Älkää sitten tämän kanssa päätänne särkekö – yksinkertaisuudella pärjää hyvin. Purkilla tarvitsee sitten taas tarkkaa silmää.
To solve this one, you need to know finnish language.
Koordinaatit ovat muotoa N 62 A.BCD E027 E.FGH
A. Moottorisahasi hajosi juuri töihin ryhdyttäessä, joten pyydät Jalmarilta pikaisesti apua. Pelkkahirren sahauksesta kahtia Jalmari pyytää 4 euroa, kun kyse on kuitenkin vähän niinku melkein naapuriavusta, mutta polttoainekulut olisi saatava katettua ja kahvirahallekin olisi työttömällä tarvetta. Pelkkahirsi on kuitenkin pilkottava neljään osaan, joten minkä verran rahaa Jalmarille on varattava?
B. Tämän mysteerin alueella on harvoin ruuhkaa toisin kuin Islamabadissa. Kerrankin kun satunnainen kulkija oli matkalla Islamabadiin, häntä vastaan tuli nuori mies, jonka jälkeen 2 miestä selvästi raskaana olevien vaimojensa kanssa. Koska toinen miehistä työnsi ostoksilla täyteen ahdettuja kaksostenrattaita eikä lapsia näkynyt eikä kuulunut missään, oli oletettavaa toisen naisista odottavan kaksosia. Montako ihmistä oli menossa kaupunkiin?
C. Olet lähtenyt Suomen vesistöjen ulkopuolelle seilaamaan, joten vuoroveden vaihtelut on syytä ottaa huomioon. Pieni harjoitus uusia tilanteita varten: Paattisi reunasta roikkuu 3 metriä pitkät köysitikkaat, jotka yltävät veden pintaan. Askelmien väli on 30 cm. Nousuvesi on tulossa. Kuinka kauan kestää kahden alimman askelman jääminen veden alle, kun nousuvesi nousee 15 cm tunnissa?
D. Jaskalla oli akvaariossa 2 kultakalaa ja 7 neontetraa. Jaska ei jaksanut hoidella akvaariota kovin ahkerasti, joten eräänä päivänä kaksi tetroista ja kultakaloista olivat kuolleet. Kuinka monta kalaa akvaariossa oli?
E. Naapurin tytölle oli hankittu ajan trendin mukaisesti heppa. Voit miettiä, miten pitkäaikainen ilo noista nelijalkaisista on päivittäin, kun kerrankin tyttö lähti tallille klo 15:30 ja kävi ratsastamassa sillä 50 minuuttia ja minuutin kunniakierroksen maneesissa, jonka jälkeen hän palasi Aamulla.
F. Joulun lähestyessä Tonttu Toljanteri ja Tonttu Puusilmä istuskelivat Korvatunturin taukotuvassa. Toisella oli 4 piparia ja toisella oli kuusi. Jos hetkellisen jouluhengen vallitessa he päättäisivät jakaa piparinsa tasan, niin montako piparia kumpikin saisi?
G. Usko tai älä, mutta kerran kolme miestä sai putkirikon korjattua neljässä tunnissa. Pakosta ryhtyy miettimään, jotta kuinka kauan kuudella miehellä menee ihan samassa hommassa?
H. Toisinaan joutuu pohtimaan näkeekö metsää puilta tai puita metsältä. Siispä kun kuljet puiden keskellä polkua kätkölle, ja saavut kätköpaikalle, jossa on toisella puolella mänty ja viisi koivua ja toisella kuusi niin kuinka monta puuta ympäröi kätkön nollapisteen?
