Jääkauden jäljet näkyvät edelleen monin paikoin Suomessa. Lapin Kauklaisten kylän Trapmäellä (joissakin kartoissa Trakmäki) nuo jäämassojen liikkeiden jäljet näkyvät erityisen selvästi, mutta paikka on tuntematon monille lähiseudunkin asukkaille. Trapmäki on massiivinen kalliojyrkänne ja lohkareikko, jonka alta liikkuvat jäämassat ovat vieneet mukanaan kaiken pehmeämmän maa-aineksen ja jättäneet jälkeensä vain kaikkein kovimman kallioaineksen.
Trapmäki on salaperäisen komea ja kaunis. Sen jyrkissä kallioissa on paljon ihmisenmentäviä halkeamia ja luolia, jotka ruokkivat lasten ja aikuistenkin mielikuvitusta. Noustuasi lohkareita, kallionkielekkeitä ja sammaleisia rinteitä pitkin jyrkänteen huipulle ja katsoessasi alas suurten kuusten lomasta näet maanpinnan vasta hämmästyttävän kaukana alhaalla. Huipulla avautuu täysin valkean jäkälän peittämä ylätasanko, jossa on myös tekolampi ja paikallisen omistama mökki, jonka pihapiiriin ei saa mennä. Jyrkänteen eteläpuolella avautuu suuri alue hienoa sammaleista kuusimetsää. Trapmäen jyrkänne on valtavan hieno ja suuri kokonaisuus, joka sisältää palan historiaa jääkaudelta asti ja ansaitsee tulla arvostetuksi.
Muistathan liikkua kätkömaastossa erityisen varovasti, ettet vahingoittaisi itseäsi tai hienoa jyrkännekasvillisuutta.
Koordinaatit eivät välttämättä ole tarkat kallioseinämien vuoksi, joten etsithän sinnikkäästi!