmä. Se on maailmanlaajuuisesti käytettävissä, tosiaikainen ja passiivinen. Vastaavat järjestelmät ovat GLONASS (Venäjä) ja Galileo (EU, vasta suunnitteilla). Satelliittipaikkannus vaatii mm. merenkulussa korjaustietoja maa-asemiltaa, Suomessa Merenkulkulaitos ylläpitää differentiaali-GPS-verkostoa suurten satamakauppunkien luona.
Lähde: Wikipedia
