JUNARADALLE EI OLE MITÄÄN ASIAA!!
Kätkössä on kynä, mutta ota varmuuden vuoksi oma mukaan, niin ei tule ikävää yllätystä perillä.. Ai niin ja kuvat toiminnasta olisi enemmän kuin toivottuja. 
Luhdanmäen rautatiesilta sijaitsee Lahden oikoradalla Hollolan ja Orimattilan rajalla noin kaksi kilometriä Herralasta itään. Silta on 550,8 metriä pitkä, ja se on Suomen kolmanneksi pisin rautatiesilta Kytömaan ja Piijoen siltojen jälkeen. Silta ylittää seututie 140:n ja Luhdanjoen, joka on yksi Porvoonjoen haaroista. Luhdanjoen ja Helsingintien ylittävä silta on oikoradan toiseksi pisin. Kytömaan silta radan toisessa päässä on hieman pitempi, mutta sillä kulkee vain yksi raidepari. Luhdanjoen ylittää siis koko radan massiivisin rakennelma. Luhdanjoen silta on leveä kuin moottoriliikennetie, sillä sen kannelle tulee kaksi raideparia. Kauniin Luhdanjokilaakson noin 30 metrin korkeudessa ylittävällä sillalla on sen verran matalat kaiteet, että ohi ajavasta junasta näkee välähdyksen alapuolella levittäytyvää lintujen pesimäaluetta, mikäli ehtii katsoa. Sillan betoniosien paino on noin 15 000 tonnia eli 15 miljoonaa kiloa. Painoa riittää, vaikka silta on sisältä ontto. Sillan suuruutta kuvaa se, että sillan sisässä olevaa onkaloa mahtuisi ajamaan vaikka autolla. Hintaa sillalle tuli n. 11,5 miljoonaa euroa. Pehmeään maaperään upotettu paalutus ulottuu 35 metrin syvyyteen, eli rakennelmalla on korkeutta yhteensä yli 70 metriä. Silta avattiin liikenteelle 03.09.2006
Lähteet: Etelä- Suomen Sanomat ja Wikipedia